Päätoimittaja Ari Valjakan kolumni:
Omistamisen ihanuus ja kurjuus

Poliitikon mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnallista päätösvaltaansa hyväksikäyttäen omaisuutensa kehittymiseen on kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta.

Elämässä ei ole sidonnaisuuksista kliinisesti vapaata ihmistä, eikä täydellisen tyhjätaskuista poliitikkoakaan. Sitä paitsi voisi kuvitella, että köyhää poliitikkoa on helpompi manipuloida kuin rikasta, vauraus ei tätä asiaa ratkaise. Eläkeikää lähentelevälle, säännöllistä elämää viettäneelle, työtä tehneelle ja lapsensa kasvattaneelle ihmiselle sallittaneen ainakin asunto, auto, kesämökki ja pankkitili pahan päivän varalle.

Suomalaisten säästeliäisyydestä kertoo sekin, että pankkitileillä on 250 miljardia markkaa. Niistä suuri osa siirtynee korkoverotuksen kiristyessä erilaisiin osakkeisiin, joissa on kiinni jo yli 100 miljardia kansalaisten varoja. Kansankapitalismi siis etenee.

Pääministeri Paavo Lipposen neljäsosan osuus viestintäyhtiö Teeman 9,4 miljoonan markan osakesalkusta, josta 8,4 miljoonaa koostuu Nokiasta, on puhuttanut pari päivää ainakin kateellisia poliitikkokollegoita sidonnaisuuksista tällä tasolla.

Lipposen osuus, reilu kahden miljoonan arvoinen salkku, on syntynyt rehellisen työn ja onnenkantamoisen tuloksena. Pudottuaan eduskunnasta 1980-luvun lopulla toimittajan ja tutkijan työllä itsensä ja perheensä elättänyt Lipponen perusti muutaman tuhatlappusen osuudella kolmen muun kaverin kanssa pienen viestintäfirman, jonka palveluja muun muassa Turun Sanomat käyttää maanantaisin Päivän Teema -alioteksteinä. Lipponen jätti yhtiön toimitusjohtajuuden vuonna 1995 tullessaan pääministeriksi.

Tulojaan Teema Oy on muun muassa sijoittanut kymmeneen suomalaisfirmaan. Isänmaallinen salkku pamahti miljoonien arvoiseksi Nokian menestyksen myötä, ei keinottelulla.

Juridisesti asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää. Lipponen on antanut ministeriksi tultuaan perustuslain mukaiset tiedot omistuksistaan eduskuntaa varten. Ohjeiden mukaan kohdassa "osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä" pyydetään mainitsemaan yrityksen nimi ja omistusosuus, esimerkiksi osakkeiden lukumäärä.

Lipponen ilmoitti omistavansa neljäsosan, 15 osaketta Viestintä Oy:ssä sekä 20 Helsingin Puhelimen osaketta. On merkillepantavaa, että viisihenkisen perheen päällä ei ole edes omaa asuntoa.

Hallitusneuvos Seija Salo valtioneuvoston kansliasta painottaa, että pääministeri ei ole tehnyt mitään juridista virhettä. Ilmoitusvelvollisuutta on turha laajentaakaan, koska tänään jokin yritys voi omistaa jotain ja huomenna taas jotain muuta. Kuluneen viikon kymmenien prosenttien kurssiheilahtelut kertovat siitä, että tilanteen tasalla pysymiseksi omaisuusmarkat olisi päivitettävä aina pörssin sulkeutuessa. Sijoitusrahastot, joissa voi olla kymmenien firmojen osakkeita, olisivat tässä suhteessa oma oopperansa.

Jos siis lööppijournalistit ja muut uteliaat haluavat tietää poliittisten päätöksentekijöitten päivittäisen omaisuuden arvon, tiedot saa rekisteristä. Jälkiseuranta taas kertoo milloin ja mitä kauppoja osakkeiden omistajat ovat tehneet.

Päätöksentekijänä pääministeri ei ole koskaan jäävi. Valtioneuvoston päätöksillä on useimmiten vaikutuksia myös talouselämään, tosin nykymaailmassa ei aina tiedä mihin suuntaan. Perussääntö näyttää olevan että hyvä uutinen firmasta pudottaa kurssia, huono uutinen taas nostaa.

Pääministeriä ei voi syyllistää omistuksistaan. On parempi että päättäjillä on myös omakohtaista kokemusta elämän eri aloilta, myös markkinataloutta nyt pyörittävästä osakemaailmasta. Mutta missä vaiheessa valtakunnan talouspoliittisia päätöksiä tehdessään Teeman päivittäisestä toiminnasta erossa olevalle pääministeri Lipposelle tulee mieleen päätöksen vaikutus omien osakkeittensa arvoon, 100 000:n vai miljoonan markan osakepotin kohdalla. Sen tietää vain Paavo itse.

Kun pörssiosakkeiden omistus Suomessa on erittäin läpinäkyvää, jälkiseuranta mahdollista ja laillisuuspuoli kunnossa, on luotettava vain pääministerin selkärankaan ja moraaliin.

Mutta vaikka Paavo Lipposen sanat ja teot ovatkin vastanneet tähän asti toisiaan, varoittaisin Teema Oy:n toimitusjohtaja Keijo Immosta myymästä tai ostamasta tässä vaiheessa firman omistamia Soneran osakkeita.