Pääkirjoitus 5.4.2000
Ahon sapatti jää odottamaan
poissaolojen pelisääntöjä

Keskustan puheenjohtajan, kansanedustaja Esko Ahon sapattivapaa-kiistassa otettiin tiistaina kaikkien osapuolten kannalta huojentava, joskin menettelytavoiltaan vähemmän tyylikäs aikalisä.

Eduskunnassa päätettiin ryhtyä valmistelemaan yhtenäisiä pelisääntöjä kansanedustajien pitkiä poissaoloja varten. Ahon tapaus ratkaistaan lopullisesti vasta, kun yhteiset normit ovat käytettävissä. Sitä varten häneltä edellytetään kuitenkin uutta hakemusta.

Eduskunnan puhemiesneuvosto ehätti jo viime perjantaina suosittaa Ahon Harvard-anomuksen hylkäämistä. Prosessi sai sittemmin uuden käänteen, kun eduskuntaryhmien johtajat keskustan Mauri Pekkarisen aloitteesta tarttuivat tiistaina toimeen.

Ryhmänjohtajien puhemiesneuvostolle jättämä lomasääntöjen selvitysehdotus rohkaisi myös Ahon ulos kuorestaan. Hän esitti vain tuntia ennen täysistuntoa, että hänen paperinsa käsittelyä lykätään. Puhemies Riitta Uosukainen tulkitsi elkeen yllättäen koko hakemuksen poisvetämiseksi, eikä tuonut asiaa lainkaan suureen saliin.

Uosukainen käytti puhemiehen valtaa tavalla, jossa tuntuu poliittisen simpautuksen maku. Ahon anomus olisi aivan hyvin voitu jättää voimaan ja käsitellä myöhemmin kuten hän toivoi. Vaikka tilanne nyt muodollisesti nollautuu, tosiasiassa Ahon tapauksella on erityisluonteensa senkin jälkeen, kun ja jos kansanedustajien poissaoloille laaditaan yleispätevät normit.

Yhdestä sapattivapaasta olisi tuskin koskaan äitynyt tällaista ruljanssia, jos asialla olisi ollut tavallinen rivikansanedustaja. Anomus olisi todennäköisesti ilman hälyä hylätty. Ahon kyseen ollen se sai monestakin syystä elämää suuremmat mittasuhteet.

Keskustan puheenjohtajalla on poikkeuksellisen vahva asema puolueessaan ja meriitit suomalaisessa politiikassa. 17 vuotta eduskunnassa, vaalikausi pääministerinä ja viimeksi loistava, yli puolentoista miljoonan äänen kakkossija presidenttikilvassa on nostanut Ahon todellisten raskassarjalaisten kapeaan kastiin.

Julkistaessaan megauutisena markkinoidun suunnitelmansa presidentinvaalien jälkeisestä urakäänteestä Aho teki kuitenkin taktisen virhearvioinnin. Menestyksen väkevöittämin itsetunnoin hän uskoi, että Harvardiin lähtö olisi eduskunnassa yhtäläinen ilmoitusasia kuin hänen puolueessaan.

Eduskunnan puhemiesneuvoston päätös torjua Ahon anomus syntyi äänin 9-5 ja noudatti Rkp:n Henrik Laxia lukuunottamatta hallitus - oppositio -rintamalinjaa. Prosessi sai ikävällä tavalla poliittisuuden leiman, vaikka neuvoston ratkaisua ohjasi kahden valtiosääntöoppineen "viileän objektiivinen" näkemys, jonka mukaan Ahon sapattivapaalle ei ollut juridisia esteitä.

Kun kansanedustajien poissaoloille nyt aletaan valmistella yleisiä ja yhtäläisiä pelisääntöjä, poliittiset intohimot pitäisi pystyä jättämään ulkopuolelle - niin vaikeaa kuin se viime päivien tapahtumien valossa onkin.

Ollenkaan helppo ei ole itse tehtäväkään. Joudutaan muun muassa määrittelemään, milloin kansanedustajan pyrkimys itsensä kehittämiseen ja yhteiskunnallisen ominaispainonsa kasvattamiseen hyväksytään poissaolon perusteeksi ja milloin ei.

Sääntöjen laatijoilta odotetaan myös kantaa edustuksellisen demokratian perimmäiseen kysymykseen äänestäjien tahdon sitovuudesta. Kuinka pitkälle kansan valtuutus velvoittaa ja mihin. Riittääkö, että poissaolleen luottamus punnitaan ikään kuin takautuvasti seuraavissa vaaleissa.

Entä, jos hän ei asetu enää ehdolle.