Pääkirjoitus 3.4.2000
EU ja Afrikka etsivät
uutta kumppanuutta

EU:n ja Afrikan maiden tänään alkava historian ensimmäinen yhteiskokous muodostunee merkitykseltään lähinnä symboliseksi; Kairon kokouksessa on uuden vuosisadan myötä haussa uudenlainen kumppanuus. Ennen kuin sellainen kuitenkaan voidaan saada aikaan, siirtomaa-ajaltakin juontavia katkeruudenaiheita on käsiteltävä.

Afrikkalaisista osallistujista toiset hakevat eurooppalaisilta jonkinmoista tunnustusta, jopa anteeksipyyntöä yhteisen historian mustimmista puolista. Konkreettisena merkkinä siitä afrikkalaisille kelpaisi mantereen pahan velkataakan helpottaminen. EU-johtajat taasen ovat jo etukäteen varoitelleet afrikkalaisia liian suurista toiveista. Symboliseksi kokous jäänee siksi juuri EU:n asenteen takia - pelkkä kokouksen aikaansaaminenkin on enemmän Afrikan maiden kuin EU-valtioiden innokkuuden ansiota.

Afrikkalaiset haluaisivat myös luoda kokoontumisista säännöllisen prosessin, minkä automaatin EU tahtoo välttää. Jo olemassaolevat yhteistyömuodot kuten Lomé-sopimus ja Barcelona-prosessi riittävät EU:lle.

Kärjistetysti sanottuna osapuolten lähtökohdat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. EU kuuluu maailman vauraimpiin valtioryhmittymiin; Afrikan mantereella puolestaan on taakkanaan niin useat sodat, nälänhädät, epidemiat, kuivuus kuin pakolaisjoukotkin ja eritoten valtava velkaantuneisuus.

Velkataakka arvioidaan 350 miljardiksi dollariksi, eivätkä useimmat Afrikan maat kykene maksamaan edes velkojensa korkoja.

Afrikan maiden yhtenäisyysjärjestön OAU:n pääsihteeri Salim Ahmed Salimin perustelu velkojen nollaamisesta saa EU:lta toki ymmärrystä. Hänen mukaansa vain velkojen mitätöinti mahdollistaisi Afrikan taloudellisen ja sosiaalisen edistymisen ja tekisi Afrikasta tasapuolisen kumppanin Euroopalle nykymaailmassa. Juuri taloudellisesti terve ja vahva Afrikka - monien Aasian tai Latinalaisen Amerikan maiden tapaan - olisi myös Euroopan etu. Sellaisista valtioista koostuva Afrikka ei esimerkiksi tuottaisi EU:n pelkäämää eteläistä siirtolaistulvaa.

EU muistuttaa, etteivät Afrikan maat itse ole tyystin syyttömiä nykyiseen ahdinkoonsa. Itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen 1950- ja 1960-luvuilla monet korruptoituvat afrikkalaiset johtajat johdattivat maansa pitkiin sotiin ja alistivat kansansa omien valtapyyteidensä innoittamina. Eurooppalaiset haluavatkin nostaa keskusteluteemoiksi ihmisoikeudet, demokraattiset periaatteet sekä hyvän hallinnon. Sormellaosoittelu ei luonnollisestikaan kaikkia afrikkalaisjohtajia miellytä.

Siksi EU ja Afrikan historiallisessa kokouksessa ei vältyttäne kitkerältäkään mielipiteenvaihdolta. Kumppanuutta ei kuitenkaan voida rakentaa, ellei erimielisyyksiä edes yritetä selvittää.