Pääkirjoitus 26.11.1999:
EU:n kriisinhallinta hahmottuu

Pääministeri Paavo Lipponen.
Pääministeri Paavo Lipponen.

Päättyvä vuosikymmen teki Euroopasta jälleen sotanäyttämön. Entisen Jugoslavian alueen monikansallinen ruutitynnyri räjähti Bosniassa ja Kosovossa. Rauhoittuneet ne eivät ole vieläkään.

Balkanin etniset puhdistukset verisine seurauksineen osoittivat konkreettisesti, että Euroopan unionilla ei ole kykyä eikä välineitä hallita sodaksi riistäytyviä konflikteja. Kun puheet eivät riitä, unioni on voimaton.

Tarvetta ja tahtoa EU:n kriisinhallintaan on. Se on käynyt selväksi, vaikka jäsenmaiden tavoitteet ja näkemykset eroavatkin toisistaan. Kesäkuisessa Kölnin huippukokouksessa päätettiin linja, jolla unionin yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään. Tavoite asetettiin kriisinhallintaan ja humanitaarisiin tehtäviin, yhteinen puolustus jätettiin tavoitteiden ulkopuolelle.

Suomen tehtäväksi jäi puheenjohtajakaudellaan viedä hanketta eteenpäin. Pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti eilen eduskunnassa, mihin on tässä vaiheessa päädytty. Olennaista on, että kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti osallistumisestaan mahdolliseen kriisinhallintaoperaatioon.

Kölnissä takarajaksi asetettiin ensi vuoden loppu, mutta suuret EU-maat ovat nopeutetun aikataulun kannalla. Suurten hopun nieleminen on ollut vaikeaa sitoutumattomille, kuten Irlannille ja Ruotsille. Suomi on puheenjohtajana ollut joustava. Niinpä Helsingin huippukokoukselta on odotettavissa ratkaisuja kriisinhallintajoukkojen koosta ja resursseista.

Suomen esittämä linjaus noudattaa suurten lukkoon lyömää tavoitetasoa, jossa joukkojen vahvuudeksi tulee armeijakunta eli noin 50 000 sotilasta. Se vastaa suuruusluokaltaan Bosnian ja Kosovon operaatioissa mukana olevien unionimaiden rauhanturvaajien määrää.

Suomen osuus joukoista olisi vahvennetun pataljoonan verran. Tällä hetkellä Bosniassa ja Kosovossa on yhteensä kaksi pataljoonaa. Suomelle joukkotavoite ei ole ongelma, kuten Lipponen muistutti.

Kaavailujen mukaan EU:n kriisinhallintajoukkojen pitäisi olla toimintavalmiina parin kolmen vuoden kuluttua. Vaikka Suomen esitykset loppuvalmistelussa tehtävin täsmennyksin hyväksyttäisiinkin Helsingissä, työtä joukkojen toimintakyvyn luomisessa riittää.

Tehtyjen selvitysten mukaan EU-mailla on periaatteessa tarvittavat joukot ja niiden tarvitsemat resurssit, mutta niiden yhteensopivuudessa on tekemistä. Samoin liikkuvuudessa ja huoltojärjestelyissä.

EU:n kriisinhallinta sisältää myös kosolti siviilikriisinhallintaa, jossa esimerkiksi kansalaisjärjestöillä on oma roolinsa. Silläkin alueella määritetään tavoitetaso ja tarvittavat yhteistyöelimet.

Euroopan kriisinhallintakyky on asia, joka on ensiarvoisen tärkeä unionille ja myös puheenjohtajamaa Suomelle. Siitä on kuitenkin vielä matkaa yhteiseen puolustukseen, jota suuret jäsenmaat havittelevat.