Pääkirjoitus 23.11.1999:
Nato-jäsenyyden vaikutuksista
selvitys keskustelun pohjaksi

Puolustusasiainneuvos, tohtori Pauli Järvenpää sanoo, ettei Suomea patisteta Natossa jäsenyysneuvotteluihin. Ovi pysyy kuitenkin auki myös vuonna 2002 alkavan laajenemiskierroksen jälkeenkin.
Puolustusasiainneuvos, tohtori Pauli Järvenpää sanoo, ettei Suomea patisteta Natossa jäsenyysneuvotteluihin. Ovi pysyy kuitenkin auki myös vuonna 2002 alkavan laajenemiskierroksen jälkeenkin.

Vakaus ja ennakoitavuus ovat olleet hyveiksi jalostettuja välttämättömyyksiä Suomen ulkopolitiikan perinteessä. Niihin valtiojohto tukeutuu myös yrittäessään hillitä Nato-kysymyksellä elämöimistä.

Pysyvyyden ihanteesta on jouduttu 90-luvulla jonkin verran tinkimään. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan kahtiajaon lakkaaminen ja kylmän sodan päättyminen saivat aikaan sen, että puolueeton Suomi valitsi EU-jäsenyyden ja jätti hyvästit puolueettomuudelle.

Enempään hötkyilemiseen ei sorruttu. Tuota pikaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle sorvattiin uusi vakaa muotoilu . Sen ytimenä ovat jo parin vaalikauden ajan olleet sotilaallinen liittoutumattomuus ja uskottava puolustuskyky.

Vaikka poliittinen eliitti teki EU-jäsenyyden kohdalla kenties historian vikkelimmän täyskäännöksen, jäljet eivät tunnu nyt pelottavan. Taas yhden ainoan linjan oikeellisuutta toistetaan mantran tavoin, vaikka ympäröivän maailman muutosvauhti on kuluneina vuosina vain kiihtynyt.

Euroopalle ollaan kovaa kyytiä luomassa uusia turvallisuuden rakenteita ja ratkaisuja. EU terävöittää kriisienhallinnan profiilia ja valmistelee WEU:n eli Länsi-Euroopan unionin sulauttamista itseensä. Balkanin surkeiden kokemusten ei haluta toistuvan.

Valinkauhassa on myös Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato. Laajeneva liittokunta on karistamassa lopullisesti yltään kylmän sodan sotisopaa. Se on yhä painokkaammin yhteisten arvojen ja yhteistyön organisaatio, mutta toistaiseksi ainoa operatiiviseen toimintaan uskottavasti pystyvä turvallisuusrakenne.

Suomalaisten suhtautumista sotilasliitto Natoon leimaa vähän samanlainen yliherkkyys kuin aikanaan asennoitumista läntisen Euroopan poliittisiin yhteenliittymiin. Tunteenomainen puolesta tai vastaan -asetelma jähmettää keskustelun hedelmättömäksi jankkaamiseksi tai leimaavaksi kyräilyksi, kuten on tapahtunut presidentinvaalien alkukampanjoinnissa.

Euroopan turvallisuuskehitystä Naton Brysselin päämajassa tarkkaileva tohtori Pauli Järvenpää on epäilemättä oikeassa todetessaan (TS 21.11), että täkäläistä keskustelua vaivaa jäsennellyn tiedon puute. Hän asettuu samalla kannalle kuin eräät poliitikot, jotka ovat vaatineet perusteellisen selvityksen tekemistä Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden eduista ja haitoista.

Pääministeri Paavo Lipponen ei tyrmää selvitysideaa, mutta katsoo, että se sopii paremmin alan tutkijoiden kuin hallituksen urakaksi. Hyvä niin. Asiantuntijoiden ahkerointi toivottavasti turvaa tulosten objektiivisuuden ja luotettavuuden ainakin niin pitkälle kuin se tällaisen aiheen kyseen ollen on mahdollista.

Nato-keskusten syventämiseen saataneen aineksia jo parin viikon kuluttua, kun Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija Tomas Ries julkistaa uuden raporttinsa Finland and Nato.