Suomi 1949 -kolumni
Veli Junttila
Jossain on railo

"18.-27. XI vietetään Suomessa ensimmäistä filmiviikkoa, jonka tarkoituksena on kiinnittää yleisön sekä maan isien huomio monissa vaikeuksissa kamppailevaan sisukkaasti yrittävään elokuvateollisuuteemme. Tämä viikko vietetäänkin toiveikkain mielin, sillä nyt vihdoin on eduskunnassa ehdotettu kotimainen elokuva vapautettavaksi sitä ylenmäärin rasittaneesta erikoisverosta. Kun ja jos näin suotuisaan tulokseen päästään, filmimiehemme lupaavat valmistaa entistä parempia elokuvia."

Näin uutisoitiin TS:ssa 20.11. Turussa järjestetyt filmiviikon avajaiset.

Avajaisnäytäntönä esitettiin 30-vuotiaan Suomi-Filmin valmistama, Juhani Tervapään eli Hella Wuolijoen alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta sommiteltu avioliittodraama "Jossain on railo".

'Ennen näytäntöä kauppaneuvos Risto Orko puhui kotimaisen elokuvan historiasta ja esitteli valonheittäjien keilassa tämän uutuusfilmin, 1940-luvun viimeisen kotimaisen, päätähden Ansa Ikosen. Ansa oli noussut suosioon esiinnyttyään jo parissakymmenessä filmissä.

Turun Sanomain arvostelija "Uninen" oli uutuuteen pettynyt: "Missä on syy, että elokuvat eivät vastaa odotuksia. Toivotaan, että se on verotus, toivotaan, että syy ei ole syvemmällä..." Arvostelija moitti erikoisesti elokuvan fragmentaarisuutta, mikä haittaa eheyttä ja kokonaisuutta.

Kokonaisuuden huono hallinta pannaan ohjaaja Valentin Vaalan tiliin. Moitteet saa myös Ekke Hämäläinen, jonka olisi pitänyt pystyä kiinteämpään ja rikaseleisempään osan esittelyyn. Toista miespääosan esittäjää Santeri Kariloa sanotaan taas liian harvasäikeiseksi tuomarin osan esittäjäksi.

"Unisen" ainoa valopilkku on Ansa Ikonen, jonka suoritus todistaa "puhtaan taiteen läsnäoloa". "Hän ilmentää vakuuttavasti osan vaatiman rehellisyyden ja jäntevyyden kietoutumisen kypsän naisen ruumiillisen ja henkisen rakkauden tarpeeseen".

Myös elokuvahistorioitsija Kari Uusitalo on todennut, että tämä elokuva oli jonkinasteinen pettymys. Wuolijoen tapaan filmiä leimasivat vahvatahtoiset naiset ja heikkoluontoiset miehet. Arvostelussa Uusi Suomi oli sanonut Ansan esitystä jopa matriarkaatin ylistyslauluksi, jossa tämä veisaa täysiäänisesti koko olemuksellaan. Myös Suomen Sosialidemokraatti kehui, että Ikonen sai suorituksellaan osaansa sekä voimaa että lämpöä.

Lieneekö edellä selostettu elokuva - vaiko Katupeilin takana vaiko Kanavan laidalla vaiko Rosvo-Roope - tv:ssä esitetyin vuoden 1949 kotimaisista.

Muut vuonna 1949 valmistuneet kotimaiset olivat Keittiökaveljeerit, Pontevat pommaripojat, Ruma Elsa, Hornankoski, Pikku Pelimannista viulun kuninkaaksi, Prinsessa Ruusunen, Vain kaksi tuntia, Serenaadiluutnantti, Aaltoska orkaniseeraa, Kalle-Kustaa Korkin seikkailut, Isäntä soittaa hanuria ja Sinut minä tahdon.

Muistamme monet näistä elokuvista. Kuuluihan niihin viulun kuninkaamme Heimo Haiton elämäkerta, Tuula Usva, myöhempi tv-kuuluttaja Ignatius prinsessa Ruususena, Tauno Palo - kukas muu - Rosvo-Roopena, Kalle Viherpuu perusisäntänä joka ainakin joskus lauloi Teijo Joutselan äänellä sekä Joel Rinne Kalle-Kustaa Korkkina. Viime mainittu oli jonkinlainen pettymys, Pekka Lipponen ja kumppaninsa on parhaimmillaan radiokuunnelmana.

Jussi-patsaan jakajat olivat vuoden 1949 filmeistä runsaskätisiä Katupeilin takana -filmin suhteen. Ohjauksesta palkittiin Toivo Särkkä, käsikirjoituksesta Serp - Seere Salminen, naispääosasta Eeva-Kaarina Volanen, miessivuosasta Uuno Laakso ja kuvauksesta Esko Töyri. Tämä oli Kari Uusitalon mukaan Särkän 33. ja Suomen Filmiteollisuuden sadas elokuva ja Särkän eheimpiä saavutuksia.

Kari Uusitalon mukaan 1950-luvulle tultaessa suomalaiseen elokuvaan iskenyt puutostauti näytti vähitellen pahenevan. Laatutaso laski ja sisällöltään yhdentekevät, tyylittömät komediat, farssit ja iskelmäelokuvat lisääntyivät. Huippu saavutettiin 1960-1961, jonka näytäntökauden elokuvista ainakin puolet kuuluu em. luokkaan.

Myönteisenä Uusitalo katsoo uuden balladisuunnan läpimurtoa. Rosvo-Roopea ja Kanavan laidalla seurasivat mm. Orpopojan valssi. Hallin Janne, Härmästä poikia kymmenen, Kaunis Veera...

Alussa puhuttuun verotukseen tuli muutoksia heti 1950 alkuvuonna, kun leimaveron raskain eli 35 prosentin veroluokka poistettiin. Yksi yllätys oli 1950 alkuvuoden elokuvan sosialisointiesitys, jonka jätti Filmikamarin entinen asiamies Ensio Hiitonen. Ehdotus kuitenkin raukesi, sillä sosialisointikomitean toimintakin lopetettiin.
Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.