Kolumni 15.11. 1999/Suomi 1949/Veli Junttila:
Suutarikin suuri viisas

Marraskuussa 1949 Sauvon kuntakierroksella lehtemme toimittaja tapasi August Vuorelan, joka kuuluisana suutarina oli saanut mainesanan "Sarapiston presidentti".

Hän kävi jo 75. ikävuottaan, mikä oli tuohon aikaan paljon. Siksipä häntä huolestutti iloinen luonteensa suuren tuntemattoman kynnyksellä: " Mää luule, et mää jään tänne Metusalemiks, kun mun suu aina paukku. Pitäs senttä luonto enne kuolema muuttu".

Suutari pääsi enää liikkeelle kahden kepin varassa, vanhuutta - ja huonokuuloisuuttakaan - eivät estäneet "sen paremmin Hoffmanin tipat kuin mikstuurakaan". Vanhus saa silti olla iloluontoinen, sen olivat paikalliset sielunpaimenetkin luvanneet.

Suutari kertoi, että lapset kasvatettiin ennen muinoin Sauvossa Herran nuhteessa ja kurissa sekä maailmanlopun pelossa. Vuorelan mammakin oli puhunut 9-päiselle lapsijoukolleen maailmanlopusta pienestä pitäen. Pikku Aku oli kuitenkin päättänyt pelastua ja etsinyt hyvissä ajoin turvapaikkoja korkeilta kalliolta ja rotkoista.

Maailmanloppua ei kuulunut ja vanhempana oli kiteytynyt uusi katastrofiteoria: maapallo on ontto ja kun se kuluu ohueksi, painumme kaikki rysähtäen sinne onttoon tyhjyyteen. - Selvä mustan aukon teoria jo syksyltä 1949.

Vuorelan puhuessa vanhoista hyvistä ajoista tiedossa mahtoivat olla monet sen päivän ongelmat. Pitäjän rovasti asessori A.J. Soveri valitteli samassa lehdessä, että nuorison sisäinen rakennustyö on käynyt jo perin vaikeaksi. Ajan henki repii seurakuntaelämän hajalle ja hengellinen ote rippikoulunuorisoon ei pysy kauan.

Suutarin filosofia oli kiteytynyt kirjoja lukemalla. Vuorelalla oli laaja kirjasto ja hän oli hoitanut myös pitkät ajat Sarapiston lainakirjastoakin.

Sarapiston presidentin elämänkaaresta kuvastuu valistuneen kansanmiehen koko kuva, sillä hän oli nuorempana kirjoitellut ahkerasti Sauvon kuulumisia Turun Lehteen. Tällaisia kirjoittajia kutsuttiin maaseutukirjeenvaihtajiksi, joilla oli kylällään arvostettu, ehkä myös hieman pelätty asema.

Vuorela oli kirjoittanut nimimerkillä "Takerus-Matti" ja joutunut koviin riitoihin mm. "Ruskon Rääsypojan" kanssa. Takerus-Matti kompastui kuitenkin lehtimiehen ikuiseen ristiriitaan, kirjoittaako maailmanmenosta paikallisesta vaiko laajemmasta vinkkelistä.

Oman pitäjän mies oli nimittäin kirjoittanut johonkin lehteen, että "Jos Kuusamossa on tulipalo, kuuluuko se Sauvon uutisiin". Takerus-Matti tunsi iskun osuvan ja lopetti lehtikirjoittelun hyvin vähiin.

Lapsuudestaan asti jalkainvalidi Vuorela ei voinut ajatellakaan maanviljelijän ammattia. Hän oli nuorempina vuosinaan - jolloin sauvolaisilla oli jahteja kuin pääskysiä - seilannut Sauvon ja Turun välillä. Hän oli vienyt Turkuun heiniä ja halkoja ja tuonut sieltä erilaista kauppatavaraa.

Neljä vuotta seilattuaan hän ryhtyi parin kaverinsa kanssa kiertäväksi suutariksi ja he kiertelivät Sauvossa ja lähikunnissa vuosikymmeniä "jalkakaluja" valmistellen. Syksyllä 1949 jalkavaivaisella suutarilla oli jo "kotonapysymisessä arvosana 11". Hän korjasi kenkiä kotonaan, kenkien valmistuksesta tehtaat olivat tuohon aikaan tehneet jo miltei lopun.

Suutaria tuntuu monta kertaa kismittäneen sauvolainen saituus. Monet varsinkin pienempien talojen isännät seurasivat visusti vieressä kun suutari leikkasi nahkaa, ettei jää hukkapaloja.

Yksi isäntä oli ollut niin nuuka, että hän oli - pudotettuaan 25-pennisen lattialle - asettunut sen päälle makaamaan ja huutanut läsnäolijoita hakemaan piika-Miinaa vanhantuvan puolelta. Isäntä ei luottanut sisälläolijoihin ja pelkäsi, ettei hän yksin löydä lanttiaan.

Vauraan talon emäntä ja sepän emäntä olivat joutuneet kerran ilmiriitaan kolmen markan vuoksi. Sepän emäntä oli suuttunut ja viskannut rahat pitkin permantoa. Molemmat muorit konttasivat pitkin pirtin lattiaa markkoja etsien ja heistä tuli ystävät. - Yhteinen koettelemus yhdisti.

Lehtemme Sauvo-reportaasissa Sarapistoa sanottiin "kaupungiksi" ja kauniiden rantojensa vuoksi "Sauvon Rivieraksi". Sarapistoa sanottiin kylpyläkaupungiksi, joka kesän tullen herää eloon ja saa kävijöitä Turusta saakka.

Samat kokemukset kuin Vuorelalla, oli Turun Suutarien yhdistyksellä, joka täytti 50 vuotta marraskuun lopulla. Siinä oli jäseniä tuolloin 75. Suutarit, joiden työ oli vähemmän koneellista, eivät enää pystyneet kilpailemaan kenkätehtaiden kanssa. Korjaamista kuitenkin riitti sodanjälkeisen pulakauden takia, mutta ei sitäkään niin paljon kuin säännöstelyvuosina.
Kirjoittaja on Turun Sanomain toimittaja.