Kolumni Suomi 1949/Veli Junttila:
Riksi Suomen rahaksi

Marraskuun 1949 alkupäivinä kansaa saattoivat säikähdyttää uutiset uudesta rahayksiköstä. Tuolloin lähti lausunnolle Säästöpankkien Keskuspankin johtajan K.J. Kallialan toimikunnan ehdotus riksin ottamisesta uudeksi Suomen rahaksi. Riksi olisi sata kertaa suurempi kuin silloinen markka, joka kuitenkin säilyisi nimeltään riksin sadanneksena.

Uusi rahayksikkö olisi ostovoimaltaan suunnilleen samansuuruinen kuin markka oli ennen ensimmäistä maailmansotaa. Toimikunnan käsityksen mukaan uusi raha voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 1953 kuluessa. Ainakin puolitoista vuotta ennen siirtymistä pitäisi ottaa käyttöön sellaisia markkamääräisiä seteleitä, joissa niiden arvo on mitattu myös uudessa rahayksikössä.

"Markka-parkamme kohtalo on siis jälleen eräässä mielessä vaakalaudalla", kirjoitti Turun Sanomain uutinen:

"Tosin se kyllä vieläkin jää kukkaromme pohjalle, mutta pienimmäksi rahayksiköksemme. On selvää, että rahayksikkömme muuttaminen tulee aiheuttamaan keskustelua kaikissa kansalaispiireissä ja varmaa on, että uuden yksikön nimestä käydään kiivasta sanasotaa. Vaikka markka onkin tällä hetkellä jokseenkin yhtä tyhjän kanssa, on se kuitenkin meille kaikille 'valuutan' symboli."

Lehtemme kiertohaastattelussa tuomari Väinö Tanner suhtautui uudistukseen penseästi; siihen ei pitäisi mennä ellei samalla varmistettaisi, että rahan arvo myös säilyy. Tanner oli samalla viisaasti sitä mieltä, että nimeä ei pitäisi vaihtaa. -Me olemme nykyiseen nimeen tottuneet ja uutta nimeä ei pitäisi ottaa käyttöön, joka sitä paitsi haiskahtaa kovin vieraalta.

Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:n pääjohtaja Rainer v. Fieandt piti rahan nimeä ja pennin poistumista toisarvoisena asiana. Tärkeintä pääjohtajalle olisi, että markan ostokyky saataisiin vakiinnutetuksi ja rahaolot järjestetyksi. Samaa mieltä oli Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Matti Virkkunen.

Kielimies yliopettaja E.A. Saarimaa hyväksyi riksi-nimen vanhana ja jo aikoinaan hyväksyttynä lainana, jota mm. Aleksis Kivi käytti. Äänteellisesti riksi, joka on riikintaalerin kansanomainen vastine, on lyhyt ja kätevä ja hyvin kieleemme sopiva.

Lehtemme pääkirjoittaja suhtautui uutiseen - joka ei sitten käynyt toteenkaan - lähinnä irvaillen: "Alkuperäinen markkamme, joka oli varsin arvokas rahayksikkö, on näin kokenut oman tylsyytemme ja historiamme rasitukset perusteellisesti ja jäänyt varsin heiveröiseksi maksuvälineeksi.

Sellaisenaan se tavallaan kuvastaa surkeata asemaamme. Mutta tällaiseen alennustilaan ei haluttaisi jäädä".

"Sota onnettomuuksista suurin tietenkin vaivaista markkaa ohensi aika tavalla, mutta aivan vapaaehtoisesti ja sysäyksiä antaen itse litistimme markan aivan läpihohtavaksi. Ja vain siksi, että jotkut umpikierot poliitikot suosittelivat sitä keinoa vuoden 1938 elintasoon pääsemiseksi."

Syksyllä 1949 vahvistuivat Turussa vaatimukset kaupungin likaviemärinä toimivan, pahasti saastuneena haisevan Aurajoen puhdistamiseksi.

Helsinkiläinen insinööri Osmo Makkonen esitelmöi aiheesta valtuustotalolla Turun Teknillisen seuran tilaisuudessa.

Makkosen tilannearvio oli seuraava:

-Aurajoki kaupungin alueella toimii kaupungin viemärivesien puhdistuslaitoksena. Puhdistusprosessi on pääasiassa anaerobinen ja epätäydellinen ja siitä on ainakin terveydellisiä ja esteettisiä arvoja vaarantavia seurauksia.

-Epäkohdan poistamiseksi tarvitaan viemärijärjestelmä, joka estää viemärivesien ja 5-kertaa viemärivesiä suurempien sadevesimäärien laskemisen Aurajokeen.

-Viemärivedet ja teollisuuden jätevedet olisi puhdistettava mahdollisimman tahokkailla nykyaikaisilla puhdistusmenetelmillä.

Edistystä oli hieman tapahtunut, sillä diplomi-insinööri R. Granqvist oli vuoden 1934 tutkimustuloksissaan päätynyt seuraavaan:

-Aurajokeen varsinaisen asutusalueen sisällä ei saa kuivana aikana laskea yhtään likavettä ja joen suulle ainoastaan täydellisesti bioloogisesti puhdistettua jätevettä.

-Jokeen voidaan laskea vaaratta ne sadevedet, jotka ylittävät 6-kertaisen maximilikavesimäärän.

-On mikäli mahdollista vältettävä johtamista viemäriverkkoon suurempia määriä rasvaa tai öljyä, jotka muodostavat joen pinnalle hapen saantia haittaavan öljykalvon.
Kirjoittaja on Turun Sanomain toimittaja.