Snellmanin koulu ja
poliitikkojen vastuu

Arvoisat kokoomuksen ja vihreiden edustajat Petteri Orpo ja Mika Helva. Toimitte 2005 puolueittenne valtuustoryhmien puheenjohtajina ja olitte tekemässä valtuuston kouluverkkopäätöstä, jonka mukaan ”opetus Snellmanin kouluyksikössä jatkuu toistaiseksi”. Meille vanhemmille selvititte tuolloin päätöksen tarkoittavan jatkuvuutta ja pysyvyyttä kuten sana ”toistaiseksi” tarkoittaa työsopimuksessa ja, että opetus Snellmanissa jatkuu ”toistaiseksi kuten missä tahansa muussakin Turun koulussa”. Oppilasmäärä koulussa on pysynyt vakaana ja tilastokeskuksen tiedot alueella asuvista alakoululaisten määristä näyttävät selvää kasvua.

Tästä huolimatta kuluneiden neljän vuoden aikana ovat kaupungin virkamiehet jatkuvasti esittäneet opetuksen lakkauttamista Snellmanin yksikössä.

Nyt 2009 opetuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa myös teidän puolueittenne edustajat olivat tekemässä yksimielistä päätöstä opetuksen lakkauttamisesta Snellmanin yksikössä.

Meitä vanhempia (ja äänestäjiä) kiinnostaakin nyt, onko yllättäen vuonna 2005 tehdyn päätöksen henki jo unohtunut vai onko peräti niin, että meitä vanhempia vain jymäytettiin ja puolueittenne poliitikot ja virkamiehet opastettiin toimimaan täysin päätöksen vastaisesti.

Snellmanin ala-asteen vanhempainyhdistys SALAVAn hallitus