Aitoa demokratiaa myös vaalien välillä

Turussa on alkuvuodesta puhuttanut mahdollinen kunnallinen neuvoa-antava kansanäänestys toriparkista – taas.

Demokratian tila herättää näin vaalien alla huolta muutenkin: muun muassa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituspalstalla on alkuvuodesta kirjoitettu siitä, miten äänestäjäkunta ei voi nykyjärjestelmässä juurikaan vaikuttaa politiikan suuntaan. Erään mielipidekirjoituksen otsikko oli “Kansan on vaikea vaikuttaa politiikkaan”.

Väite on absurdi mutta tosi. Absurdi sen takia, että demokratian pitäisi nimenomaan olla kansan valtaa, ja kuitenkin tosi, koska kansalaisilla ei ole minkäänlaista välinettä vaikuttaa suoraan päätöksenteon asiakysymyksiin.

Kansalaisaloite on hieno askel suomalaisessa demokratiassa. Sen avulla voidaan herätellä ja ohjata julkista keskustelua aloitteen aiheesta sekä päätöksenteon agendasta.

Aloite on kuitenkin vain ehdotus. Lopullinen valta jää poliitikoille.

Kansalaiset sivuutetaan päätöksenteosta vaalikausien välissä. Jussi Lähde kirjoitti Turun Sanomissa tammikuussa siitä, miten ”eliitin ja kansan” välinen kuilu osoittaa, ettei ”Suomi koskaan ole ollut länsimainen demokratia”. Hänen mukaansa suomalainen eliitti pitää demokratiaa liian arvokkaana kansan käsiin annettavaksi.

Lähde kirjoittaa kärkevästi, mutta osuu oikeaan. Oikeusministeriön viimevuotisen demokratiapoliittisen selvityksen mukaan kansalaisten kiinnostus suoraa osallistumista kohtaan on vahvaa ja kasvanut selkeästi viime aikoina. Poliitikot kuitenkin suhtautuvat kansanäänestyksiin selkeästi nihkeämmin kuin kansalaiset. Kansalaiset puolestaan eivät luota poliitikkoihin.

Åbo Akademin demokratiatutkimuksen huippuyksikön johtaja totesi jo neljä vuotta sitten, että edustuksellinen demokratia on tutkimusten mukaan syvässä kriisissä. Ratkaisuna hän ehdotti muun muassa lisää suoraa demokratiaa.

Päätöksentekojärjestelmämme on pieniä kasvonkohotuksia lukuun ottamatta jäänyt junnaamaan paikalleen vuosikymmeniksi, vaikka maailma ympärillä kehittyy hurjaa vauhtia. Demokratia on alituisesti ylläpidettävä ja kehitettävä järjestelmä. Tarvitsemme lisää aitoja vaikutusmahdollisuuksia, ei kosmeettisia silmänlumeita.

Ihmisillä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa paitsi päättäjiin myös suoraan tärkeimpiin asiakysymyksiin. Kansalaisten aloitteesta tapahtuvilla sitovilla kansanäänesyksillä päätöksiä tehtäisiin ihmisten kanssa, ei heidän puolestaan. Suorat vaikutusmahdollisuudet ja valmistelun avoimuus tukevat edustuksellista demokratiaa.

Näin saadaan päätöksenteko osaksi ihmisten arkea, vähennetään kuilua päättäjien ja kansalaisten välillä sekä lisätään niin ihmisten tietoa kuin tyytyväisyyttä.

Saara Ilvessalo,
turkulainen kaupunginvaltuutettu, oikeusnotaari, Vihreiden nuorten puheenjohtaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
turha äänestää
Meitä petkutetaan
Suomalainen eliitti pitää demokratiaa liian arvokkaana kansan käsiin annettavaksi, oikeassa olet Jussi Lähde, näin se tosiaan on. Äänestäjä saa valita joidenkin muiden valitsemista ehdokkaista, hyvin toimeentulevista, lisäksi annettu ääni voi mennä sellaisen ehdokkaan hyväksi mitä ei edes hyväksy. Tosiasia on että kerran neljässä vuodessa sinua kuullaan, muulloin ole hiljaa koska olet väärässä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Äänestäjä
Eipä ihme
Surullisinta on, että ihan tuntuva - tai ainakin kuuluva - osa kansastakin pitää kansaa, siis itseään, liian tyhmänä ymmärtääkseen politiikkaa ja tehdäkseen päätöksiä. Tai oikeammin, osa kansasta luulee MUITA kansalaisia liian tyhmiksi - itsensä he luultavasti yleensä laskavet kelvollisten joukkoon...

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »