Lukijalta: Yritteliäät nuoret luovat hyvinvointia Suomessa jatkossakin

Petra Heikkinen toivoi yrittäjyyskasvatuksen lisäämistä kouluissa ja alleviivasi sen tärkeyttä kirjoituksessaan "Koululaisten yrittäjyyskasvatukseen pitää panostaa enemmän" (TS 19.3.).

Varsinais-Suomessa yrittäjyyskasvatusta onkin toteutettu eri kouluasteilla jo vuosia. Päättäjiltä tulisi löytyä tahtoa tukea toimintaa myös jatkossa.

Yrittäjyyskasvatus kannustaa yrittäjyyteen, mutta korostamme, että kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä. Tärkeintä on, että nuoret pärjäävät elämässä ja löytävät paikkansa työelämässä. He luovat siten hyvinvointia paitsi itselleen myös yhteiskunnalle.

Yrittäjyyskasvatus tarjoaa yhden tulokulman yrittäjyys- ja työelämätaitojen harjoittelemiseen oppilaitoksissa. Yrittäjyyskasvatus on ollut osa opetussuunnitelmia jo 1990-luvulta lähtien.

Se ei ole yksittäinen oppiaine, vaan tarkoitus on, että se näkyy läpileikkaavana kaikkialla opetuksessa. Tällöin jokaisen opettajan, rehtorin ja koulutuksen kehittäjän on mietittävä, mitä yrittäjyyskasvatus merkitsee hänen opetuksessaan, koulussaan tai kunnassaan.

Oppilaitokset voivat rakentaa yrittäjämäistä toimintakulttuuria ja toteuttaa yrittäjämäistä pedagogiikkaa. Opetustoimijoiden lisäksi yrittäjyyskasvatustyötä tekevät ja tukevat monet työelämätahot ja järjestöt, kuten YES Varsinais-Suomi.

Esimerkiksi Naantalin Suopellon koulun valinnaisaine "ekonomia ja yrittäjyys" vastaa osaltaan Petra Heikkisen esiin nostamiin toiveisiin. Valinnaisainetta on tarjottu koulun ysiluokkalaisille 2000-luvun alusta asti ja se on ollut yksi suosituimpia valinnaisaineita.

Tällä hetkellä sitä opiskelee 31 innokasta ysiluokkalaista runsaasta kahdeksastakymmenestä oppilaasta. Ensi vuonna määrä on samalla tasolla.

Joka syksy opiskelijat järjestävät muun muassa Kodin ja koulun päivän kahviloineen, kirpputoreineen ja grilleineen. Oppilaat valmistavat itse myytävät tuotteet, toimivat myyjinä ja hoitavat koko tapahtuman järjestelyt. Ansaituilla rahoilla on tehty yrityskierros maakunnassa ja käyty oppimassa yrittäjyydestä paikan päällä.

Yrittäjyyskasvatus ei onnistu ilman yhteistyötä. Esimerkiksi Naantalissa on mukana lukuisia yrityksiä, joiden kanssa yhteistyötä on tehty jo vuosien ajan.

Kiitos esimerkiksi Forsport, VAK, Gasone, Protopaja, LKV-Tuominen, Hylje-Wear, Pikku Pariisi ja Liedon Lihakauppa. YES Varsinais-Suomi on osaltaan opettajien apuna yrittäjyyskasvatustyössä. Tarjoamme työkaluja ja palveluja sekä YES Kummi -toiminnan kautta saatamme yrittäjiä ja kouluja yhteen.

Yrittäjyyskasvatus voi maakunnassa hyvin ja Naantalissa tehty työ on yksi osoitus siitä.

Toivomme, että päättäjiltä ja muilta tahoilta löytyy vastaisuudessakin ymmärrystä ja tukea yrittäjyyskasvatustyölle Varsinais-Suomessa. Yritteliäät nuoret ovat yksi avain tulevaisuuden Suomen menestyksessä.

Sari Anttila

Suopellon koulun historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Naantali

Johanna Vainio

aluepäällikkö, YES Varsinais-Suomi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.