Lukijalta: Turku lisää metsien hiilinieluja

Marttiina Sairanen
Kun puita kaadetaan suunnitelmallisesti tarpeen vaatiessa, korvaavat puut ehtivät kasvaa tasaisesti, toteavat kirjoittajat.
Kun puita kaadetaan suunnitelmallisesti tarpeen vaatiessa, korvaavat puut ehtivät kasvaa tasaisesti, toteavat kirjoittajat.

Juha Leino kysyi yleisönosastokirjoituksessaan 3.3., eikö Turun kaupunki ole huolissaan ilmastonmuutoksesta, kun Urheilupuistosta ja Seikkailupuistosta karsitaan puita.

Turun kaupungille valmistui viime vuonna metsäsuunnitelma ohjaamaan kaupungin omistamien metsien hoitoa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Metsäsuunnitelman tavoitteita ovat taloudellisen tuoton saamisen ohella luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja metsien virkistysmahdollisuuksien parantaminen. Metsiä hoidetaan jatkuvan kasvatuksen periaatteella, ja vanhat metsät säästetään hakkuilta kokonaan.

Hiilinielujen kasvattamiseksi kaupunkiympäristölautakunta päätti vihreiden aloitteesta alentaa vuotuista hakkuutavoitetta esitetystä.

Urheilupuistosta kaadettavat puut ovat huonokuntoisia ja osa puista on kuolleita. Lahot puut kulkureittien varsilla voivat aiheuttaa vaaraa puiston käyttäjille ja sienitaudit voivat levitä terveisiin puihin. Suurin osa kaadettavista puista on saarnensurman vaivaamia nuoria saarnia.

51 puuta on kerralla suuri määrä, mutta onneksi Urheilupuistossa kasvaa noin 3 500 puuta.

Jotta sairaita ja vaarallisia puita voidaan jatkossa karsia pikkuhiljaa, kaupunki laatii Urheilupuistolle hoitosuunnitelmaa.

On totta, että hiilinieluna suuri puu on arvokkaampi kuin vasta istutettu taimi. Kun puita kaadetaan suunnitelmallisesti tarpeen vaatiessa, korvaavat puut ehtivät kasvaa tasaisesti.

Urheilupuistossa kaadettavien puiden tilalle sekä istutetaan korvaavia puita että annetaan puuston lisääntyä luonnollisesti, mikä ylläpitää hiilinieluja ja luonnon monimuotoisuutta kaupunkilaisten virkistysalueella.

Liisa Laukkanen

kaupunkiympäristölautakunnan jäsen (vihr)

Kukka-Maaria Wessman

rakennuslautakunnan jäsen (vihr)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.