Lukijalta: Klondiken kullan alkuperä korjattava yliopiston muistolaattaan

Kirjoituksessa "Kultaiset veljekset" Turun Sanomat teki 23.2. ansiokkaasti ja mielenkiintoisesti selkoa siitä, kuinka nummenpakalaisveljekset Karl ja Anton matkustivat "etsimään kultaa Kanadan Klondikeen", tallettivat kullan Dawson Cityn pankkiin ja siirsivät sen sieltä Suomeen, ja kuinka varat myöhemmin lahjoitettiin Turun yliopistolle suureen tarpeeseen.

Kirjoitukseen liitetystä kartasta ja muista kartoista käy tosiaan ilmi, että Klondike ja Dawson City sijaitsevat Kanadassa, vajaat 80 kilometriä itään Alaskan vastaisesta rajasta. Kuitenkin Turun yliopiston kirjaston seinällä olevassa muistolaatassa lukee että "Tämä kirjastorakennus on rakennettu Alaskan kullalla, jonka K. F. Joutsen on kaivanut yhdessä veljensä kanssa ja lahjoittanut Turun yliopistolle 1948."

Olisiko nyt, yliopiston merkkivuotena ja tieteellisen totuuden nimissä, vihdoinkin aika korjata tämä laattaan sisältyvä maantieteellinen virhe koskien kyseisen kullan alkuperämaata, ainakin yliopiston omissa tiloissa?

Ystäväni professori emeritus (University of California, Los Angeles) Raimo Anttila on päivitellyt laatan virhettä jo vuosikymmeniä, joten tämän kirjoituksen kimmoke on häneltä peräisin. Ja tuskin veljeksetkään olisivat virheen korjaamisesta pahoillaan.

Kari Suomi

FT (Turun yliopisto)

professori emeritus

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Pasi Lehmuspelto
rajansa saivartelullakin
Kyllä Alaska on riittävä paikannus varsinkin kun kulta on kyseessä, olisi kerrassaan naurettavaa ruveta muuttelemaan tekstejä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: rajansa saivartelullakin
Pasi Lehmuspelto: "Kyllä Alaska on riittävä paikannus varsinkin kun kulta on kyseessä, olisi kerrassaan naurettavaa ruveta muuttelemaan tekstejä."

Mutta kun tuo muistolaatan Alaska nyt kuitenkin vie sen kultapaikan kokonaan toisen valtion alueelle niin kyllä tekstin päivittämisellekin on hyvät perusteet.

Itse olen aina koulutuksen ja työtehtävien takia pyrkinyt siihen että asiat esitetään mahdollisimman tarkasti.
Pasi Lehmuspeltoa eivät epätarkkuudet tunnu häiritsevän, esittihän hän kolmisen viikkoa sitten tällaistakin: "Turve on kaikilta ominaisuuksiltaan yksi edullisimpia ja ympäristöystävällisimpiä polttoaineita, hiukan puuta hitaammin se uusiutuu mutta vain hiukan."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: rajansa saivartelullakin
Komppaan T.S:ää. Onko yksi ja sama kaivertaa muistolaattaan vaikkapa, että Mauno Koivisto syntyi Turussa vai että Mauno Koivisto syntyi Tukholmassa? Onko yhdentekevää, keksikö tekstiviestin suomalainen vai venäläinen? Perustellusti voi toki olla sitä mieltä, että se tosiaankin on ihan yksi ja sama, mutta miksi siinä tapauksessa edes esittää tietoja sillä tarkkuudella?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »