Lukijalta: Arkeologia ansaitsee muistomerkin – sopiva paikka olisi Maarian Kärsämäki

Mikael Rydenfelt
Kirjoittaja kaipaa arkeologialle omaa patsasta.
Kirjoittaja kaipaa arkeologialle omaa patsasta.

Turussa on lukuisia julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä. Hyvä. Mutta puutteitakin on. Arkeologia ei omaa patsasta ole saanut.

Muinaisjäännösrekisteristä, kulttuuriympäristön palveluikkunasta löytyy sellainen kohde kuin Maarian Kärsämäki. Paikalta on tutkittu ainakin 75 haudaksi tulkittua rakennetta. Alueelta on otettu paljon soraa ratatöiden vuoksi. Uskottavasti hautoja on aika paljon tuhoutunut.

Kohdetta ovat tutkineet koko 1900-luvun merkittävät arkeologit. 1900-luvulla Kärsämäen kylä oli osa Maarian kuntaa. Löytöaineisto, jota on muualtakin lounaisrannikolta, on nimetty kärsämäentyypiksi. Kärsämäentyyppi ajoitetaan ajalle 50–200 jKr.

Paikkaa on luonnehdittu turuksi ennen vanhaa ja uutta Turkua. Kaupunki omistaa kohdealueen. Alueen vieressä on Hiiden kartano.

Olisi hienoa, jos Turkuun tulisi arkeologian patsas erittäin merkittävälle muinaisjäännöspaikalle ja lähelle vanhaa hiisipaikkaa.

Kai Kaituri

Paattinen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.