Lukijalta: Ilmastotekojen aika on nyt

Nuorten ilmastoliike on vihdoin muuttanut näkyväksi toiminnaksi sen, mitä tiede on yrittänyt kertoa meille jo pitkän aikaa. Ilmastokriisi ei odota seuraavaa hallitusta tai parempia taloudellisia aikoja, vaan tekoja juuri nyt.

Niin kauan kuin ilmastotoimet eivät näy lakien säätämisenä, valtaa käyttävät ihmiset epäonnistuvat meidän suomalaisten suojelemisessa. Nuorille ihmisille tämä näyttäytyy erityisen selvänä, sillä kyse on sekä meidän että tulevien sukupolvien tulevaisuudesta.

Tarvitsemme lainsäädännöllistä ohjausta ilmastoystävällisten valintojen tekemiseen sekä oikeudenmukaisen ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan edistämistä kaikilla tasoilla. Vain näin turvaamme planeetalle myös tulevaisuuden.

Vaadimme, että vuonna 2030 elämme Suomessa, joka on ottanut merkittäviä askelia kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja on ensimmäisten maiden joukossa matkalla kohti kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamista. Ilmastoteot on toteutettu niin, että ihmisoikeudet ja globaali oikeudenmukaisuus toteutuvat ja ettei yhteiskunnallinen eriarvoisuus ole kasvanut.

Nuoret eivät halua kuulla, että he ovat oikeassa, mikäli se ei näy käytännön toimissa. Kuten me kaikki tiedämme, ratkaisut ovat olemassa, mutta ne pitää siirtää käytäntöön. Koska vain niillä on todella merkitystä.

Suomen hallituksella näiden käytännön tekojen aika on nyt. Hallituspuolueiden kansanedustajat kokoontuvat helmikuun alussa päättämään toimista, joilla ilmastotavoitteiden ja käytännön toimien välillä ammottavaa kuilua aletaan kuroa umpeen.

Hallitusohjelma sisältää hyviä tavoitteita, mutta ne vaativat toteutuakseen päätöksiä toimista. Tilastokeskuksen mukaan Suomen nettopäästöt kasvoivat 22 prosentilla vuonna 2018. Näin ei voi enää jatkua.

Vuosikymmenen alku nähdään usein myös uuden alkuna. Onhan 2020-luku kunnianhimoisten ilmastopäätösten vuosikymmen? Vastataanhan ilmastokriisiin teoilla, joilla 1,5 asteen tavoite saavutetaan?

Sara Nyman

Nuorten ilmastodelegaatti ja politiikan tutkimuksen opiskelija Turusta

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
Talkkari
Kertokaa....
Kertokaa ilmastofanaatikot millä tätä yhteiskuntaa pyöritetään jos kaikki nämä suunnitellut rajut polttoaine verot ja km-maksut otetaan käyttöön?Radiosta tuli erään liikenneministeriön virkamiehen haastattelu jossa hän kertoi että sopiva km-maksu henkilöautoille olisi 0,20c/km,mullakin tekisi työmatkat kk noin 364euroa joten siihen loppuisi työssäkäynti.Nyt joku sanoo että käytä julkisia mutta kun niitä ei asuinpaikka kunnalta tule Turkuun kuin yksi päivässä ja sillä mä myöhästyisin joka päivä tunnilla töistä niin tuskin käy työnantajalle.Eikä auton myyntikään ole ratkaisu kun sitä tarvitaan töissä.Astukaa nyt ulos sieltä viherkuplasta ja ajatelkaa mikä on realistista ja mikä ei.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kertokaa....
Talkkari: "Radiosta tuli erään liikenneministeriön virkamiehen haastattelu jossa hän kertoi että sopiva km-maksu henkilöautoille olisi 0,20c/km,mullakin tekisi työmatkat kk noin 364euroa"

Eli ajat siis työmatkoja 182 000 kilometriä kuussa, aika paljon kun talkkarit yleensä asuvat työpaikallaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yrittäjä
Vast: Kertokaa....
T.s taisi käyttää viherhöpsöjen laskinta,.kun tuollaiseen tulokseen päätyi...:). Eli ymmärtää tahallaan väärin,.että kyse oli 0.20e km, joka toisi ko. Summan kk.
Enpä tiedä, vaikuttaisiko tuo 0.20e omaan ajoon, kilsoja tulee n. 5000kuussa, mutta isossa autossa muutenkin kulutus sen verran isoa, että tuskinpa.
Mutta eiköhän jokainen eletä ihan rennosti vaan, nauttien omasta elämästä ja annetaan ilmaston muuttua siten kun se muuttuu, kuten se on aina tehnyt, kuten tulee tekemäänkin, ennen ihmisiä ja senkin jälkeen kun ihmisiä ei enää ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kertokaa....
Yrittäjä: "T.s taisi käyttää viherhöpsöjen laskinta,.kun tuollaiseen tulokseen päätyi...:). "

Joskus 70-luvulla Hewlett Packard toi markkinoille ensimmäisen tieteislaskimensa HP35. Sen ostin ja siitä lähtien olen HP:n laskimia käyttänyt, ovat huippuluokkaa.
Veikkaisin että nimimerkillä Talkkarikin on ollut ihan kunnon laskin, ei viher- eikä persulaskin. Kun hän tuon tuloksen 364 euroa sai niin hän oitis lähti kertomaan mitä moinen maksu aiheuttaisikaan.
Ei se virhe taida laskimesta löytyä vaan taitaa syynä olla todellisuudentajun puute. Monenlaista sitä kyllä ehdotetaan mutta kuka nyt oikeasti voisi uskoa että kuukauden työajoista lätkäistäisiin yli 300 euron verot?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Ja taas
Ilmasto lämpenee tai jäähtyy täysin omaan tahtiinsa. Jos on niin kovin huolissaan niin ahdistukseen auttaa kun yrittää löytää jonkun esimerkin mikä osoittaisi, että nyt on jotenkin erilaista kuin on koskaan ennen ollut. Ja kun hetken asiaan perehtyy niin huomaa, että tällaista on ollut ennenkin maapallon historiassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Hyvä tavoite
"Ilmastoteot on toteutettu niin, että ihmisoikeudet ja globaali oikeudenmukaisuus toteutuvat"
- hyvä juttu, sillä tämä nykyinen suomalaisten syyllistäminen ja ruoskiminen absurdeihin rajoituksiin ilmastoteeman varjolla on globaalisti todella epäoikeudenmukaista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Hyvä tavoite
Niin, tavoite on hyvä, mutta vesittyy jo ennen kuin mitään on alettu edes tehdä.

Asiassa halutaan vaikuttaa suurien massojen käyttäytymiseen, ja nythän on niin, että Suomessa on vain vähän rikkaita. Pienituloisia on paljon, joten sieltähän se tietenkin on kiristykset tehtävä... Siitä huolimatta, että keski- ja suurituloiset kuluttavat suhteessa paljon enemmän.

Jos taas katse käännetään teollisuuteen ja kauppaan, niin niiden osalta kärsijöinä ovat asiakkaat, jotka viime kädessä maksavat investoinnit, korkeammat tuotantokustannukset jne. Ja suurin osa suomalaisista asiakkaista on pieni- tai enintään keskituloisia!

Samaan suuntaan johtavat julkisten palvelujen leikkaukset, sillä niitäkin tarvitsevat yleensä eniten epärikkaat.

Jäänkin kiinnostuneena odottamaan, miten Suomen osalta "ilmastoteot toteutetaan niin, että ihmisoikeudet ja (globaali) oikeudenmukaisuus toteutuvat".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turkulainen
Kysymys
"Tilastokeskuksen mukaan Suomen nettopäästöt kasvoivat 22 prosentilla vuonna 2018"
- Mihin tuo väite perustuu? Itse kun googlasin tilastokeskuksen sivuilta, löysin seuraavaa:

"Päästöt kasvoivat 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 1990 päästöihin verrattuna kokonaispäästöt olivat 21 prosenttia pienemmät. Kokonaispäästöissä ei ole mukana maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous (LULUCF) -sektorin päästöjä ja poistumia. Sektori on Suomessa merkittävä nielu, eli sen mukaanotto vähentäisi Suomen kokonaispäästöjä."
Tilastokeskus - Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2018
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heiskalaine
Entä sen jälkeen kun....
Mitä sen jälkeen suomalaisten pitää tehdä kun ensin ovat laskeneet omat päästönsä nollaan ja huomataankin ettei sillä ollut mitään vaikutusta globaaliin ilmastonmuutokseen? Nollapäästöisen Suomen jälkeen jää päästöjä 99,86%:a.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Dragofix
Tekojen aika!
Pulinat ja tekosyyt pois! Elinkelvottomaksi muuttuneella alueella ei ole töitä, autoja tai mitään muutakaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »