Lukijalta: Valot puuttuvat valitettavan monen lapsen pyörästä

Timo Jakonen
Kirjoittaja patistaa vanhempia huolehtimaan lasten ja nuorten pyörien valoista.

Ennätyksellisen lämmin talvi on venyttänyt aikuisten lisäksi myös monen lapsen ja nuoren pyöräilykautta. Aamuisin pyörätiet vilisevät fillaroivia koululaisia.

Tämä on loistojuttu, koska tutkimusten mukaan pieni annos happea ja kropan liikkeelle saaminen herättää aivot, parantaa keskittymiskykyä ja vaikuttaa positiivisesti oppimistuloksiin.

Mutta voisitteko arvon vanhemmat pitää huolen siitä, että pyöräilevän jälkikasvunne fillareissa on valot!

Valkoista eteen, punaista taakse. Näistä etuvalo on jo pakollinen ja kesällä pakolliseksi tulee myös takavalo.

Ja muistakaa varmistaa valojen toiminta säännöllisesti. Tämä on tärkeää etenkin talvella, kun ulos unohtuneen valaisimen virta haihtuu pakkaseen jo muutamassa tunnissa.

Ette varmaan itsekään ajelisi pimeillä ajovaloilla töihin?

Reippaat talvipyöräilevät aikuiset alkavat olla jo suhteellisen hyvin valaistuneita, mutta lapset ja nuoret ovat lähes näkymättömiä.

Poljen aamuisin noin puolen tusinan eritasoisen koulun ohitse ja suurimmalla osalla pyöräilevistä nuorista ja lapsista ei ole minkäänlaista valoa.

Kun muutenkin kyky seurata ja ymmärtää liikennettä on heikko, niin pimeässä valotta hortoileva alakoululainen on aika hirvittävä näky.

Tero Rantaruikka

Kun muutenkin kyky seurata ja ymmärtää liikennettä on heikko, niin pimeässä valotta hortoileva alakoululainen on aika hirvittävä näky.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Mummeli
Huomattu
Täällä Kaarinassa huomaan usein iltaisin saman...mustat vaatteet ja valottomat pyörät,ei niin yhtäkään heijastinta. Silmät saa olla selässäkin kun koiran kanssa kulkee ja kun tullaan uimahallin kohdilla kävelytien alikulun tunnelin kautta niin harva kuluttaa kelloa. Eikä kaikilla edes ole sitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heiskalaine
Valot puuttuvat kaikilta
Mistä johtuu kirjoittajan näkemys, että aikuiset olisivat esimerkillisiä valojen käyttäjiä? Todellisuus on ihan muuta. Ei edes joka toinen pimeällä/hämärässä pyöräilevä käytä valoja. Pahimpia laiminlyönjiä ovat opiskelijat. MOT.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turre
Vast: Valot puuttuvat kaikilta
No ainakin Liikenneturvan mukaan puolella on valot. Talvikeleillä liikkeellä olevat ovat yleensä tavallista sunnuntaipyöräilijää paremmin varusteltuja jo muutenkin. Harvemmin ainakin omalla työmatkalla tulee talivisin vastaan pimeitä pyöriä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heiskalaine
Vast: Valot puuttuvat kaikilta
Liikenneturva ei ole käynyt yo-kylässä. Turre voi käydä ja laskea itse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Kokemusta on...
On todellakin syytä hankkia valot pyörään ja niiden lisäksi kiskoa vielä huomioliivi päälle. Huomioliivi kun näkyy joka suuntaan jo satojen metrien päästä. Vieläpä ilman sähkövirtaa.

Näihinkään ei tietenkään kannata sokeasti luottaa vaan pitää silti olla todella varovainen ettei tule yliajetuksi. Väistämissäännöt kun valitettavasti ovat osalle tienkäyttäjistä täysin tuntemattomia käsitteitä. Ihan liikkumismuodosta riippumatta...

Väistämissäännöt löytyvät Liikenneturvan sivuilta erittäin selkeästä ja havainnollisesta "Jalan ja pyörällä"-oppaasta. Toivotan antoisia opiskeluhetkiä...liikkumismuodosta riippumatta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »