Lukijalta: Parjattu henkilöauto on monelle välttämätön

Jane Iltanen

Henkilöautoa käyttävät ovat olleet ihmeissään viime päivien keskustelusta. Olemme saaneet lukea väittämiä, joiden mukaan Suomen kokoisessa maassa ei tarvita näin paljon autoja.

Pyöräilyn edunvalvoja totesi, että maaseudulla ei tarvita autoja, koska hänen mummunsakin käytti polkupyörää, ja matka joutui hyvin.

Joka päivä tuhannet ihmiset tekevät työmatkansa henkilöautolla. He eivät tee sitä huvikseen. Julkista liikennettä ei ole tai se toimii puutteellisesti.

Pääsääntöisesti työmatka kestää julkisella liikenteellä huomattavasti kauemmin kuin omalla autolla. Henkilöauto on liikkumisen ja ajankäytön kannalta voittamaton vaihtoehto.

Turussa vähennetään henkilöautojen pysäköintipaikkoja, pysäköintimaksuja korotetaan ja katuja suljetaan autoilta. Tämä toiminta näivettää Turun keskustan toimintoja. Tämän seurauksena keskustan ympärillä olevien kauppakeskusten toiminta vilkastuu. Kauppakeskuksiin pääsee helposti autolla, ja ilmaisia parkkipaikkoja on tarpeeksi.

Eräskin luonto- ja ympäristötoimittaja meni tutustumaan muutamien Euroopan kaupunkien liikennejärjestelyihin. Hän kehui tiettyä kaupunkia hienoksi, koska alue oli autoton ja pyörällä sekä kävellen oli ilo liikkua.

Hän unohti kuitenkin kertoa, että kaupunki ja valtio olivat käyttäneet satoja miljoonia euroja siihen, että autoliikenne oli sijoitettu maan alle. Kokonaisuudesta syntyi myönteinen kuva, kun kävelijät, pyöräilijät, autot ja julkinen liikenne oli otettu tasavertaisesti huomioon.

Ulkomailta tuotiin 2019 Suomeen käytettyjä autoja noin 46 000 kappaletta. Käytetyt autot ovat muutaman vuoden vanhoja.

Tuontiautoja moititaan ilmaston saastuttajiksi. Autot saastuttavat saman verran kuin aikanaan Suomesta ostetut saman ikäiset autot. Käytetty tuontiauto on ostajalle taloudellinen vaihtoehto. Auton saa vähemmällä rahalla.

Lähiaikoina on tarkoitus päättää liikenteen verotuksen uudistamisesta. Uudistamista on yritetty jo aikaisemminkin, mutta se on kaatunut kansalaisten vastustukseen.

Uudistuksen pääsyynä on valtion verotulojen ehtyminen. Sähkö- kaasu- ja hybridiautojen verohelpotukset pahentavat tilannetta. Esimerkiksi kalliin auton autovero putoaa nykyisin yli 60 000 euroa, kun auto on ladattava hybridi (sähkö+ bensiini).

Hallitus on luvannut, että ilmastonmuutoksesta johtuvat toimenpiteet ovat taloudellisesti oikeudenmukaisia. Tässä asiassa tämä periaate tulee varmaan unohtumaan.

Ilmastonmuutoksen nimissä tullaan rankaisemaan haittaveroilla niitä, jotka ajavat ikääntyneillä autoilla ja joilla ei ole varaa siirtyä uuden teknologian autoihin.

Ainoastaan äänestäjien pelko voi estää uudistuksen.

Mika Munkki

Vehmaa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (40)

Vastaa
Asko Ojala
Turkulaisten oma etu ensin.
Minun mielestäni Turun keskustan on oltava sellainen, että siellä viihtyy siellä asuva. Ei sellainen, että sinne on helppo tulla Loimaalta omalla autolla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asko Ojala
Tilaa on
Kyllä Turussa on runsaasti tilaa autoille - parkkihalleissa ja luolissa. Vai pitääkö kaiken aina olla ilmaista?

Hieman myös kummastelen väitettä siitä, että autoilu olisi jotenkin erityisen hankalaa keskustassa. Keskustaa halkovat useat 4-kaistaiset ”valtatiet”. Ainoa ”sumppu” on ydinkeskusta mutta eikai kukaan realisti voi tosissaan toivoa että kauppatorille asti pääsisi pysähtymättä yksiinkään valoihin!

Oslo ja Kööpenhamina ovat esimerkkejä kaupungeista, joissa liikennemuodot on tasavertaisesti otettu huomioon. Turussa ei ole. Pyöräily ja kävely on vieläkin altisteista autoilun täydelliselle sujuvuudelle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Tilaa on
Oslossa itseasiassa on parannettu liikenneturvallisuutta sekä asukkaiden viihtyisyyttä oikein vain reippaasti yksinkertaisella tavalla. Siellä nimittäin ei kohdella liikennemuotoja tasavertaisesti. Siellä autoilu kiellettiin suurelta alueelta keskustassa. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennekuolemat romahtivat. Keskustan liikkeiden asiakasmäärät eivät laskeneet. Turku toimii tasan toisin, eli autoilu laitetaan kaiken yläpuolelle ja tästä seuraus olikin että kun keskustaan ei enää pääse bussilla eikä oikein pyörälläkään, ovat kivijalkaliikkeet helisemässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Välttämätön?
Harmittaa, että tässäkin asiassa edetään nurinkurisesti, niin kuin Suomessa ja Turussa usein. Ensin tehdään kaikki voitava henkilöautoilun hankaloittamiseksi ja tekemiseksi tosi kalliiksi, ja sitten, jos sittenkään!, vasta aletaan miettiä, miten kulkemis- ja kuljetustarpeet täytetään. Oikea etenemisjärjestys olisi ensin miettiä keinoja vähentää niitä tarpeita (mm. etätyö tai muuttaminen työpaikan lähelle, kuljetusyritysten palvelut) ja samalla kehittää joukkoliikennettä sellaiseksi, että se täyttäisi mahdollisimman monen mahdollisimman monenlaiset tarpeet, mahdollisimman sujuvasti ja vieläpä edullisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Välttämätön?
Angus: "Oikea etenemisjärjestys olisi ensin miettiä keinoja vähentää niitä tarpeita (mm. etätyö tai muuttaminen työpaikan lähelle, kuljetusyritysten palvelut) ja samalla kehittää joukkoliikennettä sellaiseksi, että se täyttäisi mahdollisimman monen mahdollisimman monenlaiset tarpeet, mahdollisimman sujuvasti ja vieläpä edullisesti."

Meyer Turkua tituleerataan usein tämän talousalueen veturiksi.
Angus, miten sujuisi laivan kasaaminen etätyönä?
Itse olen ollut pääosin projektitehtävissä, ja sen myötä se työn tekopaikka vaihtuu usein. Ei siitä mitään tule että pitäisi aina muuttaa työpaikan lähelle. Joltain vuokralla asuvalta sinkulta tuo onnistuisi ehkä helpostikin. Mutta entä jos on puoliso ja lapset, pitäisikö lapsetkin aina repäistä juuriltaan ja pakottaa aina luomaan uudet ystävyyssuhteet?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Välttämätön?
En sanonut mitään sen tapaistakaan, että kaikkien pitäisi tehdä etätyötä tai muuttaa jatkuvasti työpaikan perässä. Luulisin kuitenkin, että etätyötä voitaisiin tehdä Suomessa paljon nykyistä enemmänkin, ja että löytyy niitä, jotka sahaavat pitkiä työmatkoja viitsimättä edes harkita muuttamista, tai muuttaminen on syystä tai toisesta hankalaa (mutta sitä voisi ehkä helpottaa yhteiskunnan keinoin). Lisäksi nuo asiat olivat esimerkkejä.

Uskon lujasti, että osa Suomessa tapahtuvasta autoiluista ei ole välttämätöntä (uskooko T.S. toisin?), joten tietenkin nimenomaan sitä ei-välttämätöntä pitäisi karsia. Jos samalla kehitettäisiin joukkoliikennettä, sitäkin suurempi osa autoiluista kävisi turhaksi. Ihan jopa projektityöntekijätkin voivat harkita joukkoliikenteen käyttöä ainakin joskus - tai voisivat, jos joukkoliikenne pelaisi hyvin eikä olisi asenneongelmaa.

Mutta pääpointtinihan oli, että mielestäni ensin pitäisi tarjota vaihtoehtoja ja vasta sitten ryhtyä rajoittamaan autoilua eri keinoin ja nostamaan autoilun maksuja entisestään. Onko T.S. siitä eri mieltä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Välttämätön?
Angus: "En sanonut mitään sen tapaistakaan, että kaikkien pitäisi tehdä etätyötä tai muuttaa jatkuvasti työpaikan perässä. Luulisin kuitenkin, että etätyötä voitaisiin tehdä Suomessa paljon nykyistä enemmänkin,"

Mutta kuitenkin ehdotit etätyötä ja asunnon vaihtoa liikenneongelmien ratkaisuksi.
Itse tein etätyötä yhden kerran kun ulkomaalainen asiakas halusi piirustusten päälle väritettynä tietyt asiat. Sen saatoin käsityönä maalla tehdä pyhien välipäivinä. Sen jälkeen ei juuri olisi onnistunutkaan kun pitäisi olla koneessa sen verran jytyt ohjelmat ja sen verran turvatut yhteydet ettei oikein onnistu.

Mediassa on toki paljonkin juttuja siitä kuinka idyllisesti tehdään etätyötä jostain saariston mökiltä käsin tai mummonmökillä Kainuussa. Kannattaa sitten katsoa että minkä työn edustajia nämä ovat. Sitten kannattaa katsella ympärilleen. Löytyy valtaisasti niitä laivanrakentajia, myyjiä, sairaanhoitajia, siivoojia, opettajia, bussikuskeja ja vaikka poliiseja.
Siinä nyt on vain päässyt käymään niin että media on antanut meille vahvasti liioitellun kuvan etätyön mahdollisuuksista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Välttämätön?
T.S: "Mutta kuitenkin ehdotit etätyötä ja asunnon vaihtoa liikenneongelmien ratkaisuksi." Ehdotin mm. (siis mm.!) näitä ratkaisuiksi, samoin joukkoliikennettä (siis joukkoliikennettä). Sekä kuljetusyritysten paveluja, mm. Muutakin varmasti voidaan ideoida, kuten videotapaamisia, joustavampia työaikajärjestelyjä (nelipäiväinen työviikko vähentää työmatkaliikennettä 20 %), kuntien tarjoamia edullisia kuljetuspalveluita, kulkuvälineiden vuokraamista tai yhteisomistusta, palveluiden tuomista lähemmäs ihmisiä (erityisesti julkiset ja välttämättömät palvelut joita viime vuosikymmenet on päin vastoin keskitetty yhä etäämmäs ihmisistä; kiertävät palvelut kuten kotilääkärit tai -kampaajat, ostosten kotiintuonti tai kirjastoautot; pikkuliikkeiden tukeminen yhteiskunnan keinoin, jne. Viisaammilla on varmasti lisää ideoita.)

En ymmärrä, miksi T.S. niin ripustautuu tuohon etätyöhön. Nyt jo osalle suomalaisista etätyö on ihan luonnollinen juttu (huom. töissä joissa sitä voi soveltaa). T.S:lle se vain tuntuu olevan jotenkin epätodellinen asia. Mutta miksi suhtautua etätyöhön epäluuloisesti ja jopa negatiivisesti vain, koska se ei sovi omaan työhön?

Joka tapauksessa tarkoitukseni ei ole ollut esittää jotain valmista ohjelmaa yhteiskunnan liikkumis- ja kuljetustarpeiden kertakaikkiseen hoitamiseen. Vielä kerran: mielestäni ensin pitäisi tarjota vaihtoehtoja ja vasta sitten tehdä autoilusta mahdollisimman hankalaa ja kallista. Ja tämä siis on pääpointtini.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Välttämätön?
Tuossa taas tuli 1800 merkin raja vastaan ja jäi vastaamatta näihin:

"Uskon lujasti, että osa Suomessa tapahtuvasta autoiluista ei ole välttämätöntä (uskooko T.S. toisin?), joten tietenkin nimenomaan sitä ei-välttämätöntä pitäisi karsia."

En usko, on paljon turhaa autoilua jota pitää karsia.

Angus: "Jos samalla kehitettäisiin joukkoliikennettä, sitäkin suurempi osa autoiluista kävisi turhaksi. Ihan jopa projektityöntekijätkin voivat harkita joukkoliikenteen käyttöä ainakin joskus - tai voisivat, jos joukkoliikenne pelaisi hyvin eikä olisi asenneongelmaa."

Oli taannoin sellainen pidempikin projekti. Oli kaksi vaihtoehtoa, istua omassa autossa ruuhkassa tai istua maanalaisessa hyvää kirjaa lukien ja kävellä loppumatka. Valitsin jälkimmäisen. Ikävästi muuten Angus vihjailet asenneongelmista, ehkä et ole lukenut niitä lukemattomia viestejäni joissa olen korostanut että joukkoliikennettä tulee suosia Turussa.

Angus: "Mutta pääpointtinihan oli, että mielestäni ensin pitäisi tarjota vaihtoehtoja ja vasta sitten ryhtyä rajoittamaan autoilua eri keinoin ja nostamaan autoilun maksuja entisestään. Onko T.S. siitä eri mieltä?"

Joukkoliikenteestä pitää tehdä houkuttelevampaa.
Mutta mitä tarkoitat Angus autoilun maksujen nostamisella?
Jos nyt otetaan projektityöntekijän sijaan rakennusmiehiä. Turussa tehdään melkoisen paljon omakotitaloja, kuin myös naapurikunnissa. Työ on nykyään sellaista että tekijöitä on paljon ja usein tekijät ovat työmaalla lyhyitäkin aikoja tai sitten niin että tehdään päivä pari, odotetaan työn edistymistä ja tullaan taas jatkamaan.

Joukkoliikenne nyt vain on pois suljettu näiltä. Mitä lisämaksuja haluat heille?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Välttämätön?
Autoilun maksuja ovat korottamassa päättäjät, mm. "ohjatakseen autoilua ympäristöystävällisempään suuntaan". Ohjausta voi maksujen avulla tehdä kahteen suuntaan: joko korottaa ei-toivotun ratkaisun maksuja tai alentaa toivotun ratkaisun maksuja. Molempiakin varmaan tullaan käyttämään, mutta olisin hämmästynyt, jos tämän "ohjauksen" nimissä ei ainakin fossiilisten polttoaineiden ja niitä käyttävien autojen veroja ja maksuja korotettaisi edelleen. Tulevaisuus näyttää, miten tosissaan päättäjät ovat ilmastonmuutoksen torjumisen suhteen, jolloin koko henkilöautoilu (kenties rahtiliikennekin) voi joutua kurituksen tielle.

Lisäksi on suunnitteilla tiemaksuja ruuhka-aikoina ruuhkaväylille, tietulleja ja ties mitä. Berner halusi maksuja autoilijoiden seurannan avulla ja melkein onnistui, onneksi ei sentään. Paikallistasolla parkkimaksut ja pysäköimisen rangaistusmaksut ovat nousseet ja tulevat nousemaan.

Joten oma tuntumani on, että autoilun maksut tulevat lähinnä nousemaan, halusin minä sitä tai en. Kuten sanoin (nyt neljännen kerran): Minusta olisi fiksua ensin tarjota vaihtoehtoja, ennen maksujen korotuksia.

T.S. tulkitsi viittaukseni asenneongelmaan henkilökohtaisesti. Itse olen tavannut paljon autoilijoita, joilla on jonkin asteen asenneongelma julkisen liikenteen käytön suhteen, enkä usko prjektityöntekijöidenkään olevan tälle asenteelle immuuneja. Projektityöntekijöitä taas on muitakin kuin T.S. (joka itse otti projektityön puheeksi siinä mielessä, että siinä on vaikea tehdä etätyötä tai käyttää julkista liikennettä), mutta jos koira haluaa älähtää, niin...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Välttämätön?
Ymmärsin nimimerkin Angus pointin varsin hyvin ja siinä on järkeä, vaikka itselläni on 3 autoa ja tykkään tehokkaalla autolla ajamisesta ihan vain huvin vuoksikin. Pidän myös ajoneuvoveron nykyistä määrääkin jo täysin kohtuuttomana. Joillekin joukkoliikenne toimii ja joillekin ei. Asioista on tärkeää keskustella ja jos ollaan eri mieltä, sitä enemmän on syytä dialogille.

Matkan teko on itselleni kompromissi mukavuuden, nopeuden ja terveellisyyden kesken. Näin kurjalla kelillä menen töihin autolla, mutta hyvällä säällä polkupyörällä, koska se on omalla reitillä nopeampi kuin joukkoliikenne. Sitten taas jos pitää joskus päästä Turun keskustaan vaikka ravintolaan, bussi on usein luontevin ratkaisu. Ei nämä ole niin mustavalkoisia juttuja. Jossain syrjemmässä oma auto on kuitenkin yleensä ehdoton olla, kaikilla ei ole näin hyvä tilanne valinnanvaran suhteen.


Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Ei ole tarvetta autolle
Jos on pakko käydä jatkuvasti Turun keskustassa. Se vaihtoehto on muuttaa keskustaan tai ainakin niin lähelle, että voi kävellä sinne. Eli se oma auto ei ole edelleenkään pakollinen yhtään kenellekään, ei edes Vehmaalla asuvalle koska kukaan ei pakota ketään asumaan Vehmaalla(kaan).

Periferiassa asuminen on siis oma valinta, ei pakko. Jos periferialla asumisesta seuraus on se, että tarvitaan auto, ei auto ole siltikään välttämätön koska periferiassakaan ei ole pakko asua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bongou
Vast: Ei ole tarvetta autolle
Vastauksesi on sellainen yksinkertainen, tyypillinen vastaus ihmiseltä joka ei kykene ajattelemaan erilaisia elämäntilanteita. Kyllä auto on oltava jos haluaa inhimillisemmän elämän. Julkisilla ei pääse lähellekään omia määränpäitä, työaikana ei ole mahdollista keskellä päivää odotella harvaan kulkevaa bussia. Elämäntilanteita on erilaisia. Perheellisenä on oltava auto, jotta 80 km päästä ehtii inhimillisessä ajassa viettämään aikaa perheensä kanssa kauppaköynneistä puhumattakaan. Tietysti jos olisi aikaa niin voisihan sitä reissailla vaikka suksilla sateessa. Mutta valitettavasti on velvollisuuksia. Kaupungissa asuminen ei moniaan maalla asuvia kiinnosta. Miksi? Asuntojen hintojen vuoksi, levottonuuden vuoksi jne. Turun keskustan liikkeisiin en mene koska pääsen kauppakeskusten parkkeihin maksutta ja asiointi on nopeampaa. Onneksi Turkuun asti ei tarvitse enää kaupoille mennä. Toisekseen autolla tulee tehtyä kerralla isommat ostokset ja jää aikaa moniin asioihin. Ehkä kaupunkilaisen ei tarvitse ymmärtää näitä asioita itse ymmärrän sen sijaan hyvinkin sen että kaupungissa ei auto ole välttämättömyys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Ei ole tarvetta autolle
Edelleenkään ei ole pakko asua siellä 80km päässä. Eikä sieltä etenkään ole tarvetta lähteä autolla Turun keskustaan. Vai jäikö avaus lukematta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Ei ole tarvetta autolle
'Pyöräilijä', elämässä mitään muuta ei ole pakko tehdä kuin kuolla.
Tuolla logiikalla voin yhtä hyvin sanoa niin päin, että jos turkulaisia pyöräilijöitä harmittaa keskustassa ajelevat autot, niin mikään pakko ei ole asua keskustassa vaan aina voi muuttaa vaikka Ahvenanmaalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Ja onhan se autoilu mukavaa
Moni autoilija tykkää autoilusta. Kyllä se on mukavaa käydä radoilla nautiskelemassa, ottaa autosta kaikki irti, talvella joskus jääradoilla pohjoisessa, kesäyössä lähteä mutkateille. Nauttia vauhdin hurmasta. Nauttikaamme jokainen elämästä siten kun itse haluaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Ja onhan se autoilu mukavaa
Juu, Pekingissäkin kaikki nauttivat siitä kun toiset kruisailevat saastepesillä pitkin ja poikin. Jos oikeasti olisit sitä mieltä että kaikilla on oikeus nauttia elämästä siten kuin itse haluaa, no, jotta itse voisin nauttia puhtaammasta ilmasta, haluan että lopetat saastuttamisen autollasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jokke J
Autokaupunkihaaveet ollutta ja mennyttä
Pelto-ostareista Turun keskustan tulee erottautua sen omilla vahvuuksilla: Jokirannalla, torilla ja alueen ravintolatarjonnalla. Tähän eivät sovi parkkipaikkojen etsijöiden ruukauttamat kadut. Kuten ei myöskään sovi autoilevat ravintola-asiakkaat, jotka jättävät ostamatta ravintolan tuottoisinta myyntiartikkelia.

Kaupungissa parkkipaikkojen viemä tonttimaa on arvokasta ja siitä on syytä saada tuottoa. Jos ei mistään mitään halua maksaa, on parempi pysyä kaukana kaupungeista.

Tehokas Turun sisäinen joukkoliikenne kaupunkikeskustaan on ratkaisu, jolla alue pystyy kilpailemaan taajamien ostareiden kanssa. Automarkettien ilmaisen parkkipaikan etsijöitä on turha haaveilla keskustaan, se aika on mennyttä.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TaunoV.
Pikkukaupungin elefanttitauti
Turku-nimisessä pikkukaupungissa on yhdelle liikenteen osapuolelle annettu enemmän kuin se häiriköimällä tai edes demokraattisesti ansaitsee. Kaupungilla kulkiessa näkee busseja, takseja ja hekilöautoja yhden reissun aikana useita satoja liikkeessä ja saman verran pysähtyneinä. Jalankulkijoita on pilvin pimein. Pyöräilijöitä on liikkeellä ehkä parikymmentä!
Silti tämän vähäisen mutta äänekkään vähemmistöryhmän joustavan liikkumisen eteen satsataan huomattava määrä vaivaa ja kustannuksia. Ja lopputulos on yleensä ollut huono ja usein vaarallinen, kuten keskustan uudet pyöräkaistat ja -tiet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Elefantteja Turun keskustassa tosiaan näyttää liikkuvan. Sitten kun oikeasti käy siellä ja vaikkapa laskee pysäköidyt ajoneuvot, huomaa että keskustaan on jo 20 vuotta ajettu polkupyörällä paljon useammin kuin henkilöautolla. Elefantit vain eivät näe muita kuin niitä muita autoilevia elefantteja.

On aika ottaa kadut niiden alkuperäiseen käyttöön eikä se ole autoilu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Turku-nimisessä pikkukaupungissa on yhdelle liikenteen osapuolelle annettu enemmän kuin se häiriköimällä tai edes demokraattisesti ansaitsee.
-----------------
Totta, ja osapuoli on autoilijat, minkä vuoksi kaupungissa näkee ruuhkissa istuvan yksityisautoiljoita joukoittain niin, että isossa osassa autoista on vain yksi ihminen sisällä. Kimppakyydit ja julkinen liikenne kuntoon sekä yksinajelijoille ruuhkamaksut asap!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asko Ojala
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Missä tätä tilaa on pyöräilijöille?

Pääkaduilla (esim. Hämeenkatu) on molemmin puolin 1m leveät pyörätiet.

Autoille kaistoja on 6.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Asko Ojala: "Pääkaduilla (esim. Hämeenkatu) on molemmin puolin 1m leveät pyörätiet.
Autoille kaistoja on 6."

Oma kantani on edelleen se että pyöräteitä pitää kehittää ja julkista liikennettä suosia.
Oma kantani on kuitenkin myös se että kun käytettävissä olevaa katutilaa jaetaan niin liikennesuorite pitää ottaa huomioon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Ei voi vain katsoa liikennerakennetta ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä. On kovin kapeakatseista mennä Aninkaistenkadulle laskemaan autoja ja polkupyöriä ja todeta, ettei keskustassa pyöräillä ja sillä perusteella olla tekemättä pyöräteitä.

Kaupunki on sitoutunut olemaan hiilineutraali ja kehittämään joukkoliikennettä sekä parantamaan kestävien liikkumismuotojen olosuhteita. Parantamalla ja lisäämällä pyöräteitä ja -kaistoja lisätään pyöräilyä. Ehkä sinne Aninkaistenkadullekin saadaan joku pyöräilijä joskus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Liikennesuoritetta ei pidä huomioida. Vaan halutut liikennesuoritteet. USA:ssa huomioitiin liikennesuorite ja lopulta 8 kaistaa yhteen suuntaan ei riittänyt enää autoille kun aikaisemmin riitti kaksi kaistaa ja raitiovaunu.

Toisaalta esimerkiksi Turussa Hämeenkadulla liikennesuoritteen mukainen jako olisi yksi kaksisuuntainen kaista autoille koko kadulla, sitten kaksi kaistaa suuntaansa jalankululle ja yksi kaista suuntaansa pyöräilijöille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Masa: Lisäksi jos 80-vuotta sitten olisi liikennesuorite huomioitu niin mitään 'autoteitä' ei tosiaan olisi koskaan edes rakennettu. T.S.n juttu onkin sitä vanhaa 'saavutetuista eduista ei luovuta' -periaatetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Minä peräänkuulutin sellaista että väylien tilanjaossa tulee ottaa huomioon myös liikennesuorite. Nimimerkki Pyöräilijä kommentoi: "Liikennesuoritetta ei pidä huomioida."

Tuosta sitten Pyöräilijä jatkoi: "Vaan halutut liikennesuoritteet."

Katsotaan sitten millainen olisi Pyöräilijän haluama tilanne: "Toisaalta esimerkiksi Turussa Hämeenkadulla liikennesuoritteen mukainen jako olisi yksi kaksisuuntainen kaista autoille koko kadulla, sitten kaksi kaistaa suuntaansa jalankululle ja yksi kaista suuntaansa pyöräilijöille."

Satuin maalta tullessani pysähtymään sähköä 'tankkaamaan' erään Cittarin pihalle. Siinä pihan reunassa oli valtavan pitkä rekka tuomassa tavaraa kauppaan, ja niitä purku- / lastauspaikkoja oli useampiakin. Sitä miettii sitten että miten paljon Turun kokoinenkin kaupunki tarvitsee ruokaa päivittäin. Teitä pitkin ne kaikki jaetaan. Turussa on myös melkoinen joukko ihmisiä jotka menevät töihin bussilla, taas teitä pitkin. Ja koululaisista suurin osa kulkee bussilla, taas teitä pitkin.
Keskustassa kun liikkuu niin huomaa että yllättävän usein jalkakäytävä on tukossa kun tuodaan kaupungin yöelämän kannalta välttämätöntä mallasjuomaa.

Jos katutila jaettaisiin Pyöräilijän halujen mukaisesti niin täällä ei enää toimisi joukkoliikenne eikä kaupoissa olisi tavaraa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Pyöräilijä yrittää olla nokkela: "Masa: Lisäksi jos 80-vuotta sitten olisi liikennesuorite huomioitu niin mitään 'autoteitä' ei tosiaan olisi koskaan edes rakennettu."

Niin, kovin vähän ennen muinoin oli autoja, varmaan olisi vain tehty ajoväyliä hevoskärryille.
Mutta Pyöräilijä voisi jatkaa pidemmällekin menneisyyteen. Äkkiä sieltä löytyisi aika jolloin oltaisiin kyselty että mitä ihmeen pyöräteitä tarvitsette, mikä edes on polkupyörä, onko kukaan moisesta edes kuullut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Sori nyt vain T.S. mutta rekoilla ei tarvitse tuoda Turun keskustaan yhtään mitään vaan toimitus hoituu väylien ollessa ahtaita vaikkapa pakettiautoilla. Koska rahtikulut tukusta kauppaan ruoassa ovat noin promillen luokkaa, ei ruoan hinta myöskään nouse yhtään mihinkään.

Ja 80 vuotta oli vain kertomassa kaksinaismoralismista. Koukku jonka T.S. nielaisi vapoineen.

Eli minun viestini on edelleen 100%:sesti totta ja T.S.n puhdasta huuhaata.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Pyöräilijä: "Sori nyt vain T.S. mutta rekoilla ei tarvitse tuoda Turun keskustaan yhtään mitään vaan toimitus hoituu väylien ollessa ahtaita vaikkapa pakettiautoilla."

No jos nyt sitten Pyöräilijän mieliksi korvataan rekat pakettiautoilla.
Niin, mitä sitä seuraakaan?
Se asukkaiden tarvitsema tavaramäärähän ei pienene, joten jos yksi rekka korvataan pakettiautoilla niin autoja tarvitaankin parikymmenkertainen määrä.

Pyöräilijä tarjosi tällaista katutilan jakoa: "Toisaalta esimerkiksi Turussa Hämeenkadulla liikennesuoritteen mukainen jako olisi yksi kaksisuuntainen kaista autoille koko kadulla, sitten kaksi kaistaa suuntaansa jalankululle ja yksi kaista suuntaansa pyöräilijöille."
Jos Pyöräilijän mieliksi isot jakeluautot korvattaisiin lukuisilla pikkupakuilla niin nälkään täällä näännyttäisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
T.S. töräytti : "Jos Pyöräilijän mieliksi isot jakeluautot korvattaisiin lukuisilla pikkupakuilla niin nälkään täällä näännyttäisiin."

Ehdottomastihan Euroopan 'pienissä' kaupungeissa ovat kaikki jo nääntyneet nälkään kun ruokatoimituksia ei ole voitu tehdä edes pakettiautoilla koska kaupunkien kadut ovat niin ahtaita. Näin siis T.S:n mukaan. T.S.n juttu onkin samaa sarjaa eräiden tapausten kanssa jotka julistavat kuinka kaikki kaupat kuolevat jos niiden tavaroita ei saa purkaa jalkakäytävältä. Mutta eipä kukaan ole koskaan erehtynyt luulemaan T.S.ää penaalin terävimmäksi kynäksi joten lausunto on täysin ymmärrettävissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Pyöräilijä: "Ehdottomastihan Euroopan 'pienissä' kaupungeissa ovat kaikki jo nääntyneet nälkään kun ruokatoimituksia ei ole voitu tehdä edes pakettiautoilla koska kaupunkien kadut ovat niin ahtaita."

Jatketaan asiasta sitten jos osaat Pyöräilijä kertoa että löytyykö sellainen kaupunki jossa pääväylän kaistajako olisi:
- autoliikenteelle yksi kaista
- jalankululle neljä kaistaa
- pyöräilijöille kaksi kaistaa.
Tuohan oli sinun ratkaisusi Hämeenkadun uudelleen järjestelyksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
T.S. Minkä pääväylän? Sinä itse vetosit liikennesuoritteeseen. Minä kerroin että millainen väyläjako siinä nyt toteutuvalla liikennesuoritteella tulisi. Ei ole minun vikani että et siitä pidä.

Eli ei se ole minun ratkaisuni vaan sinun. Minun ratkaisuni on väylä jolla päästäisiin lähemmäs haluttua liikennesuoritetta. Sillä ei ole mitään tekemistä sinun väyläsi kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Pyöräilijä esittää kummallisen kysymykse: "T.S. Minkä pääväylän?"

Asko Ojala otti esiin Hämeenkadun ja sinä Pyöräilijä visioit Hämeenkadun kaistat uusiksi:
"Toisaalta esimerkiksi Turussa Hämeenkadulla liikennesuoritteen mukainen jako olisi yksi kaksisuuntainen kaista autoille koko kadulla, sitten kaksi kaistaa suuntaansa jalankululle ja yksi kaista suuntaansa pyöräilijöille."

Eikö Hämeenkatu siis mielestäsi olekaan yksi kaupungin pääväylistä?
Se kun sentään suoraan jatkuu valtatienä 10, joka puolestaan on yksi valtakunnan pääväylistä.

Eli kuten ennenkin, jatketaan asiasta sitten jos osaat Pyöräilijä kertoa että löytyykö sellainen kaupunki jossa pääväylän kaistajako olisi:
- autoliikenteelle yksi kaista
- jalankululle neljä kaistaa
- pyöräilijöille kaksi kaistaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pikkukaupungin elefanttitauti
Valitettavasti keskustelukulttuuri on taas osittain menossa huonompaan suuntaan.
Tässä oiva esimerkki kun Pyöräilijä kirjoittaa: "T.S.n juttu onkin samaa sarjaa eräiden tapausten kanssa jotka julistavat kuinka kaikki kaupat kuolevat jos niiden tavaroita ei saa purkaa jalkakäytävältä."

Eli Pyöräilijä sekoittaa minut joihinkin muihin kirjoittajiin.
Ja kun on ensin itse eri kirjoittajat sekoittanut niin hän sujuvasti siirtyy solvauksiin ja asian sijasta keskittyy kirjoittajiin:
"Mutta eipä kukaan ole koskaan erehtynyt luulemaan T.S.ää penaalin terävimmäksi kynäksi joten lausunto on täysin ymmärrettävissä."

No minä jään mielenkiinnolla seuraamaan miten Pyöräilijän uusin kausi mielipidekirjoittajana jatkuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hankala
V8
Pakko pitää autoa että pääsee töissä kulkemaan. Sitten pärjää ilman jos asuu ja käy töissä keskustassa sekä muukin reviiri on parin kilometrin säteellä. Julkiset ei kulje kaikkialle ja kävellen menee puoli päivää suuntaansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: V8
Hankala otsikoi juttunsa: "V8"

Tuohan on sellainen symboli jota monet autoilijat ihailevat.
Vaikka moottorina se on epätasapainoisesti käyvä kohjo niin symboliarvo on korkealla.
Joskus aiemmin niin sanotusti kova sana oli 5 speed, sekin komeili monessa aitossa. Toinen oli 16 valve, kuin myös DOHC.
Jaa jaa, nyt minulla ei ole autossani enää vaihdelaatikkoa, venttiileitä eikä nokka-akseliakaan.
Mutta taannoin lähistöllä asui kaveri jonka auton takaluukussa ei ollut mitään noista statussymboleista. Niinpä hän oli käynyt kaupassa, osti kauniita kullanvärisiä kirjaimia ja numeroita. Hetken päästä sitten takaluukussa komeili 4 SPEED 8 VALVE.
Kyllä varmaan Elite kulkikin paremmin tuon jälkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Kysymyksiä tietäjille
Täällä puhutaan paljon eri liikennemuotojen suoritteista Turussa. Olen yrittänyt etsiä tietoa, en ole kuitenkaan löytänyt. Moni ne täällä näköjään tietää, koska käyttävät mielipiteidensä perusteena. Toivoisin nyt kerrottavan muutaman luvun Turun osalta:
-Henkilöautoliikenne: henkilö km/v
-Pyöräily: henkilö km/v
-Jalankulku: henkilö km/v
-Bussiliikenne: keskimääräinen matkustajamäärä bussissa ja henkilö km/v.
Näin voisin selvittää itselleni noiden eri liikennemuotojen merkityksen tällä hetkellä. Muutkin voisivat olla kiinnostuneita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kysymyksiä tietäjille
Nimimerkki Mietiskelijä haluaa tietoa: "Täällä puhutaan paljon eri liikennemuotojen suoritteista Turussa. Olen yrittänyt etsiä tietoa, en ole kuitenkaan löytänyt. Moni ne täällä näköjään tietää, koska käyttävät mielipiteidensä perusteena."

Minä taisin ensimmäisenä mainita tuon liikennesuoritteen. Mutta vain yleisellä tasolla, asiana joka suunnittelijoiden tulisi ottaa huomioon.
Mutta nimimerkki Pyöräilijähän tuossa meni käytännön puolelle ja esitti miten hänestä Hämeenkadun kaistajako tulisi uusia liikennesuoritteen mukaiseksi. Jospa siis Pyöräilijä
perustelisi kantaansa.

Kummallista muuten että Mietiskelijä tyystin unohti listaltaan jakeluliikenteen!
Turkuhan on kuitenkin melkoisen väkirikas kaupunki emmekä me itse tuota maitoamme, syömäämme lihaa tai kasviksia ja hedelmiä. Ne on kaikki tuotava meille tänne kauppoihin. Samoin tietysti kaikki muukin tarvitsemamme tavara.
Mietiskelijä, kyllä tuokin liikenne on otettava huomioon väyliä suunniteltaessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Kysymyksiä tietäjille
Pari tilastoa, jotka ei ihan vastaa kysymyksiisi:
Henkilöautolla ajetaan Turussa keskimmärin alle 13 000 km/vuosi.
Hämeenkadulla on laskettu kesällä 7000 pyöräilijää vuorokaudessa, vrt. autoja 22 000.
Bussilla ajetaan vuodessa 27 miljoonaa matkaa.

Kilometrikohtaisia tilastoja on täysin mahdoton laskea. Keskimääräinen matkustajamäärä per bussi voitaisiin toki laskea, mutta sen informaatioarvo olisi kuriositeettiluokkaa, eikä siitä ainakaan voi tehdä mitään johtopäätöksiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »