Lukijalta: Julkisessa terveydenhuollossa työskennellään ammattitaidolla ja suurella sydämellä

Lennart Holmberg
Kirjoittaja kiittää julkisen terveydenhuollon työntekijöitä.
Kirjoittaja kiittää julkisen terveydenhuollon työntekijöitä.

Olen lastenlääkäri ja teen työtäni yksityisellä sektorilla – tehnyt sitä jo yli 30 vuotta.

Urani alkuvaiheessa Tyksin henkilökunta oli tuttua erikoistumiseni ajoilta ja minun oli helppo olla yhteydessä sinne, jos potilaani siellä hoitoa tarvitsi. Nyt he ovat kaikki nuoria, minulle tuntemattomia. Niinpä ollessani yhteydessä sinne minun täytyy esitellä itseni ja ammattini perusteellisesti, ennen kuin alkavat kuuntelemaan – niin luulin.

Kerron pari tapausta ja niiden innoittamana avaan omat tunteeni tähän julkiseen terveydenhuoltoon liittyen. Tietenkään en kerro tapauksia niin, että henkilöiden identiteettejä pystyisi selvittämään. Ainoat ihmiset, jotka haluan tunnistettavan tästä palautteesta, ovat Tyksin lasten poliklinikan henkilökuntaa. En muista heidän nimiään, mutta he tunnistavat itsensä tästä tarinasta.

Ensimmäinen tapaus oli 2016 syntynyt tyttö vastaanotollani. Tuhti keuhkokuume, selkeä, märkäinen korvatulehdus, kuumeinen (ei ollut kuumeinen vastaanotollani, koska oli lääkitty), mutta yleistilaltaan erittäin hyväkuntoinen, pirteä neiti.

Aloitin antibioottihoidon ja ohjasin heidät kotiin, mutta kerroin, että jos yleistila heikkenee, täytyy ottaa minuun yhteyttä ja hoito jatkuu sairaalassa.

Saman päivän iltana äiti soitti ja kertoi, että lapsi on aivan "naatti", oksentaa kaikki lääkkeensä ja kuume on pilvissä. Sanoin, että menkää lasten poliklinikalle ja soitan sinne, että olette tulossa.

Mitä tapahtui? Soitin. "Asiakaspalvelija" vastasi ja esiteltyäni itseni käänsi puhelun sairaanhoitajalle. Mutta sen sijaan, että olisin saanut puhua sairaanhoitajan kanssa, kuuntelin musiikkia ja säännöllisin väliajoin automaatti ilmoitti, että kaikki asiakaspalvelijat ovat varattuja ja paina numero ykköstä, jos haluat, että sinulle soitetaan.

Olin noin puolen tunnin automatkalla kotiini, joten minulla oli aikaa odottaa. Lopulta sairaanhoitaja vastasi. Kerrottuani asian hän keskeytti minut ja esitti tarkentavan kysymyksen: Sanoitko, että potilas on syntynyt vuonna 2016? Vastasin, että tietenkin. "No siinä tapauksessa käännän puhelun lasten poliklinikalle", puhelu oli mennyt aikuisten yhteispäivystykseen.

Harmistuneen kommenttini jälkeen kuuntelin jälleen musiikkia ja automaattia. Lopulta hermostuin ja lopetin jonottamisen.

Soitin potilaalle uudelleen ja pyysin heitä välittämään lääkärille soittopyynnön, kun pääsevät sairaalaan. Sairaalasta soitettiin myöhemmin – hoitaja otti tiedot vastaan. Oli erittäin ystävällinen ja asia hoitui.

Myöhemmin sattui periaatteessa samanlainen tilanne, tällä kertaa lapsella oli munuaistason virtsatietulehdus. Jonotin taas, jotta olisin saanut antaa "puhelinlähetteen". Nyt mielessäni lievästi puhelinmedisiinan kiroten painoin lopulta sitä ykköstä.

Noin puolen tunnin kuluttua sairaanhoitaja lasten polilta soitti. Oli erittäin ystävällinen ja otti tiedot vastaan. Kysyi vielä, että tämähän on niin kuin "puhelimessa tehty lähete". Vastasin, että niinpä tietenkin.

Tunteeni tapahtumaa kohtaan olivat ristiriitaiset. Olin pyhää kiukkua täynnä, kun en saanut yhteyttä silloin, kun olisin halunnut, mutta kuitenkin vastaanotto puhelimessa oli lopulta mitä ystävällisin.

Näillä (nuorilla) työntekijöillä oli epäilemättä kädet täynnä työtä ja he tekivät varmasti sen mitä pystyivät. Asiat hoituivat lopulta niin kuin pitikin.

Tunsin huonoa omaatuntoa niistä ajatuksista, mitä mielessäni pyöri kuunnellessani automaattien musiikkia ja "paina ykköstä" -kehotuksia. Väistämättä tuli mieleen, saavatko nämä ammattilaiset mitään kunnollista palautetta työstään.

Me herkästi kritisoimme ja moitimme palveluiden kehnoutta ja kaikkien säästötoimenpiteidenkin jälkeen nämä arjen puurtajat tekevät työnsä suurella sydämellä ja ammattitaidolla.

Haluan osoittaa tämän kirjoituksen kiitoksena paitsi lasten poliklinikan työntekijöille myös kaikille muillekin ammattilaisille julkisessa terveydenhuollossa.

Suuremmat ansiot tässä yhteiskunnassa kuuluisivat teille eikä näille julkisuudessa pyöriville poliitikoille, jotka poimivat ne suuret palkkiot valehteluista ja keinotteluista.

Te, varsinaiset työtä tekevät ammattilaiset, kärvistelette matalapalkkaisina yötä päivää, mutta teette työnne suurella sydämellä ja ammattitaidolla. Me kansalaiset tarvitsemme teitä päivittäin. Kiitos!

Hannu Hirsimäki

leikkilääkäri (lapsenlapseni minulle antama arvonimi – paras niistä ikinä)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.