Lukijalta: Ammattinimike jäi saamatta perustelluista syistä

Turun Sanomien 22.12. haastattelu kahden Helsingin psykoterapiainstituutista valmistuneen tilanteesta sisälsi useita yksityiskohtia, joita on syytä oikaista toisenlaisella opiskelijanäkökulmalla.

Opiskelijoiden kannalta ongelmallisesta tilanteesta on vastuussa ensisijaisesti Helsingin Psykoterapiainstituutti (HPI) ja sen koulutusjohtaja.

HPI on kampanjoinut omaa totuuttaan hiljattain muun muassa mielenosoituksella, blogikirjoituksilla, lähestymällä lehdistöä ja valjastamalla tähän tehtävään opiskelijoitaan. Kaikella tällä on tarkoitus hämärtää vastuukysymyksiä, mustamaalata Valviraa ja vaikuttaa omaan juridiseen asemaan.

HPI on niittänyt kyseenalaista mainetta jo 2011 käyttämiensä kouluttajien epäpätevyydestä johtuen. Valvira jousti tuolloin omissa hyväksymiskriteereissään pelätessään oikeusasteet tukkivaa opiskelijoiden valitusryöppyä.

Tämä oli Valviralta karhunpalvelus nykyistä sotkua ajatellen. Myöhemmin kouluttaja käytti röyhkeästi markkinointipuheena juuri sitä, miten koulutuksista on valmistuttu ennenkin.

Opiskelijoita vakuutettiin jopa ministeri Risikon sähköpostivastauksella, joka otti periaatteen tasolla kantaa siihen, ettei suomalaisen ja ulkomaalaisen koulutuksen välillä tehdä eroa.

Varsinainen ongelma ei missään vaiheessa ole kuitenkaan ollut ulkomainen yliopisto sinänsä, vaan koulutuksen puutteellinen rakenne erityisesti koulutustyönohjauksen ja koulutettavien oman koulutuspsykoterapian osalta.

Valviran täydennysvaatimuksiin HPI ja koulutusjohtaja suhtautuivat myöhemmin lähinnä ylimielisesti. Vaikka täydennykset kouluttajan toimesta toteutettiin, ne tehtiin ala-arvoisesti.

Opiskelijana sain Valviran näkemyksen koulutuksesta tietooni vasta syksyllä 2017 valmistumiseni jälkeen. Valvira toimitti laajan selvitykseensä perustuvan kirjelmän kaikille valmistuneille opiskelijoille niistä perusteista, joiden vuoksi koulutusta ei voida pitää psykoterapeutin nimikkeeseen oikeuttavana.

Muistio oli tyhjentävä ja vastasi täysin sitä kokemusta, joka itselläni oli HPI:n opinnoista.

Valviran moittiminen oman tehtävänsä hoidosta on tuntunut naurettavalta sen sijaan, että opiskelijat yhdistäisivät voimansa omien oikeuksiensa ajamiseen kuluttajina.

Haastatellut toistavat koulutusjohtajan liturgiaa koulutuksen lainmukaisuudesta ja asetuksenmukaisuudesta. Asetuksen tasolla ei Suomessa kuitenkaan psykoterapeuttikoulutuksien yksityiskohtia määrätä, vaan sen tekee psykoterapiakoulutusten yliopistokonsortio.

HPI:n osalta ulkomaalaisen yliopiston valikoituminen yhteistyökumppaniksi ei ole sattumaa: näin tiettyjen kriteerien tarkkaa valvontaa on voitu hämärtää ja vaatimuksista luistaminen on mahdollistanut edullisemman kokonaishinnan, jolla koulutus on tehty houkuttelevaksi. Lisäksi olen kuullut suomalaisilta yliopistoilta, ettei HPI:n koulutusjohtajan kanssa ole oltu halukkaita yhteistyöhön.

Haastatellut opiskelijat toteavat joidenkin opiskelijoiden kriittisten mielipiteiden johtuvan siitä, "ettei ratkaisukeskeinen psykoterapia ole kaikkien juttu". Tulkintana se on varsin naiivi. Tämän kaltaisilla kommenteilla myös koulutustaho on halunnut aiemminkin suunnata huomiota epäolennaisuuksiin ja hämärtää tosiasioita.

Koulutuksen kesken jättäminen on ollut monille opiskelijoille hyvin raskas päätös, joka on perustunut faktoihin.

Petettyjen opiskelijoiden oikeusturva koulutuspalvelun ostajina on tällä hetkellä poliisin syyteharkinnan ja KHO:n käsissä.

Psykoterapeuttien pätevyysvaatimuksia on jatkossakin syytä valvoa huolella, sillä psykoterapeutilla on itsenäisenä ammatinharjoittajana suuri vastuu hoidettavistaan.

Gurli Simonsen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vastaa
Vaiettunäkökulma
Mistähän aloittaisin...
Kirjoittajalla jää useampi asia mainitsematta. Esimerkiksi 2011:

Kouluttajamme oli silloinkin vaikeuksissa Valviran kanssa. Mainitsematta jää, että ratkaisukeskeisen psykoterapeuttikoulutuksen osalta ei silloin vaadittu VET-psykoterapeutin pätevyyttä yhdeltäkään kouluttajalta, koska terapiasuuntaus oli uusi ja VET-psykoterapeuteista oli pulaa.

Valvira muutti vaatimuksiaan kesken käynnissä olleiden koulutusten niin, että koulutuksessa olevat joutuivat epätietoisuuteen, tulevatko he saamaan psykoterapeutin nimikkeet. Tämä Valviran mielivaltainen toiminta jäi aikoinaan mainitsematta mediassa. Ilmeisesti viranomaiset huomasivat jäävänsä kiinni omasta ristiriitaisesta toiminnastaan, ja myönsi siksi nimikkeet.

Nykyisin kaikki vastuukouluttajamme ovat VET-psykoterapeutteja tai kouluttajapsykoterapeutteja, joten tämänkin vuoksi vuoden 2011 tapahtumien sekoittaminen nykyiseen tilanteeseen kertoo ainoastaan argumenttien puutteesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vaiettunäkökulma
Vaietut faktat
"Haastatellut toistavat koulutusjohtajan liturgiaa koulutuksen lainmukaisuudesta ja asetuksenmukaisuudesta. Asetuksen tasolla ei Suomessa kuitenkaan psykoterapeuttikoulutuksien yksityiskohtia määrätä, vaan sen tekee psykoterapiakoulutusten yliopistokonsortio."

Koulutuksemme täydennettiin konsortion suositusten mukaisiksi. Konsortio ei ota mitään kantaa menetelmiin, joihin Valvira tarttui vuonna 2017.

Lisäksi: tiedossamme on useita koulutuksia, jotka Valvira on hyväksynyt ja joiden toteutus ei vastaa konsortion suositusta. Yhdessä Valviran hyväksymässä koulutuksesa on 160 asiakastyötuntia, kun konsortio suosittaa 300 tuntia. Tässä koulutuksessa tunteja on 320.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bongou
Psykoterapian vastuullisuus
On ikävää että monet ovat maksaneet kymmeniätuhansia euroja koulutuksesta, jota eivät voi hyödyntää. On kuitenkin tosiasia että psykoterapia on vaativaa kuntoutusta jossa ammattiaan harjoittava yksityinen terapeutti ottaa suuren vastuun potilaan terveydestä. Ratkaisukeskeinen terapia soveltuu lieviin masennuksiin mutta harvoin moniongelmaisille. Meidän terv. Huollon väen on kannettava oma vastuumme mutta asiakas ei useinkaan tiedä, millaiselle terapeutille menee. Psykoterapian haitoista on puhuttu aivan liian vähän. Nyt psykoterapiakoulutus toteutuu yliopistoissa. Se on järkevää ja mahdollistaa koulutuksen sisällön seurannan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
RouvaRautaportti
Vast: Psykoterapian vastuullisuus
Kysymys tässä tapauksessa ei ole siitä, mihin ratkaisukeskeisyys soveltuu. Ainakaan ratkaisukeskeisyys ei tutkimusten mukaan ole vaarallisten terapiamuotojen joukossa.

Päinvastoin, tästä samasta oppilaitoksesta aikaisemmin valmistuneet psykoterapeutit eivät Valviran johtajan lausunnon mukaan ole lainkaan olleet vaaraksi potilasturvallisuudelle, vaikka heillä on suppeampi koulutus kuin tällä 300:n erällä, joka nyt yritetään syrjäyttää markkinoilta. Valvira hyväksyy kyllä muista oppilaitoksista ratkaisukeskeisen suuntauksen ja myöntää ratkes-psykoterapeuteille ammattinimikkeen. Kyse ei siis ole siitä, että Valvira olisi tehnyt urotyön ja estänyt ”vaarallisia” psykoterapeutteja pääsemästä markkinoille. Ammattinimikkeen epääminen tuntuukin tässä tapauksessa olevan mielivaltainen päätös, joka ei perustu mihinkään lakiin, eikä myöskään siihen, että koulutus olisi hyväksyttyjä koulutuksia heikkotasoisempi, saati sitten vaarallinen.

HPI-UWE-yhteistyössä toteutettu koulutus ylittää sekä muilta, että jopa Valviran puutteellisiksi väittämiltä osin sellaisia suomalaisia Psykoterapeuttikoulutuksia, jotka Valvira hyväksyy ja joille Valvira myöntää ammattinimikkeen.

Hpi:n tapauksen aikana moni Suomessa toteutettava Psykoterapeuttikoulutus on kokenut melkoiset uudistukset, kun yliopistot ovat hädissään lähteneet muokkaamaan sisältöjään nähtyään, mitä Valvira vaatii HPI:ltä. Ne olivat todellakin pitäneet konsortion suosituksia pelkkinä suosituksina ja toteuttaneet vapaasti omia koulutuksiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Esim. joissakin koulutuksissa ei vaadittu lainkaan omaa yksilöpsykoterapiaa ennen tätä sotkua. Ja silti Valvira hyväksyi nämä koulutukset - vaikka liian vähäinen oma yksilöpsykoterapia HPI-UWE-koulutuksessa oli muka painava hylkäämisperuste.


Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bongou
Vast: Psykoterapian vastuullisuus
RouvaRautaportti. Jos olisit lukenut kunnolla tekstini, olisi vältytty suurenteluilta. En ole väittänyt että ratkaisukeskeinen on vaarallinen. Yleisesti ottaen mikä tahansa psykoterapia voi olla joskus haitaksi, asiasta on julkaistu ihan materiaalia. Puhuin yleisesti ottaen vastuullisuudesta mistä alkuperäinen kirjoittajakin kirjoitti. Jos terapiakoulutus toteutetaan ryhmätöillä ja ilman koulutusta saanutta työnohjaajaa, ei voida puhua täysin laadukkaasta koulutuksesta. Tässä on ennen kaikkea hämätty opiskelijoita. Raha kelpaa mutta valvirakaan ei hyväksy. Ratkaisukeskeistä terapiaa ei yleisesti suosita vakavista mielenterveysongelnista tai moniongelmista kärsiville. Siksi vastuu erityisen tämän suuntauksen terapeuteilla on suuri. Suuntausta enemmän vaikuttaa kuitenkin terapeutin ja asiakkaan välinen yhteistyö ja kemia. En ole väittänyt terapiaa vaaralliseksi. Lukutaito on tärkeä taito.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaiettunäkökulma
Vast: Psykoterapian vastuullisuus
Klassikko. Kun argumentit loppuvat, aletaan mennä henkilökohtaisuuksiin = kyseenalaistaa toisen henkilön lukutaitoa.

Asiallisuuden pitäminen keskustelussa on myös tärkeä taito.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pertti Muurinen
MITÄ OMALTA KOULUTUSHOIDOLTA JA -TYÖNOHJAUKSELTA VAADITAAN?
Jo GS:n artikkelissa tuodaan esille, mihin pätevyyden saavuttaminen kariutui. Konsortio on ohjeistanut psykoterapeuttikoulutuksia jo pidemmän aikaa. Valviralla ei ollut resursseja toteuttaa valvontaa riittävästi, kun alalle tuli erilaisia yrittäjiä, eri motiivein ja erilaisin teoriataustoin. Tämä oli keskeinen syy valvonnan siirtämiseen yliopistoille.

Erään kouluttajakoulutuksen johtajan ominaisuudessa pari vuotta sitten kysyin Helsingin yliopistolta, mitkä tunnit lasketaan koulutustyönohjaukseksi. Vastaus oli: vain suoraan omaan työhön annettu työnohjaus. Niinpä esimerkiksi kolmen opiskelijan 2 tuntia 15 minuuttia kestävä ryhmätyönohjaus tuottaa jokaiselle yhden koulutustyönohjaustunnin, kun aika jaetaan kolmelle.

HPI:n koulutustyönohjaus toteutettiin valtaosin siten, että toinen opiskelija ”työnohjaa” toista tilassa, jossa on yhteensä 20–25 opiskelijaa, ja varsinainen työnohjaaja kiertää parista toiseen työnohjauksen työnohjaajana.

Jokainen voi itse päätellä, mikä työnohjauksen taso on tällä tavoin toteutettuna. Valvira joutui tekemään kovin työtä saadakseen selville, miten HPI:n koulutuksen työnohjaustunnit (ja myös koulutuspsykoterapian) saatiin kasaan.

Ratkaisukeskeisen psykoterapeuttikoulutuksen oman koulutuspsykoterapian tunnit ovat jo konsortion määrittelemänä alimmat eli 80 tuntia (psykodynaamisella puolella 250 tuntia). Kun tuntivaatimus on näin vähäinen, voisi toivoa, että psykoterapeuttina toimisi oikea psykoterapeutti eikä opiskelutoveri.

Nämä rakenteelliset tekijät HPI:n koulutuksessa johtivat Valviran ratkaisuun, ei mikään eriarvoinen kohtelu. HPI:n aikaisemmilla koulutuksilla pätevyys on saavutettu, vaikka niiden vaatimustaso on ollut vielä vähäisempi. Tämä jää toivottavasti kuitenkin menneisyyteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaiettunäkökulma
Vast: MITÄ OMALTA KOULUTUSHOIDOLTA JA -TYÖNOHJAUKSELTA VAADITAAN?
HPI:lla työnohjausta on annettu myös suorana työnohjauksena. Tämäkään ei käsitykseni mukaan kelpaa enää Valviralle. Siitäkin on etsimällä etsitty epäkohtia. Mikään, mitä HPI tekee, ei näytä kelpaavan, vaikka sama kelpaa toisilla kouluttajilla..

Uusimmissa koulutuksissa työnohjaus on toteutettu valtaosin niin kuin 2017 annettiin ymmärtää, että olisi pitänyt toteuttaa. Muutokset tehtiin käynnissä oleviin koulutuksiin 2018 alusta. Mutta nyt näyttää siltä, että ollaan tekemässä ongelma ulkomaisesta yliopistosta. Tämä ei ollut ongelma vielä 2017.

Ei tässä ole koulutuksen laadusta kyse. Muussa tapauksessa olisi oltava huolissaan niistä sadoista psykoterapeuteista, jotka on koulutettu samoilla menetelmillä ja vieläpä suppeammin. Eri kouluttajilla.

Se, että Valviralla ei ole resursseja valvoa suomalaisia yliopistoja, ei ole syy kohdella ulkomaista yliopistoa eriarvoisesti, kuten nyt tapahtuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaiettunäkökulma
Vast: MITÄ OMALTA KOULUTUSHOIDOLTA JA -TYÖNOHJAUKSELTA VAADITAAN?
Lyhyesti: Valvira on esittänyt näkemyksiään, jotka ontuvat todella pahasti. Tästä ontuvuudesta kerrotaan blogissa valtiovaltiossa.wordpress.com.

Toiset opiskelutoverit eivät toimi terapeutteina. Ja kuten todettu: kyseisen menetelmän on Valvirakin hyväksynyt aikaisemmin. Se on ollut ratkaisukeskeisyydessä käytetty menetelmä. Ja kuten todettu aikaisemmin: koulutuksessa oli muitakin menetelmiä. Kun tuosta ensimmäisestä luovuttiin, Valvira alkoi etsiä muista menetelmistä epäkohtia.
Viranomaisen toiminta ylittää käsityskyvyn ainakin minulla, joka olen aikaisemmin itse toiminut viranomaisena.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaiettunäkökulma
Vast: MITÄ OMALTA KOULUTUSHOIDOLTA JA -TYÖNOHJAUKSELTA VAADITAAN?
Vaatimustaso on ollut toisila kouluttajilla HPI:ta vähäisempi. Kuitenkin nämä toiset koulutukset on hyväksytty Tämän olemme saaneet selville vertailemalla näitä koulutuksia. Yksikään objektiivinen taho ei ole tehnyt tätä vertailua.

Kuluttajaviranomainen nojaa yksinomaan Valviran kertomaan. Tämä tulee ilmi myös Turun Sanomien artikkelissa, josta tämäkin mielipidekirjoitus lähti liikkeelle. Valviran toimintaan luotetaan, vaikka se näyttäytyy kyseenalaisena jopa mediassa - kuten blogissa tuodaan esille.

Viranomainen vaatii muilta kouluttajilta lainsäädännön vaatimukset (terveydenhuollon ammattihenkilöasetus) mukaista koulutusta. HPI:n koulutus ylittää nämä vaatimukset, eikä Valviraedes väitä muuta. HPI:lta Valvira on vaatinut toisen kouluttajan kanssa identtistä koulutusta - ja vieläpä jälkikäteen, vuonna 2017. Ensimmäiset yliopistokoulutuksen suorittaneet olivat valmistuneet 2016, ja HPI oli jo ennen koulutuksen alkua selvittänyt Valviralta vaatimuksia. - tuloksetta. Se, että tämä käännetään kouluttajan syyksi, ei todellakaan kestä päivänvaloa.

Ja kuten on monta kertaa aikaisemmin todettu, tiedossamme on koulutustamme suppeampia koulutuksia, jotka Valvira on samanaikaisesti hyväksynyr, kun se on väittänyt HPI-UWEn psykoterapeuttikoulutuksen kelvottomaksi.

Miten ajattelet, että tuo edellämainittu kertoisi tasapuolisesta kohtelusta? Asioita toistamalla (mitä on vuosikausia tehty HPI:n mustamaalaamiseksi), faktat eivät muutu mihinkään. Niitä faktoja käsitellään blogisivustolla Valtio valtiossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nahkurittaja
Kysymyksiä nimimerkille Vaiettunäkökulma
"Ei tässä ole koulutuksen laadusta kyse. Muussa tapauksessa olisi oltava huolissaan niistä sadoista psykoterapeuteista, jotka on koulutettu samoilla menetelmillä ja vieläpä suppeammin. Eri kouluttajilla.

Se, että Valviralla ei ole resursseja valvoa suomalaisia yliopistoja, ei ole syy kohdella ulkomaista yliopistoa eriarvoisesti, kuten nyt tapahtuu."

Psykoterapeuttikoulutusten täytyy nykyisen lainsäädännön mukaan olla ennakkohyväksyttyjä, jotta Valvira voi suoraan vahvistaa kyseisestä koulutuksesta valmistuneiden nimikkeet. Miksi HPI ei ole toiminut tämän lain ja käytännön mukaan kuten muutkin koulutuksia organisoineet tahot? Miksi HPI jatkoi koulutusbisnestään ja opiskelijoidensa laskuttamista vielä pitkään Valviran hylättyä koko koulutuksen? Mitä ovat nämä ennakkohyväksytyt, HPI:n koulutusta heikkotasoisemmat koulutukset? Voisiko Vaiettunäkökulma viimein jo paljastaa tämän tiedon? Olisiko niin, että Valvira on kerta kaikkiaan menettänyt luottamuksensa HPI:hin? Olisiko syynä mm. se, että Valvira on joutunut virka-apupyyntönä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kautta tekemään tutkintapyynnön HPI:stä? Miten Valvira tämän talousrikostutkinnan vielä kesken ollessa muuttaisi suhtautumisensa HPI:hin ja alkaisi uskoa tämän aiemmin epäluotettavaksi osoittautunutta raportointia?

Rikosnimikkeitä joista HPI:tä tutkitaan on useampia mm. rekisterimerkintärikos, harhaanjohtava markkinointi, kilpailumenettelyrikos. Olisiko Valviran kannan käytyä selväksi ollut vain viisainta heti lopettaa psykoterapeuttien koulutustoiminta ja palauttaa koulutusmaksut edes osittain koulutettaville?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pertti Muurinen
Vaillinaisia vastauksia
Kun suoraa työnohjausta on parikymmentä tuntia, valtaosa lasketusta työnohjauksesta on opiskelutoverin antamaa, ja ns. "yhteistoiminnallinen" työnohjaus ei kohdistu opiskelijan omaan työhön, jää koulutuksen rakenteeseen merkittävä epäkohta.

Vuoden 2012 jälkeen olisi ollut opiskelijoiden etu, että HPI olisi valinnut yhteistyökumppaniksi sellaisen suomalaisen yliopiston, jolla on psykologian tai psykiatrian koulutusvastuu. Näille valvontavastuu on kuulunut tuosta ajankohdasta lähtien, ja ne hyväksyvät koulutusohjelmat. HPI:iin liittyvät aikaisemmat sotkut lienevät syöneen luottamusta, millä on ollut seurauksensa jatkoa ajatellen. Kenties juuri tämä luottamuspula johti ulkomaalaisen yliopiston valitsemiseen yhteistyöyliopistoksi sillä seuraamuksella, että Valvira joutui tulemaan mukaan koulutuksen hyväksymisprosessiin, koska soveltuva suomalainen yliopisto ei ollut sitä tehnyt.

Vuoden 2012 jälkeen soveltuvat suomalaiset yliopistot ovat kyllä hoitaneet valvontatehtävänsä, vaikka eivät ole saaneet tähän lisätyöhön mitään uusia resursseja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vaiettunäkökulma
Mikä on Valviran oikea "huoli"?
Todettakoon vielä, että meillä on opiskelijoita, jotka ovat käyneet koulutuksen ulkopuolisessa psykoterapiassa. Tai käynyt ulkopuolisessa työnohjauksessa. Tunteja on voinut kerääntyä jopa 1000, eli paljon enemmän kuin eniten omaa terapiaa vaativa, analyyttinen siipi vaatii. Valvira ei suostu tutkimaan näitäkään, koska se on leimannut koulutuksen epäkelvoksi.

Jo tämä kertoo, että Valviran huoli ei oikeasti liity omaan psykoterapiaan tai työnohjaukseen.

Jo tämä kertoo siitä, että huolena ei oikeasti ole työnohjaus tai oman terapian puute
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nahkurittaja
Vast: Mikä on Valviran oikea "huoli"?
Omahoidon tulee olla saman suuntauksen mukaista, kouluttajatason psykoterapeutin antamaa ja ajoittua ajallisesti riittävän lähelle koulutusprosessia. Jokin näistä ei ole kohdallasi täyttynyt.Jos olet saanut omaan tarpeeseesi hoitoa jossain muussa yhteydessä tämä ei ole koulutuspsykoterapiaa. Ratkaisukeskeiseksi hoidoksi 1000 tuntia kuulostaa oudon suurelta määrältä, mutta itse psykiatrian alan ammattilaisena jo 30 vuotta toimineena tiedän, että on olemassa potilaita joiden kohdalla hyvinkin pitkät hoidot saattavat olla tarpeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Oppiok
Kuka on Gurli Simonen?
Kukaan meistä opiskelijoista ei tunne tämän nimistä henkilöä. Missä ryhmässä Gurli opiskelit?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oppiok
Vast: Kuka on Gurli Simonsen?
Gurli Simonsen siis.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuka on Gurli Simonen?
Nimimerkki Oppiok kysyy: "Kuka on Gurli Simonsen?"

Minä en tiedä kuka hän on.
Toisaalta en myöskään tiedä keitä ovat Vaiettunäkökulma, RouvaRautaportti tai Oppiok.

Tämä keskustelupalsta on jännä paikka. Loppujen lopuksi kaikki kirjoitukset julkaistaan nimimerkillä. Jotkut näyttävät oikeilta nimiltä, jotkut saattavat sitä ollakin, mutta varma ei voi olla.

Tässä keskustelussa on jotenkin outona piirteenä se että on tiivis nimimerkkiryhmä jonka edustajat kirjoittavat keskenään hyvin samanlaisia mielipiteitä.
Jotenkin tässä tuntuu siltä että uskottavuus ei ole kohdillaan.
Niin, itsekin kirjoitan nimimerkillä, mutta sen pohjana on kuitenkin vanhempieni minulle antama nimi. Se siis kertoo minusta enemmän kuin monen muun nimimerkki.
Kun kyse on hyvinkin kalliista koulutuksesta ja kun kyse on myös viranomaisasiasta niin tämä valittu keskustelutyyli kummeksuttaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »