Lukijalta: ”Liedon mestaria” ei ollut henkilönä olemassa

Liedon kirkon entinen kirkkoherra Erkki Marttinen nosti kirjoituksessaan (TS 19.12.) esiin tärkeän kysymyksen koskien keskiajan esineistön esillepanoa ja näkyvyyttä. Hän haki asialleen painavuutta puhumalla ei vähempää kuin Neitsyt Marian suulla.

Kirjoituksen varsinainen sisältö on kulttuuriperinnön vaalimisen kannalta merkittävä, ja se koskee keskiaikaisten puuveistosten asemaa kirkoissa ja museoissa.

Keskiajan puuveistoksia on Suomessa säilynyt lähes tuhat kappaletta. Suuri määrä näitä katolisen kirkon hartauselämään oleellisesti kuuluneita puuveistoksia siirtyi eri syistä 1800-luvun lopulla kirkoista ja niiden varastotiloista museokokoelmiin.

Seurakunnilla on luonnollisesti mahdollisuus neuvotella niiden veistosten, jotka tuolloin vaihtoivat omistajaa, deponoinnista eli hallinnasta museoviranomaisten kanssa. Tämä on kuitenkin syytä tehdä asiaperustein, ja niin sanotun Liedon mestarin perintöön nojaaminen ei näin tee.

Kuten taidehistorioitsija Katri Vuolan tutkimuksissa on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan tullut esille, Liedon mestaria ei henkilönä ole koskaan ollut olemassa.

”Liedon mestari” -nimitys luotiin 1930-luvulla, kun sen ajan tieteen tavoilla pyrittiin selvittämään puuveistosten tekijöitä. Tällöinkään ei tekijän ajateltu olevan juuri lietolainen.

Se, että Liedon 1400-luvun lopulla rakennetussa kirkossa oli ”Liedon mestarin” tuotantoon liitettyjä 1300-luvun alun veistoksia, ei luonnollisesti kerro, että veistokset olisi tehty juuri Liedossa.

Vaikka esinetutkimuksessa on edelleen käytännön syistä perusteltua käyttää vanhoja mestari-nimityksiä selventämään tiettyihin teoksiin viittaamista, ei näillä käsitteillä ole yhteyttä todellisiin historiallisiin henkilöihin, tässä tapauksessa taidekäsityöläisiin.

Lietolaiset voivat tietenkin luoda uutta paikallisperinnettä pitämällä tätä käsitystä yllä ja nimeämällä teitä tai rakennuksia ”mestarin” mukaan, mutta näinä totuudenjälkeisinä aikoina on kuitenkin syytä korostaa myös historiallisia tosiasioita.

Tällä hetkellä tiedämme tutkimusperustaisesti seuraavaa: todennäköisesti Turun seudulla toimi jo 1300-luvulla työhuone tai työhuoneita, jotka tekivät messu- ja hartauskäyttöön tarkoitettuja puuveistoksia. Aiemmin ”Liedon mestariin” tai tämän ”koulukuntaan” liitettyjä veistoksia yhdistävät tietyt, aikakaudelle tyypilliset tyylipiirteet, mutta teokset poikkeavat kuitenkin toisistaan sekä puumateriaalinsa että tekotapansa perusteella.

Osa tähän ryhmään kuuluvista teoksista onkin mahdollisesti Suomen nykyisten rajojen ulkopuolelta tuotuja.

Nyt Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluva ja joskus vanhemmassa tutkimuskirjallisuudessa mestarin pääteokseksi luonnehdittu, tammesta valmistettu Neitsyt Maria ja lapsi -veistos on todennäköisesti Pohjois-Saksan kaupungeissa veistetty. Uusien tieteellisten ajoitusta ja materiaaleja koskevien menetelmien kehittyessä tiedämme tulevaisuudessa varmasti taas enemmän.

Liedon kirkkoon suunnitellaan mittavia uudistustöitä, ja usein tällaisten kunnostusten yhteydessä on syytä pohtia myös sisustukseen liittyviä ratkaisuja.

Suunnitelma sijoittaa Neitsyt Maria ja lapsi -veistos urkufasadiin kuulostaa samankaltaiselta toimelta, jotka olivat yleisiä aiempina vuosisatoina. Tällöin keskiaikaisia veistoksia liitettiin varsin vapaasti lehtereihin, urkujen päälle tai vaikka kaappikellon koristukseksi.

Tänään veistosten merkitys ja kulttuurinen luonne ymmärretään paremmin, joten on syytä olla huolellisempi.

Erilaiset vapaat sommitelmat eli toisiinsa kuulumattomien veistosten yhteenliittämiset olivat myös aiemmin tavallisia, ja tällaisiin kuuluu myös Liedon kirkossa oleva kalvaarioryhmä eli ristiinnaulittua Jeesusta reunustavat sureva Neitsyt Maria ja Johannes evankelista.

Keskiaikaisten veistosten tulisi olla esillä siten, että ne ovat sekä turvallisessa paikassa että kiinnostavasti ja asianmukaisesti katsojille esiteltyinä. Ne eivät ole vain historian kuvitusta, vaan itsessään kiehtovia ja informatiivisia.

Välittämällä tietoa niiden materiaaleista, valmistustavoista, hartaudellisesta käytöstä sekä nyt näkyvien vaurioiden syistä katsoja voi kokea elämyksiä ja nauttia aidon, todellisen esineen tarjoamasta tiedosta.

Digitaalisen median käyttö puolestaan mahdollistaisi vuosisatojen kuluessa fragmentoituneen esineen rekonstruktioehdotuksen visualisoinnin.

Suomen evankelis-luterilaisissa kirkoissa olevista katolisen ajan puuveistoksista, vaikka ne olisivat osa pyhän tilan kokonaisuutta, on yhtä lailla syytä tarjota ajantasaista tutkittua tietoa.

Katri Vuola

FM, taidehistorian tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Elina Räsänen

Taidehistorian dosentti,
Helsingin yliopisto

Docent i medeltidens
konsthistoria, Åbo Akademi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.