Lukijalta: Syyllistyykö vakuutuslääkäri petokseen?

Lähtökohtaisesti kun asiakas hankkii vakuutuksen, taustalla on olettamus, että jos vahinko sattuu, niin vakuutus korvaa. Tällä mielikuvalla meille kuluttajille myös vakuutuksia kaupataan.

Koska vakuutusyhtiön ja kuluttajan välillä on aina kahden osapuolen tekemä sopimus, niin mikä laki määrittää sen, että vain vakuutuksen ottaja voi syyllistyä vakuutuspetokseen?

Miksi vakuutuslääkäri, joka antaa lääketieteellisen kannanoton vakuutetusta ei syyllisty petokseen, vaikka tuo kannanotto olisi täysin virheellinen ja perustuisi jo lähtökohtaisesti muunneltuun totuuteen?

Rikoslain 36. luvun 1. pykälän mukaan petos tarkoittaa: "Jos hankkii itselleen tai toiselle osapuolelle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen osapuolen tekemään tai jättämään tekemättä jotain ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka edusta tällä on ollut mahdollisuus määrätä."

Jos vakuutuslääkäri toteaa ilman selviä lääketieteellisiä perusteita, että vakuutuksen ottajan oireiden syynä on esimerkiksi sairaus eikä tapaturma, vaikka mitään näyttöä sairaudesta ei ole voitu lukuisista tutkimuksista huolimatta todeta ja saa asemansa perusteella taloudellista hyötyä itselleen tai edustamalleen vakuutusyhtiölle, koska vakuutettu ei taloudellisen riskin tai vammansa johdosta pysty puolustamaan oikeuksiaan, eikö kyseessä ole silloin petos?

Jos puolestaan vakuutuksen ottaja harhauttaa ja saa hoitavan lääkärin näin kirjoittamaan virheellisiin tietoihin perustuvan lääketieteellisen lausunnon, jolla vakuutuksen ottaja saa korvauksia vakuutusyhtiöltä, syyllistyy hän rikosoikeudellisesti automaattisesti petokseen.

Mielestäni vakuutuslääkärin muunneltuun totuuteen perustuva lääketieteellinen kannanotto täyttää myös petoksen tunnusmerkit ja asia tulisi saattaa rikostuomioistuimen käsiteltäväksi.

Koska vakuutuslääkärit on vapautettu Työtapaturma- ja ammattitautilain 121. pykälän perusteella terveydenhuollon ammattihenkilöstön muotovaatimuksista, voivat vakuutuslääkärit kirjoittaa lääketieteellisiä kannanottoja, jotka eivät perustu vakuutetun todelliseen vammaan tai sairauteen.

Tätä vakuutuslääkärien muunneltuun totuuteen perustuvaa lääketieteellistä kannanottoa tukee Työtapaturmavakuutuslain 42. pykälä, joka antaa vakuutusyhtiölle oikeuden lähettää vakuutettu tutkimuksiin itse katsomaansa paikkaan ja poikkeuksetta nämä paikat ovat juuri sellaisia, jotka tukevat vakuutuslääkärin lääketieteellistä kannanottoa.

Vaikka vakuutuslääkärit ovat vapautettuja terveydenhuollon ammattihenkilöstön muotovaatimuksista, todellisuudessa heitä sitoo valallinen vahvistus, mikäli vakuutettu taloudellisen riskin uhalla haastaa vakuutusyhtiön oikeuteen. Tällöin vakuutuslääkärin on antamansa valan velvoittamana todistettava lääketieteellisen kannanottonsa oikeellisuus.

On kuitenkin vain ajan kysymys, milloin vakuutuslääkäri ja hänen edustamansa vakuutusyhtiö tullaan tuomitsemaan petoksesta ja vallitseva muunneltuun totuuteen perustuva lääketieteellisen kannanoton käytäntö saadaan vastaamaan sitä, mitä vakuutusyhtiöiden edustajat vakuutuksen myyntihetkellä asiakkaalle myyvät.

Vaihtoehtoisesti vakuutussopimukseen tulee kirjoittaa kohta, jossa mainitaan, että vain vakuutuksen ottaja voi syyllistyä petokseen.

Nico Ojala

puheenjohtaja

Potilas- ja sosiaaliapu ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Jurmalainen
Vakuutuslääkäri on firman kassan turva
Tuosta kirjoituksesta tuli mieleen sarjakuva B. Virtasen strippi, jossa toimiston pomo Lennart Nilken ilmoitti menevänsä lääkäriin tekemään kuukausittaisen tarkastuksen. Kun työntekijät keskenään ihmettelivät tämän tarmoa huolehtia terveydestään, oli vierailun todellinen aihe selvittää paljonko oli annettu sairauslomia, teetetty kalliita tutkimuksia jne. Olen joskus eläkevakuutusyhtiön edustajalta kuullut perusteluna nykyiseen omituiseen käytäntöön, että tuttu oma lääkäri voi löytää perusteet esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeeseen pelkästään henkilö-kohtaisen sympatian perusteella. Hän siis syytti terveydenhuollossa toimivia erikoislääkäreitä ammattitaidottomuudesta ja kyvyttömyydestä nähdä tutkittavan piileviä ominaisuuksia. Tuntui hieman kummalta kun sen keskustelun aihe makasi vuoteessaan pääsemättä itse ylös ja oli talutettava pakolliset askeleensa. Kun tämän esimerkin kerroin siinä tilaisuudessa, oli kommentti, että jahah, voihan noinkin käydä. Samassa tilaisuudessa jäi omaan mieleen kuva, että eläkevakuutusyhtiön mielestä kaikki eläkettä hakevat ovat itse asiassa vilpillisin mielin liikkeellä ja on parasta antaa heidän odottaa myönteistä päätöstä lopulliseen asti. Tilanne muuttuu erityisen pahaksi silloin, kun ei voi olla töissä ja sairastamisen tuet loppuvat. Hulluinta on se, että joskus ainakin kehotettiin ilmoittautumaan työnhakijaksi, jolloin oli mahdollista saada peruspäivärahaa. Mutta sekin on mielestäni petos, koska eihän sellainen ihminen voi ottaa mitään työtä vastaan. Se myönteinen asia tuossa tietenkin on, ett vakuutusyhtiöiden varallisuus kasvaa ja siitä on sitten joskus varaa jotain pientä jakaa vakuutetuillekin, jos uskaltavat pyytää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Järjetön systeemi
Vakuutuslääkärijärjestelmä pitäisi lopettaa kokonaan ja heti. Esitettäköön sen sijaan lausunnot kahdelta, kolmelta tai vaikka kymmeneltä riippumattomalta, normaalia lääkärintyötä tekevältä lääkäriltä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Tuntematon potilas
Tiedättekö mitä eroa on valelääkärillä ja vakuutuslääkärillä?

Ettekö...? No minäpä kerron. Valelääkäri on näistä se, joka on nähnyt potilaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »