Lukijalta: Tupakka- ja nikotiinivapaa harrastusympäristö luodaan yhteistyöllä

Jussi Leinonen
Kirjoittajien mielestä rityisesti nuuskan haitat tunnetaan liikuntatoimijoiden keskuudessa varsin heikosti ja nuuskan käyttöön liittyy myös monia virheellisiä käsityksiä.
Kirjoittajien mielestä rityisesti nuuskan haitat tunnetaan liikuntatoimijoiden keskuudessa varsin heikosti ja nuuskan käyttöön liittyy myös monia virheellisiä käsityksiä.

Yhä nuoremmat altistuvat tupakkatuotteiden käytön aiheuttamille terveyshaitoille joko aktiivisen tai passiivisen käytön seurauksena.

Turkulaisista 8.–9.-luokkalaisista 42 prosenttia kertoo käyttäneensä jotakin tupakkatuotetta tai nuuskaa vähintään kerran (Kouluterveyskysely 2019). Valitettavan yleiseksi tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on muodostunut urheilun toimintaympäristössä.

Suomessa noin puolet lapsista ja nuorista osallistuu aktiivisesti liikuntaseurojen toimintaan. Organisoitu liikunta ja liikuntaseurat tukevat jäsentensä terveyskäyttäytymistä ja ovat ympäristöjä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle.

Liikuntaseuroissa harrastavilla lapsilla ja nuorilla on esimerkiksi hyvät ravitsemustottumukset ja he ovat fyysisesti aktiivisempia kuin seuratoiminnan ulkopuolella olevat lapset ja nuoret. Silti urheilua harrastavien nuorten keskuudessa nuuskan käytön on todettu olevan muita nuoria yleisempää.

Nikotiinituotteista erityisesti nuuskan haitat tunnetaan liikuntatoimijoiden keskuudessa varsin heikosti ja nuuskan käyttöön liittyy myös monia virheellisiä käsityksiä. Tietouden levittämiselle tupakan ja nuuskan terveyshaitoista on ollut tarvetta.

Turussa järjestettiin 21.11. urheiluseuroille ja liikuntaa järjestäville yhdistyksille tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn liittyvä infotilaisuus, jossa kuultiin muun muassa esimerkki seuratason toimista, suunterveydestä ja Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen ylläpitämästä kehittämishankkeesta Niko-projektista.

Niko-projektin tarkoituksena on kehittää terveyden edistämisen malleja ja toimintaa nikotiinin käytön ehkäisemiseksi. Liikuntaseurat kaipaisivat toimintaansa erityisesti ehkäisyä tukevia toimintamalleja.

Kaupunkitasolla toimia tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisemiseksi on tehty niin hyvinvointi- kuin vapaa-aikatoimialalla.

Vuosi sitten Turun liikuntalautakunta päätti kokouksessaan esityksestämme, että lasten ja nuorten liikuntaan liittyvien avustusten myöntämisen edellytyksenä on jatkossa seuran ja liikuntaa järjestävän yhdistyksen sitoutuminen tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn.

Lisäyksen tarkoituksena on saada liikuntaa järjestävät tahot toimimaan asiassa vastuullisesti ja käymään läpi toimintakäytäntönsä ja -ohjeensa. Uusi avustuskriteeristö astuu voimaan vuoden 2020 alusta.

Turku on terveyden ja hyvinvoinnin edelläkävijä. Olemme ottaneet monia oikeansuuntaisia askelia työssä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisemiseksi.

On hienoa huomata, että useat turkulaiset seurat ja yhdistykset toimivat jo nyt aktiivisesti tupakka- ja nikotiinivapaan pelikentän puolesta.

Kodilla ja koululla on tärkeä rooli epäsuotuisan käyttäytymisen ehkäisemisessä. Hyvällä yhteistyöllä, monipuolisilla toimilla ja tietoisuuden levittämisellä voimme mahdollistaa terveen harrastusympäristön lapsille ja nuorille.

Sini Häkkinen

Liikuntalautakunnan varapuheenjohtaja (kok)

Juuso Kallio

Liikuntalautakunnan jäsen (kok)

Organisoitu liikunta ja liikuntaseurat tukevat jäsentensä terveyskäyttäytymistä ja ovat ympäristöjä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.