Toriparkkia tarvitsevat asiakkaat ja työntekijät

Yle uutisten Suoralla linjalla (TV2 23.4.) käsiteltiin Turun toriparkkia. Ohjelmassa vedottiin Yle Turun teettämään tutkimukseen (julkaistu 12.4.), jonka mukaan lähes 60 prosenttia vastaajista vastustaa toriparkkia ja vain 20 prosenttia kannattaa.

Ohjelmassa jätettiin kuitenkin mainitsematta, että Ylen tutkimuksesta julkaiseman tiedon mukaan ”lähes puolet vastaajista kertoi tietävänsä toriparkista vain vähän ja noin kymmenesosa ilmoitti, ettei tunne suunnitelmia lainkaan”.

Prosenttimäärä on sama kuin vastustajien, joten väistämättä herää kysymys, vastustetaanko hanketta vain periaatteen vuoksi ottamatta selvää sen sisällöstä.

Turun Toriparkki Oy, joka on tehnyt toripysäköintilaitoksesta esisopimuksen Turun kaupungin kanssa, on kahdeksantoista yrityksen ja kiinteistönomistajan yhteinen yhtiö.

Sen osakkaat edustavat tuhansia työpaikkoja. Se ei aja ”liikemieskerman etuja” kuten ohjelmassa väitettiin, vaan haluaa turvata elävän keskustan ja sitä kautta työpaikkojen säilymisen.

Pysäköintipaikkoja tarvitaan sekä asiakkaille että työntekijöille, joista monet tulevat kauempaa eivätkä voi käyttää busseja tai polkupyörää.

Kadunvarsipysäköinti ei palvele esimerkiksi neuvotteluun tulevaa asiakasta, eikä pitkäaikaispaikkoja työntekijöille ole tällä hetkellä saatavilla Louhesta. Niitä tarvitsevat myös keskustan asukkaat.

On myös kyseenalaista, tuleeko varsinaisesta parkkitoiminnasta taloudellista menestystarinaa. Viittaan Turun Sanomissa 23.4. Lähialue-palstalla julkaistuun artikkeliin, jossa vertailtiin koko maan toriparkkeja ja todettiin että ”parkkiluolan muuttuminen rahasammoksi vie vuosia”.

Turun Toriparkki Oy edustaa kuitenkin vakavaraisia yrityksiä ja on täysin sitoutunut vastaamaan rakentamisen kustannuksista.

On myös huomattava, että emme ota mitään riskejä rakentamisessa, koska omatkin kiinteistömme sijaitsevat torin varrella.

Koko Turun keskusta on rakennettu saven päälle eikä suunniteltu pysäköintilaitos tule syvemmäksi kuin lähitalojen kellarit, sen voi todeta esimerkiksi torilla olevasta tiedotetaulusta.

Moni on pyytänyt tarkkoja kustannuslaskelmia rakentamisesta, mutta sellaisia ei vielä voi olla, koska kaava on vasta äsken hyväksytty ja kustannustaso on asian käsittelyvuosien aikana ehtinyt muuttua.

Tarkat, lopulliset laskelmat tehdään, kun päästään rakennuslupavaiheeseen ja varsinaisiin rakennussuunnitelmiin.

Heikki Vaiste, hallituksen puheenjohtaja,
Turun Toriparkki Oy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vastaa
turkulaine
Tiedoksi
Tiedoksi vaan, että YLE:n kyselyn mukaan vastustajat tunsivat toriparkkiasian paremmin kuin kannattajat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Andreas
Tieto lisää vastustusta
Ylen tutlimuksessa vastustajat tunsivat toriparkkiasian paremmin kuin kannattajat, toisin sanoen niiden keskuudessa, jotka kokivat tuntevansa asian hyvin, vastustus oli merkittävästi suurempaa kuin vastanneiden keskuudessa ylipäätään. Pelkistetysti: Mitä enemmän toriparkkiasiasta tiedettiin, sitä enemmän vastustettiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilppari
Lopullisen maksajan mietteitä
Vai että tuhansia työpaikkoja. Kuulun itsekin erään osakkaana olevan yrityksen työntekijäkaartiin ja kyllä ne enimmät työpaikat ovat jossain ihan muualla kuin ydinkeskustassa. Liikemieskerma kyllä siellä viihtyy.

Toriparkkiporukka ei tunnu itsekään tuntevan hankettaan, kun ei edes kustannuslaskelmia ole. Kuka hullu ostaa sian säkissä? Paitsi tietenkin veronmaksajan loputtomaan piikkiin. Mitäpä sitä tarkoilla laskelmilla silloin, kun on tällainen yhteiskunnallinen vakuutus.

Kuinka paljon muuten Turun Toriparkki Oy maksaa parkkihallin rakennusoikeudesta?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
veronmaksaja
Niinpä niin
Toriparkkia ei tarvitse kukaan muu kun Turun hyvävelikerho ja heidän kaverinsa. Toriparkki on kun pakkomielle vaikka kaupungilla muutenkin rahapulaa. Ai että rahoitus tulee yksityiseltä taholta? Eli loppuvaikeuksissa kuitenkin veronmaksajilta.

Kas kun ei rakenneta uutta siltaa johonkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Maija
Tarve - halu
Tarve on eri asia, kuin halu. Uskallan epäillä, että Turun Toriparkki Oy haluaa toriparkkia, suhteuttamatta siitä koituvia taloudellisia, tai aineettomia menetyksiä tarpeeseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kauppias
Kustannusarviot?????
”lähes puolet vastaajista kertoi tietävänsä toriparkista vain vähän ja noin kymmenesosa ilmoitti, ettei tunne suunnitelmia lainkaan”.

Osaksi tämä lienee syynä Toriparkki Oy: n epämääräinen mainostiedotus.

"Kadunvarsipysäköinti ei palvele esimerkiksi neuvotteluun tulevaa asiakasta, eikä pitkäaikaispaikkoja työntekijöille ole tällä hetkellä saatavilla Louhesta."

Eiköhän helpompi keino ole varmistaa tietty prosenttiosuus Louhesta pitkäaikaispaikolle, kuin rakentaa uusi parkkihalli?
Se taitaa olla ainoastaan järjestelykysymys.

"Tarkat, lopulliset laskelmat tehdään, kun päästään rakennuslupavaiheeseen ja varsinaisiin rakennussuunnitelmiin."

Eiköhän olisi jo aika tehdä ne varsinaiset rakennussuunnitelmat ja laskelmat ennen kuin koko toriparkkia aletaan mainostelemaan. Miten kukaan normaalijärjellä varustettu ihminen kuvittelee ostavansa tuotteen, jonka hinta on arvoitus ja josta ei tiedä oikeastaan mitään muuta kuin mainoshöttöä.
Olisi kunnioitettavaa myös kaupunkilaisia kohtaan antaa heille tarkat tiedot toriparkin kustannuksista ja rakennussuunnitelmista ENNEN kuin koko asiaa pakkosyötetään ihmisille.

Ammattitaitoinen liikemies olisi tehny ensin kattavat suunnitelmat ja laskelmat ja sen jälkeen vasta mainostanut hanketta ympäriinsä. Emme ole tyhmiä!
Nyt tuntuu siltä, että kyseessä on kustannuksiltaan ja vastuultaan epämääräinen hanke, jonka tarkkojen tietojen puuttuminen (syy?) luo tilanteen, jossa kustannusten mahdollinen "yllättävä" nousu kaatuukin loppupeleissä veronmaksajien käsiin...

Eli suomeksi, saisiko jo niitä laskelmia? Ja miksi niitä ei tehdä? Ei se voi riippua rakennusluvista.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pohjolan akka
Kenelle toriparkki
"Pysäköintipaikkoja tarvitaan sekä asiakkaille että työntekijöille, joista monet tulevat kauempaa eivätkä voi käyttää busseja tai polkupyörää."

Haluaako siis toriparkkiyhtiö ja kaupunki rakentaa parkkitilaa ulkokuntalaisille? Näille samoille, joita moittivat Turun palvelujen käyttämisestä ja verorahojen kuskaanmisesta naapurikuntiin.

Eiköhän vaan toriparkin vääjäämättömästi myös turkulaisille aiheuttamat kustannukset ennestään lisää naapurikuntien vastustusta liitoksia kohtaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
veronmaksaja
vastaus "Ilppari"
Mainitsemasi "Toriparkkiporukka" luottaa mitä todennäköisemmin kaupungin hyvävelikerhon valtaan runnata asia eteenpäin. Ei siinä tarvita suunnitelmia eikä kustannusarvioita koska todelliset kustannukset nousevat niin korkeiksi että niitä ei voida julkaista koska homma jää siihen.

Sekä toiseksi, niitä ei pystytä kaikkiaan laskemaankaan koska luultavasti aiheuttaa vielä arvaamattoman määrän lähistön rakennusten lisäpaalutuksia ym. ym.

Toriparkista tulisikin varmasti toinen "Olkiluoto-3" eli väsätään kustannusarviota sitämukaan kun homma etenee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
md
Turussa ei ole pulaa keskustapaikoista
Turussa ei ole pulaa parkkipaikoista keskustassa. Mikäli lisää tilaa joskus tarvitaan, voidaan Louhea laajentaa ilman toriparkin tuhoisia vaikutuksia keskustalle. Pelkästään nämä faktat pudottavat pohjan toriparkkihankkeelta. Toriparkki on johtanut siihen että kaupungin keskustan kehittäminen on pysähtynyt jo vuosiksi paikalleen ja kertoo karua kieltä siitä, miten pieni vähemmistö pystyy estämään demokraattisen päätöksentekoprosessin vuosiksi kerrallaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kyllä lähtee!
Moro, nääs...
Toivottavasti Turussa pystytään sitten hieman tarkempiin laskelmiin kuin esimerkiksi Tampereella jossa P-Hämpin alkuperäinen kustannusarvio oli 51 miljoonaa euroa ja lopullinen lasku nousi 74 miljoonaan euroon.

Kustannusarvion ylitys oli siis 23 miljoonaa euroa eli 45% niistä "tarkoista laskelmista"...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
E
Parkkipaikkatilastoja
Vierailin viikonloppuna Turussa ja minun piti tutkailla Kauppahallin tuntumassa olevan parkkipaikkamittarin tilastoja, mutta unohdin sen aivan tyystin. Muistin sen vasta sunnuntaina, kun kävelimme Louhen ohi. Joka näytti heti 12.00 vihreää valoa matkailijoille.

Haastan nyt kaikkia toriparkin vastustajia käymään kirjaamassa ylös keskustan parkkihallien vapaita paikkoja eri aikoina ja julkaisevan niitä pitkin nettiä ja paikallislehtiä. Jos joku kertoo asian olevan valetta, niin nykyisellä kamerakulttuurilla ottakaa kuva todistuaineistoksi. Sillähän se selviää, onko keskustassa vapaita parkkipaikkoja vaiko ei.