Lukijalta: Kurtturuusujen leviämistä hankala estää

Vastaan Panu Kuntulle (TS 9.11.) ja Maria Louna-Korteniemelle (TS 8.11.), joiden mielipidekirjoitukset koskivat omaa näkemystäni ja kokemustani kurtturuusuista (TS 5.11.).

En ole vähätellyt haittoja, joita kurtturuusut voivat aiheuttaa Suomen luonnolle. Jos Saaristomeren alueelta on löydetty jo 350 eri paikasta kurtturuusun kasvustoja, toivon, että samalla ne on poistettu.

Mutta vaikka kaikki kurtturuusupensaat hävitetään saariston rannoilta ja muualtakin Suomesta, tulee uutta siementä vuosittain muuttolintujen mukana Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta sekä myös Baltian maista. Pelkään pahoin, etteivät ko. maat piittaa suomalaisten tavoin EU:n määräyksistä hävittää omat kurtturuusupuskansa.

Kaikkein tärkein aspekti on, että jalostettujen kurttupiharuusujen siemenistä kasvaa pääosin tavallisia kurtturuusuja. Kun linnut kiulukoita syötyään kylvävät piharuusujen siementä luontoon, ovat siementaimet jo taantuneet tavalliseksi kurtturuusuksi.

Toisin sanoen torppien pihoistakin olisi poistettava kaikki kukkivat piharuusut, jos halutaan leviämisen loppuvan.

Tänään kaupan ruusuista on varmasti yli puolet kurtturuusun talven ja sadesään kestäviä jalomuotoja, joita jalostetaan lisää Suomessa ja Baltiassa.

Haluaisin tietää, mitkä ovat ne helppohoitoiset pensaslajit, joita voidaan istuttaa kurtturuusujen sijaan tienluiskiin ja parkkipaikkojen asfalttikentien maakaistoille.

Arno Kasvi

puutarhaneuvos

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Toivoton
Kurtturuusu
Vielä tästä kurtturuususta, haluaisinpa tietää mitä ovat ne pensaslajit jotka eivät kelpaa metsäkauriille ? Asun Hirvensalossa, meillä on kurtturuusuaidanne ja se on tasan ainoa pensas jota kauriit eivät ole syöneet. Kauriita on niin paljon, ja ne ovat niin nälkäisiä, että talviaikaan syövät kaiken kasvillisuuden. Kaikki sipulikukat, perennat ja aremmat pensaat ovat menneet kauriiden ruuaksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »