Lukijalta: Sain hyvää hoitoa kautta linjan Tyksissä

Sunnuntaina 20.10. tunsin voimakkaita tasapaino- ynnä muita häiriöitä (muun muassa pukeutuminen vaikeutui), ja katsoin parhaaksi tilata taksin ja mennä Tyksin ensiapuun. Pääsin pian "ensilinjan" lääkärille ja sieltä pikaisesti neurologian osastolle.

Minulle suoritettiin monipuolisia tutkimuksia, muun muassa kallokuvaus, sydänfilmi ja kaulaverisuonten varjoainekuvaus. Koko ajan kerrottiin, missä mennään ja hoito oli ystävällistä ja tehokasta.

Varjoainekuvauksessa todettiin kaulasuonen suuri tukos. Seuraavana aamuna verisuonikirurgi tuli keskustelemaan leikkausoperaatiosta ja mahdollisista riskeistä. Seuraavana päivänä tehty magneettikuvaus vahvisti suuren tukoksen. Siis leikkaukseen.

Tässä kohden on todettava omalta kohdaltani koko sairaalareissun ainoa negatiivinen juttu: jouduin odottamaan leikkaustani torstaihin klo 16 asti mutta ymmärrän, että jonossa on ollut kiireellisimpiä tapauksia.

Heräämöstä minut siirrettiin valvomoon ja siellä olin Ghanasta lähtöisin olevan hoitajan hoidossa. Täytyy sanoa, että hän oli todella auttavainen, ystävällinen ja tehokas. Nyt kun on ollut paljon puhetta maahanmuuttajista ja heidän työllistämisestään: tässä on hyvä esimerkki!

Seuraavaksi minut siirrettiin verisuonikirurgiselle osastolle ja lisätutkimuksia tehtiin, muun muassa sydämen ultraääni.

Kaiken kaikkiaan sain hyvää, ystävällistä ja todella laaja-alaista hoitoa läpi koko hoitolinjan kirurgista, lääkäreistä, sairaanhoitajista ja perushoitajista osastoavustajiin ketään unohtamatta. Sain kaikkiin (tyhmiinkin) kysymyksiini vastauksen.

Vuosien varrella maksamiini veroihin tuli todella katetta! Ja sairaalaruokakin sopi minulle.

Viikon sairaalareissu Tyksissä

Koko ajan kerrottiin, missä mennään ja hoito oli ystävällistä ja tehokasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.