Lukijalta: Maitoa pitää olla tarjolla jatkossakin kouluissa

Viime aikoina on yleistynyt keskustelu, kannattaako tai pitäisikö maitoa enää tarjota esimerkiksi kouluissa.

Helsingissä kaupunginvaltuutettu Otto Meri (kok) on jopa ehdottanut, että maidon tarjoilu kaikissa kaupungin kouluissa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa pitäisi lopettaa.

Valtuutettu Meri ei taida tietää tai ymmärtää, että maitoa ei tarvitse juoda noissa yksiköissä, jos ei halua. Eivätkä monet juokaan. Vaihtoehtona on aina ainakin vettä. Mutta jos ei itse pidä maidosta, niin ei sitä pidä muilta kieltää.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tehtävä toimenpiteitä, mutta maidon juonnin lopettaminen Suomessa kouluissa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa ei ratkaise ilmastonmuutoksen ongelmia.

Ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa muun muassa liikenteeseen ja etenkin turhaan matkustamiseen vaikuttamalla paljon enemmän kuin maitolasillisten kieltämisellä.

Olisi täysin edesvastuutonta alkaa ajaa tällä tavalla suomalaista maataloutta alas ja joutua kohta siihen tilanteeseen, että olisimme riippuvaisia muualta päin maapalloa tuotavista elintarvikkeista. Mikä olisi nimenomaan ilmastonmuutoksen kannalta täysin vääränlainen suunta.

Jos maidon juomista aletaan lopettamaan, mitä seuraavaksi? Kiellettäisiinkö seuraavaksi juustot, kermat ja jugurtit? Jolloin koko suomalaisen elintarviketeollisuuden tulevaisuus olisi vaakalaudalla.

Toisten elämän rajoittaminen milloin milläkin verukkeella esimerkiksi ilmastonmuutokseen vedoten alkaa mennä jo täysin absurdiksi.

Mikko Rekimies

järjestöpäällikkö (kd)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vastaa
S.F.
Ideologisia päätöksiä
"Mutta jos ei itse pidä maidosta, niin ei sitä pidä muilta kieltää."
- vihreiden pyrkimyksenä on nimenomaan kieltää kaikki, mikä ei sovi heidän omaan ideologiaansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Ideologisia päätöksiä
Näyttäisi nimimerkillä S.F. olevan nyt menossa jokin heikko kausi.
Tästä maitokiellosta S.F. nyt lausuu:
"- vihreiden pyrkimyksenä on nimenomaan kieltää kaikki, mikä ei sovi heidän omaan ideologiaansa."
Itse mielipidekirjoituksessa kyllä viitataan vallan toiseen puolueeseen:
"Helsingissä kaupunginvaltuutettu Otto Meri (kok) on jopa ehdottanut, että maidon tarjoilu kaikissa kaupungin kouluissa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa pitäisi lopettaa."
No tuollaista sattuu jos ideologinen asenne ajaa luetun ymmärtämisen yli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Ideologisia päätöksiä
"Itse mielipidekirjoituksessa kyllä viitataan vallan toiseen puolueeseen"
- Kokoomuksessa on vihreitä samoin kuin Vihreissä on kommunisteja. Aatteet eivät noudata puoluerajoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Ideologisia päätöksiä
S.F. siis oli huolimaton puolueissa ja nyt hän yrittää paikata virhettään: "Kokoomuksessa on vihreitä samoin kuin Vihreissä on kommunisteja. Aatteet eivät noudata puoluerajoja."

Aika säälittävä selittely-yritys. S.F. kuitenkin puhui vihreiden pyrkimyksistä, ei siis yksittäisestä poliitikosta vaan suuremmasta ryhmästä.
Kirjoituksessa mainitaan vain yksi nimi, Otto Meri. Olisiko lakimies Otto Meri siis niitä vihreän ideologian ajajia?
Meren tukijoukoista löytyy muiden muassa Kimmo Sasi ja Antti Häkkänen. Eivät nuo nyt mitenkään vihertäviltä vaikuta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Dragofix
Korkea aika
Eikö olisi jo tuossa iässä korkea aika siirtyä kiinteään ravintoon?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Onpa omituinen kommentti taas Dragofixiltä: "Eikö olisi jo tuossa iässä korkea aika siirtyä kiinteään ravintoon?"
Kun jutun aiheena on ruokajuomat niin nauttiiko Dragofix ruokajuomansa kiinteässä olomuodossa?

Mutta sitten se ikäkysymys. Koulun jälkeen tulee jossain vaiheessa myös vanhuus ja vanhuuden yksi vaiva on osteoporoosi. Maito / maitotuotteet ovat siinä tärkeässä roolissa, näin Terveyskirjasto:
"Osteoporoosin vaaraa voidaan vähentää huolehtimalla riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista sekä liikunnasta. Näistä on hyötyä sekä nuorena että vanhempana.
Kalsiumin saannin pitäisi olla vähintään 0,8 grammaa päivässä. Henkilöillä, joilla on suurentunut riski, kalsiumin saanniksi suositellaan 1–1,5 grammaa päivässä. Maitotuotteet ovat suomalaisten tärkein kalsiumin lähde. Yksi lasillinen maitoa tai piimää tai pari siivua juustoa sisältää 0,25 grammaa kalsiumia. Rasvattomissa maitotuotteissa on sama kalsiumin määrä. Sata grammaa juustoa sisältää 0,6–1 grammaa kalsiumia. Jos näitä ei voi nauttia, voi käyttää apteekista saatavia kalsiumvalmisteita."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Korkea aika
Omituista on se, että ihmiset juovat aikuisena toisen eläinlajin maitoa. Ruokajuoma on turhake sillä ruoansulatus alka ajo suussa jonka ruokajuoma pilaa. Mutta jos haluaa ruokajuomaa juoda, vesi on paras ruokajuoma. Mitä osteoporoosiin tulee, Suomessa juodaan eniten maitoa mutta osteoporoositilastot ovat myös erittäin korkealla. Ei siis kovinkaan vakuuttava väite. Kalsiumia sitäpaitsi löytyy todella monesta raaka-aineesta, se ei ole ongelma, Valion aivopesu on ongelma. D-vitamiinia taas muodostuu ihmisen iholla auringonpaisteesta sekä sitä saa ravinnosta mm. sienistä sekä mistä tahansa ruoasta mihin sitä on lisätty sekä tietysti lisänä sen voi itsekin lisätä ihan mihin vain. Maito on epäolennaista tässä. Voit katsoa ravintoarvot mm. Finelistä. Itse asiassa noilla tiedoilla, suosittelen vahvasti että käyt katsomassa Finelistä kalsiumin läähteet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Dragofix väittää: "Ruokajuoma on turhake sillä ruoansulatus alka ajo suussa jonka ruokajuoma pilaa."

Outo väite. Onko niin että koko ihmiskunta, ympäri koko maapallon olisi ollut tuhansia vuosia väärässä kun on nauttinut ruokajuomia?

Taannoin Yle julkaisi jutun ruokajuomista, esitettiin väitteitä ja annettiin asiantuntijan kommentoida. Tässä otteita:
"Väite 1: Ei vettä ruokailun aikana – vatsahapot laimenevat ja ruoansulatus kärsii

Ravitsemusterapeutti Sirpa Pääkkönen kertoo törmänneensä väitteeseen silloin tällöin. Vastaus on yksiselitteinen.
– En allekirjoita. Siinä vaiheessa, kun ruoka lähtee sulamaan, mahanlaukun sisällön pH on noin 3. Ruuansulatusjärjestelmä säätelee pH:ta – kun ruokaa sulatetaan, pH laskee ja kun ruoka etenee ruuansulatuskanavassa, ohutsuolesta alkaa tulla signaaleja, jolloin se taas nousee.

Väite 2: Ruoan yhteydessä nautittu maito auttaa ravintoaineiden imeytymistä – paitsi raudan

Väite on osittain totta, sanoo Pääkkönen.
– Ylipäänsä proteiinipitoinen ateria saattaa parantaa joidenkin ravintoaineiden imeytymistä. Toisaalta maidon sisältämä kalsium tavallaan kilpailee raudan kanssa imeytymisestä ja sen vuoksi samalla aterialla olevan raudan imeytymiseen saattaa maito vaikuttaa.
Pääkkösen mukaan maidon juomista aterian aikana ei kannata terveen ihmisen välttää siksi, että raudan imeytyminen voi heikentyä. Poikkeuksena ovat anemiapotilaat.

Väite 3: Aterialla ei ole syytä juoda mitään
– Tälle väitteelle en ole löytänyt mitään tieteellistä tutkimusta. Ravitsemussuositusten mukaisesti ruokaillessa on hyvä juoda jotain maitotuotetta tai vettä."

Erityisesti kohta kolme on tyystin eri linjalla kuin Dragofix.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Korkea aika
En tiedä miten ihmiset toimii maailmalla mutta näin biologia toimii. Ruoansulatus alkaa jo suussa syljen erityksellä. Tämä on biologinen fakta. Minäkään en kannata edes vettä ruokajuomaksi mutta jos jotain täytyy juoda niin vesi on luonnollisesti ihmisen tärkein nesteytys. Maito taas ei ole muuta kuin maitoteollisuuden lobbaamista veronmaksajien kustannuksella yritystukien kautta. Koulut joutuvat mainostamaan oppilaille maitoa saadakseen rahaa. Lehmän maito on vasikan ruokaa.

Maito myös haittaa antioksidanttien imeytymistä. Maitorasvat tukkii hengitysteitä sekä edistää verisuonten kalkkiutumista ja lisää lonkkamurtuman riskiä. Nykyajan ihmiset saavat myös aivan liikaa ravintoa ja sen huomaakin sillä puolet kansasta on liikalihavia ja jopa sairaita. Maito kun on hurja buustiruoka jonka tarkoitus on kasvattaa pienestä vasikasta suurikokoinen nauta. En yhtään ihmettele että lihavuus kukoistaa ja sairaudet jyllää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Dragofix: "En tiedä miten ihmiset toimii maailmalla mutta näin biologia toimii. Ruoansulatus alkaa jo suussa syljen erityksellä. Tämä on biologinen fakta. Minäkään en kannata edes vettä ruokajuomaksi mutta jos jotain täytyy juoda niin vesi on luonnollisesti ihmisen tärkein nesteytys."

Näköjään Dragofix edelleen siis kannattaa kuivin suin syömistä. Edelleen koko muu maailma toimii toisin, on aina toiminut toisin.

Eräässä artikkelissa siis käsiteltiin väittämiä vedestä ja maidosta, näin kysyttiin:
"Väite 3: Aterialla ei ole syytä juoda mitään"

Ja näin vastasi ravitsemusterapeutti: "– Tälle väitteelle en ole löytänyt mitään tieteellistä tutkimusta. Ravitsemussuositusten mukaisesti ruokaillessa on hyvä juoda jotain maitotuotetta tai vettä."

Kun olen noita Dragofixin tiukkoja kannanottoja lukenut niin on aika helppo tehdä päätös ja luottaa mieluummin ravitsemusterapeuttiin.

Itse muuten en juo maitoa. Sen sijaan yhdellä meijeriyrityksellä on oikein hyvä bakteerikanta ja tekevät oikein hyvää, kermaisen pehmeää piimää. Sitä tai vettä juon, ja muina maitotuotteina menee juustoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Korkea aika
Suu ei ole kuiva vaan siellä on sylkeä juuri sitä varten, että ruoansulatus voi alkaa. Se, miten jossain tehdään ei ole olennaista biologian kannalta. Mä perustelin väitteeni miksi ei kannata juoda ja mainitsemasi nimetön ravitsemusterapeutti ei perustele miksi näin ei ole. Olen siis uskottavampi kuin hän. Ei edes tiedetä onko häntä olemassa kun lähdettä et laittanut. Laitappa nimi kuka ravitsemusterapeutti sanoo noin. Katsotaan kestääkö tarkempaa tarkastelua.. Biologiaa vastaan on vähän hankala väittää vastaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Dragofix: "Mä perustelin väitteeni miksi ei kannata juoda ja mainitsemasi nimetön ravitsemusterapeutti ei perustele miksi näin ei ole. Olen siis uskottavampi kuin hän. Ei edes tiedetä onko häntä olemassa kun lähdettä et laittanut. Laitappa nimi kuka ravitsemusterapeutti sanoo noin."
Vältän usein ihmisten nimien mainitsemista koska en tiedä miten lehti suhtautuu nimien mainitsemiseen. Jos kyse on kansanedustajista tai vaikka ministereistä niin nimen voi tietysti mainita, mutta kun on kyse melko rivikansalaisesta niin ehkä nimeä ei tarvitse mainita.
Dragofix siis arvelee ettei kyseistä henkilöä edes olisi ja että hän olisi siksi uskottavampi.
Dragofix voi tietysti googlata tekstin "Tälle väitteelle en ole löytänyt mitään tieteellistä tutkimusta. Ravitsemussuositusten mukaisesti ruokaillessa on hyvä juoda jotain maitotuotetta tai vettä."
Sieltä löytyy lähde ja löytyy nimi. Toki se nimi löytyy jo tästä keskustelustakin, Dragofix vain ei ole lukenut huolellisesti.

Eli tilanne on edelleen se että koko muu maailma on kautta aikain käyttänyt ruokajuomia, Dragofix haraa vastaan.
Ja edelleen itse pidän koulutettua ravintoterapeuttia Dragofixia luotettavampana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Korkea aika
Lähteen voi mainita, ilman lähdettä et ole uskottava. Mutta okei, en huomannut tuota. Silti hän mainitsee ettei ole löytänyt mitään viitettä sille. Minä sen sijaan kerroin biologisen faktan joka kumoaa hänen väitteensä ja jota et pysty kumoamaan. Mielelläni näkisin myös kuinka hän vastaisi argumenttiini mutta sitä lienee turha odottaa..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Dragofix: "Mutta okei, en huomannut tuota. Silti hän mainitsee ettei ole löytänyt mitään viitettä sille. Minä sen sijaan kerroin biologisen faktan joka kumoaa hänen väitteensä ja jota et pysty kumoamaan."

Kerroitko Dragofix biologisen faktan vai esititkö oman mielipiteesi?
Kunnioitan mielipiteenvapautta enkä siis yritäkään mielipiteitäsi muuttaa.

Dragofix: "Mielelläni näkisin myös kuinka hän vastaisi argumenttiini mutta sitä lienee turha odottaa.."
Uskoisin että turhaa on tosiaan odottaa. Veikkaisin että Kainuun sotekuntayhtymän ravitsemusterapeutilla on sen verran kädet täynnä ettei hän ehdi palata vuoden 2016 vanhaan juttuun. Todennäköisesti hän ei ole edes huomannut että hänen ammattitaitonsa on kyseenalaistettu ja että ensin hänen olemassaolonsakin kyseenalaistettiin: "Ei edes tiedetä onko häntä olemassa kun lähdettä et laittanut."
Mutta nyt kun Dragofix tiedät tilanteen niin voit varmaan kysyä häneltä suoraan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Korkea aika
Ruoansulatus alkaa suussa, syljen erityksellä kun ruoka apäätyy suuhun. Tämä on biologinen fakta ja jos ei ravintoterapeuttina tiedä asiaa niin aika heikosti menee..

Yritin hakea yhteystietoja mutta mitään suoria ei löytynyt. Tuosta on tosin jo aikaa, ehkä hän on jo toista mieltä asiasta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Dragofix: "Ruoansulatus alkaa suussa, syljen erityksellä kun ruoka apäätyy suuhun. Tämä on biologinen fakta ja jos ei ravintoterapeuttina tiedä asiaa niin aika heikosti menee.."
Minäkin tiedän syljen merkityksen. Koulussa opetettiin että pureskele porkkanaa niin tulee sylkeä, älä syö porkkanaa raasteena, saat mahaasi huonommin sulavan möykyn. Ihan varmasti ravitsemusterapeuttikin tuon tietää. Lue vielä Dragofix ajatuksella se teksti kuivin suin syömisestä: "Tälle väitteelle en ole löytänyt mitään tieteellistä tutkimusta. Ravitsemussuositusten mukaisesti ruokaillessa on hyvä juoda jotain maitotuotetta tai vettä."
Normaali tapahan on että otetaan ruoka suuhun, pureskellaan se ja lopuksi huuhdotaan ruokajuomalla suu puhtaaksi seuraavaa annosta varten. Eli kyllä se sylki ja sen entsyymit päätyvät mahaan ruokajuomiakin käytettäessä.

Selvää edistystä on tapahtunut. Alunperinhän Dragofix arveli ravitsemusterapeutin olemassa oloakin: "Ei edes tiedetä onko häntä olemassa kun lähdettä et laittanut."
Nyt Dragofix jo uskoo että on olemassa, mutta: "Yritin hakea yhteystietoja mutta mitään suoria ei löytynyt. Tuosta on tosin jo aikaa, ehkä hän on jo toista mieltä asiasta?"

Kummallista. Minulla ja Dragofixillä on samat lähtötiedot ja minä kyllä löysin työpaikan, sen osoitteen, puhelinnumeron ja tiedon että sähköpostit ovat perinteistä muotoa etunimi.sukunimi@...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Korkea aika
Et näemmä tiedä kun kirjoittelet ihan höpölismiä. Ei ole mitään kuivin suin vaan sylkeä erittyy kun ihminen syö ruokaa. Edelleenkin pysyn sen takana minkä kirjoitin ja odotan parempaa argumenttia kuin että "näin tehdään" tai "toi kirjoitti" tai normo -korttia. Ne nyt ei kelpaa argumentiksi millään tavalla ja ovat täyttä huuhaata. Turha yrittää saivarella. Tiedät itsekin että väittämäni pitää paikkaansa ja yrität nyt luikerrella tuosta. Et selkeästi ymmärrä syljen toimintaa suussa kirjoituksestasi päätellen. Huomaan että biologian tietosi tältä osin on täysin puutteellista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Korkea aika
Tästä Dragofixin väitteestä lähdettiin liikkeelle: "Ruokajuoma on turhake..."

Keskusteluun tuli mukaan eräs ravitsemusterapeutti, joka ei tuntunut olevan samoilla linjoilla kuin Dragofix. Ensin Dragofix epäili että onko tuota ihmistä olemassakaan. Sitten hän ei löytänyt yhteystietoja ja arveli että ravitsemusterapeutin mieli on varmaan muuttunut.
Viisi päivää nyt sitten Dragofixilla meni asian kanssa ja nyt hän ei enää lainkaan mainitse tuota ravitsemusterapeuttia vaan keskittyy siihen että minä kirjoittaisi. höpölismiä, huuhaata, saivartelisin ja luikertelisin.

Dragofix lopettaa: "Huomaan että biologian tietosi tältä osin on täysin puutteellista."
Kun kirjoitin ylioppilaaksi niin tutkintoon kuuluivat myös tentit kaikista lukuaineista, kielistä jopa kolme tenttiä per kieli. Meillä oli erittäin vaativa biologian opettaja, joka sitten päätyikin korkeaksi virkamieheksi. Koko ylioppilaskirjoitusten vaikein osa olikin biologian tentti. Kun olin ollut koko kouluajan luontokerhossa niin hyvinhän tuo meni. Ja kun nykyisin myös kasvatan noita kasvikunnan tuotteita niin sanoisin että kyllä minulla on oikein hyvät tiedot biologiasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »