Lukijalta: Pormestarivaali vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen

Turussa pohditaan, siirtyykö kaupunki pormestarimalliin. Pormestari olisi kaupunginvaltuuston keskuudestaan valitsema poliitikko, jonka vastuulle kuuluisivat sekä kaupunginjohtajalle että kaupunginhallituksen puheenjohtajalle nykyisin kuuluvat tehtävät.

Keskustelussa on tuotu esiin myös ajatus, että pormestari valittaisiin kuntavaalien yhteydessä suoralla vaalilla.

Pormestarimalli vaikuttaa kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen riippumatta siitä, valitseeko valtuusto pormestarin keskuudestaan vai valitaanko pormestari suoralla vaalilla kuntavaalien yhteydessä.

Järjestelmä, jossa valtuusto valitsee pormestarin keskuudestaan, on omiaan suosimaan kuntavaalissa suuria puolueita.

Kysymys siitä, kuka tai minkä puolueen edustaja valitaan pormestariksi, heijastuu kuntavaalikampanjaan. Äänestäjät tietävät, että pormestariksi todennäköisesti valitaan jonkin suuren puolueen ehdokas. Osa kuntalaisista haluaa äänellään ottaa kantaa nimenomaan siihen, kuka valitaan pormestariksi tai ketä ei tulisi valita pormestariksi.

Monet äänestäjät antavat äänensä sille puolueelle, jonka ehdokkaan he toivovat valittavan pormestariksi. Jotkut voivat antaa äänensä sillä perusteella, että heidän inhokkinsa ei ainakaan tulisi valituksi pormestariksi.

Asetelma on omiaan suosimaan suurten puolueiden vaalimenestystä.

Myös järjestelmä, jossa pormestari valitaan suoralla vaalilla kuntavaalien yhteydessä, vaikuttaa kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen.

Suorassa pormestarivaalissa suurten puolueiden ehdokkaat todennäköisesti menestyvät hyvin, kun suuri osa äänestäjistä antaa äänensä vain jollekin niistä ehdokkaista, joilla he katsovat olevan realistiset mahdollisuudet tulla valituksi. Valitaanhan pormestariksi vain yksi henkilö.

Yllättävää kyllä suora pormestarivaali voi vaikuttaa puolueiden kannatukseen myös valtuustovaalissa, mutta nyt päinvastaisella tavalla kuin tilanteessa, jossa valtuusto valitsee pormestarin.

Ne, jotka pormestarivaalissa antavat äänensä suuren puolueen ehdokkaalle, saattavat valtuustovaalissa hyvinkin antaa äänensä jollekin pienemmälle puolueelle, joka ajaa jotakin sellaista asiaa, jota äänestäjä pitää tärkeänä.

Äänestyskäyttäytymistä koskevasta tutkimuksesta löytyy monia esimerkkejä siitä, kuinka joukko ihmisiä samaan aikaan järjestettävien rinnakkaisten vaalien tilanteessa haluaa jakaa kannatuksensa usealle eri puolueelle. Israelin valtiollisesta politiikasta löytyy hyvä esimerkki.

1990-luvulla Israelin kansanedustuslaitos knesset päätti laajentaa kansalaisten suoria osallistumismahdollisuuksia niin, että knessetvaalien yhteydessä kansalaiset valitsivat erikseen suoralla vaalilla maan pääministerin.

Pääministerivaalissa äänet keskittyivät kahden suurimman puolueen ehdokkaalle. Äänestäjät ottivat kantaa siihen, kumman heistä he toivoivat tulevan valituksi pääministeriksi.

Knessetvaalissa kävi sitten niin, että kummankin suuren puolueen kannatus pieneni ja pienemmät puolueet kasvattivat kannatustaan. Pääministerivaalissa äänestäjät pohtivat, keillä on realistiset mahdollisuudet tulla valituksi pääministeriksi. Kun yksi ääni oli jo annettu suurelle puolueelle, knessetvaalissa äänestäjät antoivat aikaisempaa vapaammin äänensä pienemmille, usein jyrkkiäkin kantoja esittäneille puolueille.

Pääministerivaalissa äänestettiin järjellä, knessetvaalissa sydämellä.

Sama kehityssuunta jatkui vielä seuraavissakin knessetvaaleissa. Puoluejärjestelmän hajaantuneisuus lisääntyi.

Sen jälkeen knessetistä löytyi vielä enemmistö, joka päätti lakkauttaa suoran pääministerivaalin.

Heikki Paloheimo

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
A.Eräs
Pormestarimallissa on paljon muitakin heikkouksia
Kirjoittaja on oikeassa. Erityisesti ihmettelen niitä, joiden mielestä puolueen pormestariehdokas pitää tietää kunnallisvaalissa. Sehän jos mikä vääristää äänestystulosta, kun porukat äänestää puoluetta jolla on mukavin poplaulaja, politiikan kehäraakki tai jääkiekkoilija.

Kannatan nykymallia, jota sitäkin pitäisi keventää ja antaa valtuutetuille silti enemmän määräysvaltaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kommentti
Vast: Pormestarimallissa on paljon muitakin heikkouksia
Pormestaria valitessa ehdokastarjonta on kovin suppea. Valittu henkilö ei varmasti ole pätevin. Sopivin kyllä ainakin oman puolueen mielestä.

Kun valitaan kaupunginjohtaja, on tarjolla useita ehdokkaita koko maasta, ei vain turkulaisia poliitikkoja.

Toki Kokoomuksen nuorisolla on kova hinku päästä Turun ensimmäiseksi pormestariksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »