Lukijalta: Koulukiusaaminen jättää jäljen, josta jopa yhteiskunta maksaa hintaa

Koulukiusaaminen on hirvittävä asia, joka saattaa aiheuttaa psyykkisiä häiriöitä kiusatulle ihan aikuisikään saakka.

Sosiaalisten suhteiden luominen ja luottamus toisia ihmisiä kohtaan saattavat todella häiriintyä, jos lapsi kokee jatkuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa päivästä toiseen.

Viattomuuden aika on todella ohitse, kun kiusaajien sanat ja teot muuttavat ihmisyyttä lopullisesti. Kiusattu ei ole kiusaajille minkään arvoinen, vaikka hän on elävä ja tunteva lapsi siinä kuin kiusaajatkin.

Pitkäkestoinen masennus saattaa olla aikuiselle ihmiselle se kiusaamisen päätepysäkki, jolloin hän ei pysty ehkä matkaamaan edes oman asuntonsa ulkopuolelle ahdistuksen vuoksi. Haasteet kasvavat vuoriksi, joiden yli on hankala mennä.

Jokainen varmasti toivoo, ettei oma lapsi joutuisi kiusatuksi, mutta mitä jos oma lapsi onkin se kiusaaja?

Vaikka yhteiskunta lisäisi poliiseja estämään kouluun kohdistettuja iskuja, todellista ongelmaa se ei silti poista ja se ongelma on kotona tapahtuva kasvatus.

On olemassa näyttöä siitä, että vähävaraisten perheiden lapset joutuvat muita lapsia useimmin kiusatuksi. Tuntuu kuin lapsilla ei olisi ymmärrystä siitä, että kaikilla ei ole kaikkea.

Vanhemmilla on iso vastuu siitä, miten he opettavat lastaan ymmärtämään ja kohtelemaan toisia lapsia. Toisista välittäminen rakentuu sille, että lapsi oppii ymmärtämään tunteita ja tunteiden kautta hän ehkä pystyy ilmaisemaan empatiaa. Lasten vuorovaikutussuhteiden kehittämisen tulee olla osana oppimista myös koulumaailmassa.

Koulukiusaamiseen puuttuminen on kaikkien aikuisten vastuulla ja se edellyttää sekä ennaltaehkäiseviä toimia että järjestelmällistä puuttumista kiusaamiseen silloin, kun sitä ilmenee.

Ehkä kouluissa pitäisi olla omia kiusaamiseen puuttuvia työryhmiä, joiden prioriteetti olisi koulun ilmapiirin pitäminen turvallisena.

Koulukiusaaminen on vakava ongelma, joka saattaa tuhota lapsuuden, nuoruuden sekä pahimmillaan myös aikuisuuden. Yhteiskunnalle tämä on myös kallis ongelma, koska se syrjäyttää ihmisiä.

Jokaisella lapsella pitää olla oikeus turvalliseen koulunkäyntiin, jossa hän voi kokea ja oppia uutta. Jokainen meistä aikuisista voi jollain tavalla olla mukana varmistamassa sitä.

Jere Lundström

Salo

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.