Lukijalta: Kaupunkikehitystä ja investointeja, mutta millä hinnalla?

Kehittyäkseen kaupungissa tulee olla meneillään kehittämis- ja investointihankkeita. Katseen tulee ulottua pitkälle tulevaisuuteen ja tulevaisuuden Turun ihmisten tarpeisiin, samalla palvellen nykypäivää.

On kuitenkin tärkeää, että eri investointien rakennushankkeissa on osaavaa suunnittelua, talouden hallintaa ja valvontaa mukana. Prosessi on yksi kokonaisuus, mikä lähtee liikkeelle projektin käynnistämisestä. Jo tässä vaiheessa tulee olla mukana verrokkikohteiden hinta, jotta voidaan nähdä suunnitelmien ja kustannusten todellinen jakautuminen.

Näin ei toimittu esimerkiksi Kaupunginteatterin peruskorjauksen yhteydessä. Toisaalla tehdyt vastaavanlaiset hankkeet olisivat näyttäneet toisenlaisia lukemia.

Useat suuren luokan hankkeet Funikulaarista Logomon siltaan ovat kompastuneet pahasti Turussa jossain prosessin vaiheessa.

On tavallista, että rakennushankkeissa tulee ylityksiä ja yllätyksiä, mutta oikealla tavalla johdetuissa projekteissa ei tule ylitystä 100 prosentin verran.

Toki on paljon myös onnistuneita kohteita, joissa on jopa alitettu budjetti, mutta nuo edellä mainitut ovat malliesimerkki siitä, miten tämän hintaluokan hankkeissa ei saa käydä.

Kaupunkiorganisaatiossa tulee olla selkeä vastuunjako jo projektin käynnistämisestä valvontaan saakka. Hankkeilla ja projekteilla tulee olla päävastuulliset henkilöt ja budjettien tulee olla urakkaa vastaavat.

Korjattavien rakennusten esiselvitysten tulee olla niin kattavat, ettei miljoonaluokan yllätyksiä tule. Tarvitaan selkeä investointisuunnitelma, mikä ei salli jonon ohi kiilaavia hankkeita muissa kuin akuuteissa tilanteissa.

Miljoonaluokan ylitykset nostavat ymmärrettävästi tunteita pintaan kaupungissa, missä käyttötalous on reilusti miinuksella. Siinä ei auta selittely investointi- ja käyttötalouden eroista, sillä samaan aikaan näiden rakennushankkeiden miljoonaylitysten rinnalla kouluissa säästetään tehtäväkirjoissa, terveyskeskusaikoja jonotetaan ja psykiatrista sairaanhoitoa ei ole juurikaan saatavilla.

Myös moni muu palvelualue lastensuojelusta kotipalveluun kaipaisi kipeästi lisäresurssia.

Turun kaupungilla on haasteellinen aika tuloillaan; pitäisi saada monta isoa päätöstä aikaiseksi liikenteestä isoihin investointeihin sekä löytää niihin rahat alijäämäisestä taloudesta. Edessä on siis isoja arvovalintoja.

Päätösten tekoa vaikeuttaa se, että yksikään asia ei ole niin mustavalkoinen: kehitystä tarvitaan, mutta millä tai kenen hinnalla.

Taru Pätäri

valtuutettu, sd

Nina Kallio

varavaltuutettu, sd

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Asko Ojala
Änkyrät
Pyörätiet ovat halpoja investointeja, pitkällä aikavälillä mennään helposti plussalle.

Ajonopeuksien tiputtaminen, kaistojen vähentäminen autoilta ovat lähes ilmaisia keinoja Turun kehittämiseksi viihtyisämpään suuntaan.

Jostain syystä demarit ovat näitä keinoja loppuun asti vastustaneet, vaikka eduskunnassa kyllä muistellaan ilmastonmuutosta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jesse Saarimäki
Vast: Änkyrät
Tässä en paljoa enempää samaa mieltä voisi olla. Pyöräkaistat ovat erittäinkevyt investointina ja niiden käyttö korreloi suoraan sotepalveluiden tarpeeseen alentavasti. Silti nämä ovat joka korttelin osalta demareiden(kin) torppaamia.

Itse kannatan pyöräilyverkostoa, ratikkaa, Uberia, Boltia, Lufthansaa, Ryanairia, Wizz airia, AirBalticia, tunnin junaa sekä tietenkin Föliä kehittämään Turun infrastruktuuria.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »