Lukijalta: Eläkejärjestelmästä riittää erilaisia käsityksiä

Vihreiden nuorten puheenjohtajat Sameli Sivonen ja Amanda Pasanen ottivat kantaa (TS 11.9.) eläkepolitiikkaan ja erityisesti Eläkkeensaajien keskusliiton kommentteihin väittäen niitä osittain virheellisiksi.

Eläkejärjestelmästämme on olemassa niin paljon erilaisia käsityksiä, että virheitä voi tulla, ellei ole perillä asiaan liittyvistä julkaisuista ja raporteista (etk.fi). Näille nuorille on tullut epätarkkuuksia sinänsä hyvässä kirjoituksessa ainakin seuraavissa faktoissa:

Täytyy puhua kaikista eläkemenoista, koska maassamme on erilaisia eläkkeitä, ei riitä, että puhutaan vain työeläkkeistä. Näin puhuen eläkemenot 2018 olivat 31,3 miljardia euroa.

EU:n määritelmän mukaan työeläke on työllä ansaittua sosiaaliturvaa ja työmarkkinajärjestöjen lupaus 1960-luvun alussa oli, ettei eläkkeelle jäävän elintason tule laskea. Voidaan kysyä, kuinka on käynyt? Ovatko järjestöt pystyneet pitämään lupauksensa? Eläkepolitiikka on työmarkkinajärjestöjen käsissä ja niitä eduskuntakin tottelee.

Rahastojen pieneneminen hetkellisesti ei ole uutta. Vuonna 2008 ne pienenivät peräti 18 miljardia euroa, mutta kasvoivat heti seuraavana vuonna 14 miljardia euroa. Ei syytä huoleen, järjestelmä kestää sen. Tärkeintä on niiden tuotto. Kysyä sopii, kuinka suuriksi niitä kasvatetaan?

Työeläkevakuutusmaksu 2019 on todella 25,2 prosenttia palkkasummasta, mutta muistettakoon, että siitä peritään 6,75–8,25 prosenttia palkansaajalta, jolle se on verotuksessta vähennyskelpoista. Se määritellään veroksi, vaikkei sitä verottajalle tilitetä, vaan eläkevakuutusyhtiöille. Työnantajan osuudeksi jää keskimäärin 17,7 prosenttia. Eläkeläinen ei voi vastaavaa vähentää, joten se merkitsee kireämpää verotusta. Myös työnantajalle maksu on verovähennyskelpoinen. Missään tapauksessa se ei ole tasaveroluontoinen.

”Kun maksuja ei voida korottaa lisää, ei vaihtoehdoksi jää kuin laskea kustannuksia = maksussa olevien eläkkeiden leikkaaminen”.

No kyllähän se käy, jos samalla lasketaan elämisen kustannuksia kuten asumisen, ravinnon, terveyden, liikenteen ym. kuluttajahintaindeksin kulutuskorin kustannuksia. Sehän tarkoittaisi myös palkkojen alentamista. Noin ei vaan käy, on elämänkokemus opettanut.

”Meidän on nykytilanteen ratkaisuja mietittäessä otettava huomioon myös meidän jälkeemme tulevat sukupolvet”.

Hyvä, mutta mistä ne sukupolvet tulevat, kun syntyvyys alenee koko ajan? Tehkääpä jotain asian hyväksi ja pian, muuten teidän eläkkeillenne ei löydykään maksajia.

Nykyään opiskellaan 2–3 tutkintoa, kun se on niin helppoa Kelan rahoilla. Ketkähän olivat luomassa opintoraha-, asumistuki- yms. tukimuotoja opiskelijoille? Ainakin jo suuret ikäluokat ja heidän lapsensa. Ei tarvita juurikaan opintolainoja. Jopa alle 3-vuotiaan lapsen hoidosta ja tutkintoon johtavasta opiskelustakin kertyy eläkettä laskennallisen ansion mukaan.

Jäin tästä kirjoituksesta miettimään, että missä se nuorten maksurasituksen lisääntymisen ”pihvi” oli?

Hallitusohjelmasta, valtion ja kuntien budjeteista ja kunnallisten veroluontoisten maksujen korotuksista se lopullinen maksurasitus kyllä koostuu enemmän kuin työeläkemaksuista.

Jouko Fossi

VTM, yrittäjäkokemusta noin 30 vuotta, 12 vuotta eläkkeellä

Turun kansalliset seniorit ry:n hallituksen jäsen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Turkulainen
Eläkeläiset oleskeluyhteiskunnan maksumiehinä
"työeläke on työllä ansaittua sosiaaliturvaa"
- siksi onkin irvokasta, että ikänsä työtä tehneet joutuvat nyt maksamaan siitä, että nykynuoret voivat oleskella pelkkien tukien avulla omassa vuokrakämpässään ja syljeskellä kattoon. Yhteiskunnan elätettävänä olemisesta on tullut liian monille normaali olotila ja urapolku. Ja joku kehtaa puhua vielä jostain kansalaispalkasta. Palkkaa siitä, että on olemassa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heiskalaine
Näin se on
Erinomainen kirjoitus. Tähän voisi lisätä myös sen, että työeläkemaksut kasvavat korkoa korolle eli ovat 45 vuoden työuran aikana ehtineet kasvaa hyvää korkoa. Kuinkahan moni nykyisistä opiskelijoista tekee 45 vuotisen työuran? Sehän ei ole ”kivaa”. Kivampi on elellä yhteiskunnan tuilla, vieläpä mieluummin ilman lapsia, joita suurilla ikäluokilla oli moninverroin enemmän kuin nykynuoret ovat valmiit hankkimaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asko Ojala
Vast: Näin se on
Eikös ne eläkkeetkin ole tukia?

Mikset itse säästänyt itsellesi, vaan jäit yhteiskunnan elätettäväksi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heiskalaine
Vast: Näin se on
Työeläke ei ole tuki.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Marfa
Eläkkeet
Joka kerran, kun eläkkeistä puhutaan, huomaa, että on paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä koko järjestelmästä juuri mitään! Siksi asiasta täytyisi puhua lisää, ja lisää. Muuten tietämättömien katkeruus kasvaa ja se ei huononna pelkästään heidän oman elämänsä laatua, vaan myös yleistä luottamusta yhteiskunnan toimintaan. Tietysti toivoisi myös, että peruskoulussa käytäisi ikä- ja ymmärrystason mukaisesti tämäkin asia. Kai voisi odottaa, että nuoret ymmärtäisivät edes sen, että työ- tai ansioeläkkeet eivät tule valtion verotuloista, kuten kansaneläkkeet ja takuueläkkeet. Työeläkkeistä puhuminen sosiaalitukina on aika ymmärtämätöntä, eihän lomapalkkoja ja lomarahojakaan sanota sosiaalituiksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Renny
Vast: Eläkkeet
Tämä on totta, aika moni ei tiedä mistä eri eläkkeet rahoitetaan. Mutta toinen ongelma on se, että keskustelu on muutenkin tunnepohjaista. Puhutaan että omat eläkkeet ovat ansaittuja. Oikeasti on ansaittu aikaisemmin eläköityneiden eläkkeet. Toki laissa on olemassa "omaisuudensuoja" työeläkkeisiin, mutta sekin lienee tehty vain luomaan uskoa järjestelmään, eikä muuta sitä tosiasiaa että oikeasti maksetaan muitten eläkkeitä, ei omaa. Niitten omien eläkkeiden maksu oikeasti lankeaa jälkipolville. Siksi "jälkipolvilla" pitäisi olla mahdollisuus asiasta myös keskustella. Jos eläkejärjestelmässä on nähtävissä haasteita jatkossa, ne eivät katoa väitteillä moraalisesti ansaituista eläkkeistä, tarvittavat rahat maksuun ovat kuitenkin ihan oikeaa eikä vain moraalista rahaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »