Lukijalta: Lapsista tehty omaishoidon säästöjen kohde

En tiedä, onko olemassa jotain muuta niin kunnioitettavaa työtä kuin omaishoito. Ihminen, joka hoitaa läheistään pyyteettömästi ja näin samalla antaa tälle mahdollisuuden asua kotona tutussa ympäristössä, joka tukee päivittäistä toimintaa toisin kuin jotkin hoitolaitokset, jotka ovat joutuneet viime aikoina hyvinkin negatiiviseen valoon vakavien puutteiden johdosta.

Suomessa oli vuonna 2018 noin 46 000 omaishoitajaa ja hoidettavien jakauma oli hyvinkin ikäihmispainoitteinen. Peräti 67 prosenttia hoidettavista oli yli 65-vuotiaita ja yleisin syy hoidon tarpeelle oli muistisairaus.

Omaishoidosta koitui kunnille säästöjä vuonna 2018 reilusti yli 2,5 miljardia, jos se lasketaan kokonaiskustannuksista.

Omaishoidosta puhuttaessa täytyisi myös muistaa ne äidit ja isät, jotka toimivat vammaisen tai sairaan lapsen omaishoitajana. Lasten määrä on peräti 16 prosenttia omaishoidettavista. Onkin huomiota herättävää, kuinka vähän asiasta puhutaan tai omaishoito ylipäätään yhdistetään oman lapsen hoitoon.

Tähän ovat myös kunnat tarttuneet ja kaikessa hiljaisuudessa alkaneet leikkaamaan koulunsa aloittaneen vammaisen tai sairaan lapsen omaishoidontukea. Rahallinen leikkaus kunnasta riippuen on peräti 50–100 euroa kuukaudessa, vain sen johdosta, että omaishoidettava lapsi käy koulussa.

On aivan käsittämätöntä, että Suomessa, jossa on pakollinen oppivelvollisuus, tämä pakko myös leikkaa jo entuudestaan hyvinkin matalaa omaishoidontukea.

Korkein hallinto-oikeus on antanut useita ratkaisuja tästä epäkohdasta ja todennut, että pakollinen oppivelvollisuus ei saa vaikuttaa omaishoidon tuen määrään alentavasti.

On syytä nostaa esille myös se tosiasia, että kunnat, jotka leikkaavat omaishoidon tukea vastoin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, säästävät myös perusopetuksesta. Nämä kouluihin kohdistuvat säästöt heijastuvat ensisijaisesti vammaisiin ja sairaisiin lapsiin resurssien puutteena, kuten koulunkäynnin avustajien vähennyksinä ja ryhmäkokojen kasvamisilla.

Usein näitä perusopetukseen kohdistuvia säästöjä perustellaan taloudellisilla syillä ja omaishoidontuen leikkauksia hoitoajan lyhentymisellä. Kuvitellaan, että vammainen tai sairas lapsi, joka toteuttaa pakollista oppivelvollisuutta ja käy kodin ulkopuolella koulussa on näin koulun hoidettavana, eikä omaishoitajan.

Tämä ajattelutapa on suuressa ristiriidassa siihen tilanteeseen, jossa hoidettavana on aikuinen. Aikuisen omaishoitaja voi käydä päivisin kokoaikaisessa palkkatyössä, eikä häneltä leikata omaishoidontukea sillä perusteella, että hänen työssäkäyntiaikanaan omainen ei ole hänen hoidettavanaan.

Vaikka omaishoidon tarpeen arvioinnin perusteiden pitäisi olla yhtäläiset, lapset ovat kuitenkin eriarvoisessa asemassa vammasta tai sairaudesta riippumatta.

Usein kuvitellaan, että vanhempi, oli se sitten äiti tai isä, hoitaisi lasta joka tapauksessa kotona. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että vanhemman täytyy suurella todennäköisyydellä jättäytyä pois työelämästä tai vähintäänkin tehdä lyhennettyä työaikaa hoitaakseen vammaista tai sairasta lastaan ja kuljettaakseen häntä kuntoutuksiin ja terapioihin.

Tämän kaltainen perustelu osoittaa täydellistä tietämättömyyttä vammaisten ja sairaiden lasten arjen haasteista. Ei lapsi ole koulun hoidettavana, vaan hän on koulussa oppimassa ja hyvällä tuurilla luomassa uusia sosiaalisia suhteita ja taitoja.

Mikäli vammainen tai sairas lapsi tarvitsee hoitoa, niin kyllä tosiasia on, että koulusta soitetaan omaishoitajalle ja pyydetään häntä tulemaan hakemaan lapsi kotiin.

Vammainen tai sairas lapsi on kahden eri säästökohteen keskiössä ja on suorastaan käsittämätöntä, miten vähän asiasta puhutaan siitäkin huolimatta, että kunnat rikkovat lakia ja osoittavat välinpitämättömyytensä omaishoitoa kohtaan leikkausten muodossa.

Olisiko aika ottaa tämä pyyteetön työ vakavissaan ja lopettaa laittomat omaishoidontuen leikkaukset? Samalla voisi miettiä, toteutuuko tämän kaiken keskellä myös se tärkein etu, eli lapsen etu.

Nico Ojala

Puheenjohtaja

Potilas- ja sosiaaliapu ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Bongou
Kiitos
Kiitos tärkeästä aiheesta josta ei todellakaan paljon juttua ole. Lapsen ja nuoren omaishoitajuus on erittäin poikkeuksillinen tilanne koska hoidettava on lapsi ja hoitajana toimii parhaassa työiässä oleva aikuinen. Mitä lapsen Omaishoito tarkoittaa? Se on ympöri vuorokautista vauruilla oloa lapsen erityistarpeita kohtaan, se on hoitoa ja huolenpitoa lääkkeistä, arkirutiineista. Se on jatkuvaa ennakointia eli lapsen tilanteen lukemista jotta ei tule epilepsiakohtausta tai verenpaineen laskusta aiheutuvaa pyörtymistä tai käyttäytymisen muuttumista aggressiiviseksi itseään ja toisia vahingoittamiseksi. Omaishoitaja ei ole koskaan vapaalla vaan aina valmiudessa. Myös öisin. Työssäkäynti on pakollista jotta saa palkkaa sillä 300 eurolla ei elätetä isoa perhettä. Moni lapsen onaishoitaja uupuu ennen 30 vuoden ikää jääden työkyvyttömäksi. Lapsen hoito ja vammaisen lapden hoito ovat hyvin erilaisia. Lapsi sitoo paöjon enemmän kuin terveet sisarukset ja tavallista onkin että sisarukset sairastuvat itse masennukseen. Kuntien säästöt kusevat omaan nilkkaan tällöin koska palveluita tarvitaan vielä enemmän.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
lukutoukka56
Kiitos Nico Ojala
Olet oikeassa, ja samat ajatukset minulla. En ole omaishoitaja, mutta seurasin ammattini kautta heidän työtään heidän kodeissaan. Hattua nostan monta kertaa, mutta se ei auta siihen työn raskauteen, vaikka he sen mielellään tekevätkin rakkaintensa puolesta. Ymmärretäänköhän tämän työn arvo Suomessa koskaan?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »