Lukijalta: Neste seuraa jalostamojensa päästöjä tarkasti

Turun Sanomien pääkirjoitus (TS 19.8.) otti kantaa Nesteen Naantalin jalostamon ympäristövastuuseen ja toimintamme päästöihin.

Yhtiömme toiminnan keskiössä on vastuu ympäristöstä ja ihmisten turvallisuudesta ja terveydestä. Tavoitteenamme on pienentää toimintamme ympäristövaikutuksia ja jalostamon päästöjä. Seuraamme säännöllisesti ympäristön tilaa, ilman ja veden laatua sekä melutasoa.

Kuten Turun Sanomissa kerrottiin, Neste investoi vuonna 2017 suurseisokin yhteydessä Naantalissa 60 miljoonaa euroa jalostamotoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi. Investointi oli merkittävä myös ympäristönsuojelun kannalta, sillä sen aikana tehdyt mittavat prosessimuutokset vähensivät merkittävästi päästöjä ilmaan.

Investoinnin ansiosta vuonna 2018 jalostamon rikkidioksidipäästöt (SO2) pienenivät 60 prosenttia, typen oksidien päästöt (NOx) 60 prosenttia ja hiukkaspäästöt 90 prosenttia. Yhteenlasketut päästötasot olivat BAT-vaatimusten mukaiset ja alle luparajojen. NOx-päästöä koskeva määräaikainen poikkeuslupa oli silti tarpeen, koska ennalta ei voitu tietää, miten paljon päästöt alenevat suurseisokin toimenpiteillä.

Neste seuraa jalostamojensa päästöjä tarkasti. Teemme ympäristöluvassa vaaditun selvityksen mahdollisesti tarvittavista lisätoimenpiteistä.

Pääkirjoituksessa mainittiin myös kuumaöljyuuni, jolle ei asetettu uunikohtaista päästörajaa. Yksittäiselle uunille ei ollut tarkoituksenmukaista asettaa omaa päästörajaa, koska kaikille päästöille asetettiin yhteenlaskettu ja BAT-vaatimusten mukainen päästökatto. Ympäristön kannalta on tarkoituksenmukaista asettaa koko laitosta koskeva kokonaispäästöraja.

Antti Joki

Johtaja, Jalostus ja valmistus

Neste Oyj

Ympäristön
kannalta on
tarkoituksenmukaista asettaa koko
laitosta koskeva
kokonaispäästöraja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Pilkunviilaaja
Tarkkuutta väitteisiin
Nesteen kommentissa oli muutama epätarkkuus. Kuumaöljyuuni nousi erilliseksi asiaksi siksi, että Neste itse haki sille erillistä ympäristölupaa. Asia yhdistettiin kokonaispäästörajaan vasta seuraavassa lupahakemuksessa ja Hallinto-oikeuden päätöksessä.

BAT-raja tarkoittaa "parhaiden käyttökelpoisten tekniikoiden" perusteella määriteltyä keskiarvoista päästörajaa. Jalostamoiden kohdalla se on Euroopan alueen jalostamoista kerättyjen tietojen perusteella arvioitu vähiten päästelevien jalostamoiden jonkinlainen keskiarvo. Kaikki jalostamot eivät ole tietojaan prosessiin antaneet, joten on jopa mahdollista, että parhaiden jalostamoiden pienimpä päästöjä ei ole huomioitu keskiarvoa laskettaessa. BAT-raja on siis jo toiminnassa olevien laitosten päästöjä kuvaava raja. Se ei kerro, onko päästöjä ympäristön kannalta liikaa.

Neste anoi poikkeusta bat-rajoista saadakseen päästää rajojakin enemmän päästöjä ilmaan. Neste joskus antaa ymmärtää, että se olisi tekniikaltaan edistyksellistä ja vähäpäästöistä. Sen päästöt eivät kuitenkaan ole välttämättä pienempiä kuin eurooppalaisten vähän vanhentuneiden laitosten päästöt.

Nyt hallinto-oikeus määräsi, että seuraavan suurseisokin jälkeen on noudatettava BAT-rajoja. Aluehallintovirasto oli siis oikeuden mukaan antanut epätarkan ympäristöluvan. Hallinto-oikeuden päätös ei suoraan moiti Nestettä, se vain tekee pienen teknisen korjauksen AVI:n päätökseen. Sillä on pieni vaikutus Nesteen toimintaan, mutta Neste olisi saattanut tehdä samat muutokset muutenkin.

Ja koska bat-raja-arvot ovat vähemmän edistyksellisten jalostamoiden keskiarvoja, Nesteen on syytäkin pitää omat päästönsä selvästi alle rajojen, jos se haluaa väittää olevansa ympäristöystävällinen jalostamo.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »