Lukijalta: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista

Koulujen alkaessa monessa perheessä mietitään, miten järjestää lapsen päivä ennen ja jälkeen lyhyen koulupäivän. Suomessa ongelma on erityisen hankala, sillä koulupäivät ovat kansainvälisesti vertaillen lyhyitä, kun taas vanhempien työllisyysaste on korkea ja valtaosa vanhemmista on kokopäivätyössä.

Yksinäisten aamu- ja iltapäivien haasteeseen tärkein ratkaisu on koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Toimintaa järjestetäänkin lähes kaikissa kunnissa, ja lähes 60 prosenttia ekaluokkalaisista kuuluu toiminnan piiriin.

Aamupäivätoimintaa järjestää kuitenkin vain harva kunta ja iltapäivätoiminta päättyy jo ennen kuin vanhemmat ehtivät töistä kotiin.

Monessa kunnassa tarjotut palvelut eivät riitä vastaamaan perheiden tarpeisiin ja säästöpaineet pakottavat supistamaan palvelutarjontaa entisestään.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteet koskettavat suurta osaa lasten vanhemmista. Erityisen hankalaa tämä on yksinhuoltajavanhempien perheissä tai perheissä, joissa lapsi tarvitsee erityistä tukea.

Aikuisen kuormittuminen heijastuu myös lasten hyvinvointiin. Toisaalta perheeseen liittyvät huolet kulkevat mukaan työpaikalle.

Ratkaisuja tilanteeseen haetaan myös työelämän joustoista. Perhebarometriin vastanneet vanhemmat pitivät tärkeänä joustavaa työaikaa ja toivoivat enemmän ja parempia osa-aikatyön mahdollisuuksia.

Tämän lisäksi työpaikalla voidaan tehdä monia työtä joustavoittavia ratkaisuja: etätyö, työaikapankin käyttö sekä kokousten sijoittaminen ydintyöajalle ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Näistä ratkaisuista hyötyy myös työpaikka, sillä työn ja muun elämän sujuva yhteensovittaminen lisää työtyytyväisyyttä ja -motivaatiota sekä työhön sitoutuneisuutta.

Monen kunnan tavoitteena on tarjota elinkeinotoiminnalle hyvät puitteet ja kannustaa uusien yritysten sijoittumista kuntaan.

Yritysten toimintaedellytyksiä ei paranneta ainoastaan elinkeinopolitiikan keinoin. Myös lapsi- ja perhepoliittisilla päätöksillä on vaikutuksia elinkeinotoimintaan, sillä laadukkaat palvelut houkuttelevat kuntiin osaavaa työvoimaa. Kun taas palveluista säästetään, näkyy tämä nopeasti työpaikoilla, kun vanhemmat joutuvat taiteilemaan työn ja perhe-elämän vaatimusten välissä.

Kunnan päätöksenteossa onkin arvioitava vaikutukset eri näkökulmista, jottei toisella sektorilla tehty päätös lyö korville toisen sektorin tavoitteita.

Lasten ja vanhempien hyvinvointia ja työelämän laatua on parannettava samanaikaisesti.

Huomattava osa työntekijöistä on myös vanhempia, joten perheiden hyvinvoinnilla ja työelämän laadulla on tiivis yhteys.

Esa Iivonen

johtava asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Jaana Vastamäki

erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.