Lukijalta: Omnia vincit amor – Maailma tarvitsee rakkautta

Rakkaus on tärkein asia maailmassa. Me kaikki tarvitsemme ja janoamme sitä. Rakkaus vie meitä eteenpäin ja sen avulla uskallamme tehdä mitä ihmeellisimpiä tekoja.

Olemme menossa kohti välittävämpää ja suvaitsevaisempaa maailmaa, jossa vallitsee ymmärrys kaikkea olevaista kohtaan. 

Rakkaus on ollut se maailmankaikkeuden voima ja alkulähde, joka on antanut elämälle sen tarkoituksen, joka elämällä on.

Me synnymme tänne rakastaaksemme ja välittääksemme kaikesta, mitä ympärillämme on.

Parhaimmillaan rakkaus ilmenee pienen vastasyntyneen lapsen kohdalla, pientä avutonta ihmisen lasta ei vaan voi olla rakastamatta. Jokin siinä pienessä lapsessa meihin vetoaa. Lapset ovat rakkauden ilmentymiä.

Vain ja ainoastaan rakkaus pelastaa ihmiskunnan vääjäämättömältä tuholta. Rakkaus on meidän jokaisen sydämessä ja sielussa, kun sen vain antaisimme tulla näkyväksi.

Muutos inhimilliseen elämään ja toisistamme välittämiseen lähtee meistä jokaisesta, sinusta ja minusta. Välittäminen vaatii tekoja, uskallusta nähdä ja muuttaa tämän päivän totuttuja toimintatapoja.

Onneksi näitä tekoja jo tehdään, näille teoille on vain annettava enemmän tilaa, muuten en näe valoa ihmiskunnan selviämisessä.

Olkoon meistä jokainen se muutos, joka johtaa meidät  sille tielle, jota me ihmiskuntana haluamme kulkea. Omnia vincit amor.

Birgitta Wulf

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.