Lukijalta: Epäonnistuiko taksiuudistus?

Lehdet ovat täyttyneet taksiuudistusta käsittelevistä kirjoituksista. Olisin toivonut, että joku taksiluvan hakija olisi kertonut kokemuksistaan, millaista oli aikanaan hakea lupaa. Mielenkiintoista olisi ollut kommentit henkilöltä, jolle ei lupaa myönnetty.

Taksiuudistusta oli suunniteltu vuosia, mutta taksien edunvalvonta oli niin vahvaa, että politiikoilta ja liikenneministereiltä eivät onnistuneet pienetkään uudistukset. Kun muu liikenne, esimerkiksi kuorma- ja linja-autoliikenne oli jo vapautettu kilpailulle, toi se painetta myös taksiliikenteen vapauttamiseen.

Kahden tunnin linja-automatka Turusta Helsinkiin maksoi alimmillaan neljä euroa. Helsingin linja-autoasemalla istuessa taksiin oli lähtömaksu suurempi kuin koko linja-automatkan hinta.

Edellisen hallituksen liikenneministeri toteutti taksiuudistuksen. Nykyisin saa taksitoimintaa harjoittaa, kun täyttää määrätyt luvan edellytykset.

Aikanaan sain läheltä seurata vanhan lain mukaista taksiluvan hakemista. Nykyisin toimintaa kutsuttaisiin kilpailun rajoittamiseksi. Jossain tapauksessa lupaan vaikutti jopa pankkipolitiikka.

Näin jälkeenpäin nolottaa myös kunnan toiminta. Toisten hakijoiden taksilupia ajettiin tehokkaasti ja toisia seurattiin katseella. Paikalliset taksiyhdistykset vastustivat kiivaasti järkeviäkin taksilupia.

Tämä on aiheuttanut monia ongelmia vuosien varrella.

Kela-kyytien uudistukset sotkivat myös taksiuudistusta. Nyt pitäisi puuttua ilmenneisiin ongelmiin.

Taksamittarit tarvitaan takaisin takseihin. Valvonta pitää saada järjestykseen. Viranomaiset suorittivat taksien valvontaa vain virka-aikana. Valvontaiskuja pitää suorittaa viikonloppuisin ja esimerkiksi pikkujouluaikaan, jolloin kaikki luvalliset ja luvattomat taksit ovat liikenteessä.

Taksiuudistus oli oikea toimenpide, ja ongelmat ovat ratkaisemista varten. Korjauksia ei pidä toteuttaa ainoastaan taksien etujärjestön ehdoin.

Mika Munkki

Vehmaa

Kahden tunnin linja-automatka Turusta Helsinkiin maksoi alimmillaan neljä euroa. Helsingin linja-autoasemalla istuessa taksiin oli lähtömaksu suurempi kuin koko linja-automatkan hinta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
S.F.
Taksialan erityisvaatimukset
Toisaalta esim. kuorma-autoilijan ja taksikuskin vaatimukset ovat erilaiset. On ihan sama, mitä kieltä sorakuormalle molotat, mutta taksissa pitää osata suomen kieltä, muuten hommasta ei tule mitään. Sorakuormaa voi myös kierrättää vaikka kuinka monen kunnan kautta, mutta se menee kaikki kuskin piikkiin. Taksissa tuollainen on asiakkaan huijaamista ja luottamuksen pettämistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toimihenkilö
Ei rajoiteta businesta turhalla sääntelyllä
Mittariin pakottamisen näen täysin taksiliiton puheenvuorona. Maailmalla enemmän näen huijaus yrityksiä mittarillisissa takseissa kun koettavat saada sovittua oman hinnan mittarihinnan sijaan, joka tyypillisesti aina korkeampi kuin mittarilla tulisi. Alustapalveluilla hinta on jo tilatessa tiedossa jolloin yllätystä ei ole odotettavissa. Monet näistä alustapalveluita hyväksikäyttävistä kuskeista ovat olleet opiskelijoita tms jotka hakevat tällä tavoin lisätienestiä auton maksuun ja opiskeluun.
Kunhan alalle tulee ensimmäinen onnibus tyylinen hintahäirikkö niin saamme kiittää valinnanvapaudesta

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »