Lukijalta: Pelikoneet pois kaupoista 

Suomessa on arviolta 124 000 ongelmapelaajaa ja yli 700 000 heidän pelaamisestaan kärsivää läheistä.

Käytännössä jokaisessa kaupassa, kioskissa, uimahallissa tai muussa julkisessa tilassa (ei sentään kirjastossa) on peliautomaatteja. Iltapäivälehdistä voi melkein päivittäin lukea uutisia lottovoittajasta tai ”historian suurimmasta potista”. Veikkaus siis näkyy mediassa todella paljon. En väitä matkanneeni valtavasti ympäri maapallon, mutta missään muualla en ole tätä ilmiötä nähnyt.

Mikäli kävelee kierroksen missä tahansa Turun alueen isommassa kaupassa, näkee valtavan määrän Veikkauksen mainontaa ja myös ne pelikoneet. Suuri osa koneista on eläkeläisten miehittämiä. Monesti mietityttää miten eläkeläisillä on varaa pelata näitä tappiollisia koneita?

Pelikoneiden peleissä seikkailevat myös piirretyt hahmot, jotka esimerkiksi Briteissä on kielletty niiden lapsiin vetoavan vaikutuksen takia.

Tutkimusten mukaan pelikoneita on sijoiteltu enemmän alueille joissa on vähävaraisia, koulutusaste on matala sekä työttömyysaste korkea. Työttömien ja työkyvyttömien keskuudessa yli viisi prosenttia väestöstä kärsii peliongelmista. Peliongelmilla on varmasti myös suora yhteys suomalaisten kasvaneeseen velkaantumiseen. Koneiden asettelu ei mielestäni kestä kriittistä tarkastelua.

Veikkaus ilmoittaa että peleihin tulee automaattinen tunnistautuminen, mutta vasta 2022. Kaikesta puheesta huolimatta Veikkauksella ei ole mitään oikeaa halua vähentää peliongelmia Suomessa, koska se olisi suoraan omasta tuotosta pois. Jopa tappiot nähdään positiivisena asiana: isäni totesi jo aikanaan hävitessään että ”no meni rahat ainakin kansanterveydelle”.

Onko tämä sitä vastuullisuutta ja pelihaittojen ehkäisyä, millä Veikkauksen asemaa puolustellaan?

Arttu Ylinen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Jurmalainen
Voisihan se hetkeksi auttaa
Pelikoneiden poistaminen kaupoista olisi suunnilleen sitä kuuluisaa kieltolakia vastaava toimenpide. Sekään ei onnistunut, vaan sitä rikottiin kansalaisten ja viranomaisten voimin iloisin mielin salaisissa kuppiloissa. Lopulta kieltolain kumoamista vastaan oli kaksi suurta ryhmää, raittiit ja salakauppaa käyvät. Pelikoneiden poistaminen kaupoista olisi tarjous joillekin, joiden intressissä olisi kerätä pelihaluisia jonnekin, missä olisi tarjolla mahdollisuus pelailla hiukan huvin vuoksi. Olisi taas uusi ryhmä, joka kuskaisi ongelmissa olevien pankkikortteja ja kävisi eläkkeiden tai palkkojen maksupäivinä perimässä "omiaan" Pelaamisen valvontaa voitaisiin tehostaa esimerkiksi sillä, että se olisi mahdollista vain tunnistettuna. Vuorokautinen pelattava summa olisi rajattu, eikä sitä voisi ylittää. Nykyisenä tietoverkkojen aikana olisi seuranta mahdollista järjestää melko helposti. Näin olisi pelaaminen edes jonkin kontrollin alla. Nythän sitä ei rajaa muu kuin saldon puute ja sen myötä saattaa monella olla kevytruokaviikkoja kuukausittain, kun rahat ovat siellä pelikoneissa. Veikkauksen aggressiivista mainontaa on ansiokkaasti suitsittu ja sekin on apuna kun hidastetaan peliongelmaisten määrän lisääntymistä. Valvonta on monen mielestä sana, jonka sisältö oikeastaan kelpaisi kirosanaksi, mutta se on ainoa keino hidastaa peliongelmaisten määrän lisääntymistä. Kieltolailla ongelma tosin saadaan piiloon, mutta siellä se pahenee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Arttu Ylinen
Vast: Voisihan se hetkeksi auttaa
Hei

Olisi kiva tietää miten sitä Veikkauksen aggressiivista mainontaa on suitsittu "ansiokkaasti" kun monta kertaa vuodessa saa lukea Veikkauksen rikkovan arpajaislakia.
Pelikoneiden siirtäminen pelisaleihin ei ole mikään kieltolakiin verrattava liike, sillä näin toimitaan jo _jokaisessa_ Euroopan maassa, paitsi Suomessa. Suomessa on monopoliyhtiö, jonka perusteena on pelihaittojen suitsiminen. Silti suomalaiset käyttävät 3. eniten rahaa uhkapeleihin. Oikeaa yritystä vähentää haittoja ei ole.

Tunnistuminen on tulossa, mutta sitäkään ei saada pelisalien koneisiin. Tämän lisäksi kannattaa muistaa että koneita on kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa, ja määrä kasvaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »