Lukijalta: Eikö asiakkaan kuulu saada kuitti?

Aiemmin keväällä olin puuhastamassa ok-tonttini kanssa. Ohjelmassa oli muun muassa istuttaa muutamia marjapensaita.

Taaskin kävi niin, etten muistanut ärtyisää, kipuilevaa oikeaa olkapäätäni. Lapiotyöskentelyssä sieltä kyllä alkoi tulla signaaleja, ettei homma sovi jo ikääntyneelle miehelle. Kipuvaroitukset työnsin kuitenkin syrjään, koska pidin hommaa niin pienehkönä ja halusin saada työni valmiiksi.

Seuraavana yönä sain tuta, että olisi kannattanut kuunnella oman kehoni ääntä. Näitä kipuöitä jatkui useampia päiviä peräkkäin ja apua piti lähteä etsimään alueeni terveyskeskuslääkäriltä.

Melko nopeasti aika järjestyikin, ja sain kertoa murheeni. Kyseinen lääkäri otti asian omakseen kyselemällä entisiä kipukohteita ja samalla yritti löytää kivun aiheuttamaa syytä tunnustelemalla olkapäätäni eri kohdista.

Lopputoteamus oli, että siellä on eräs jänne tulehtunut, ja lääkäri suositteli sitä hoidettavaksi tietyllä geelivoiteella ja hieroja voisi myös olla hyvä vaihtoehto.

En ole hierojalla yleensä käynyt, mutta kun lääkäri sitä suositteli, niin muutaman päivän kuluttua olin ammattihierojan käsittelyssä, joka kyllä tuntui osaavan alan homman.

Kun hän oli tehnyt työn, maksoin hinnan, jonka hieroja pyysi. Vähän jäin odottelemaan, kun en saanut minkäänlaista kuittia ja kysyinkin, miten on kuitin laita. Tähän sain sellaisen lakonisen vastauksen, ettei meidän tarvitse mitään kuitteja kirjoitella. Sen suurempia selityksiä en saanut.

Mutta asia jäi kuitenkin kaivelemaan: tavallaan siinä ”meni hämmästyksen sormi kummastuksen suuhun”. Jäin ihmettelemään, miksi esimerkiksi parturi työn tehtyään lyö summan kassakoneeseen ja antaa asiakkaalleen kuitin, missä muun muassa näkyy alv:n osuus kyseessä olevasta työstä.

Näin joudunkin kysymään asiaa enemmän tietäviltä, voiko Suomessa olla jokin ammattiryhmä, jonka ei tarvitse maksaa veroja muiden tavoin. Eli siivestävät niin sanotusti ”harmaalla taloudella”.

Hämmästynyt Reiska

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Julle
Reiskan mopo keulii vaarallisesti, ei kuitilla hierota
Suora lainaus hämmästyneeltä Reiskalta!! "voiko Suomessa olla jokin ammattiryhmä, jonka ei tarvitse maksaa veroja muiden tavoin. Eli siivestävät niin sanotusti ”harmaalla taloudella”"".
Olis kiva tietää minkä poliittisen kuppikunnan kasvatti Reiska on. Tuli oikein paha mieli lukiessa outoa sepustusta. Reiska väittää, että jos kuittia ei kirjoiteta niin yrittäjä ei maksa veroa. Täysin väärä ja yrittäjiä syyllistävä väittämä. Jokainen yrittäjä tietää sen, että verottajan pihtiotte, erityisesti itsensä työllistäjiä kohtaan on niin raaka, että on itsemurha yrittää väistellä veroja. Kuititta hierova ammatinharjoittaja ilmoittaa tulonsa verottajalle koska verottaja osaa hahmottaa mihin haarukkaan myyntitulojen tulee asettua. Todelliset veronkiertäjät löytyvät aivan muualta kun itsensä työllistävät, yksinyrittäjät eli Suomen viimeiset proletariaatit jotka ovat aina valtavastaajia veroviranomaisten suhteen. Voin kertoa, että vaikka asiakas saa kuitin rehellisen tuntuiselta yritykseltä, kuitin myyntitulo ei näy yrityksen kirjanpidossa. Kassakoneella huijaaminen on sika helppoa. Kyllä rehellisyys on täysin yrittäjän oma valinta sitä ei kerro se annatko kuitin vai et. Reiskalle oikeasti mielenkiintoista tutkittavaa on kun Reiska selvittää Hakaniementorin laidalla olevan veroparatiisin satojen miljoonien eurojen veronkierron johon ei verottaja eikä poliitikot uskalla puuttua eli ay-liikkeen harjoittama vuokra-asuntojen verovapaa vuokrausbusiness jota tehostetaan vipuvaikutuksella kun valtio verovaroin tukee köyhää vuokralaista asumistuella jotta ay-liikkeen hallinoiva asuntobusiness pystyy tekemään satojen miljoonien verovapaat tuotot ylisuurien vuokrien avulla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Reiskan mopo keulii vaarallisesti, ei kuitilla hierota
Aika mielenkiintoinen tilanne. Reiska pyysi kuittia, mutta ei sitä saanut.

Nyt sitten Julle hyökkää Reiskaa vastaan ja kyselee mihin poliittiseen kuppikuntaan Reiska kuuluu.
Jospa Julle nyt sitten kertoisi mahdollisia syitä kuitin antamisesta kieltäytymiseen.

Sen verran taustatietoa että meillä on säädetty laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta.
Lain tavoitteeksi mainitaan: "Tämän lain tavoitteena on torjua harmaata taloutta vähentämällä elinkeinonharjoittajan mahdollisuutta jättää käteismaksuna saatuja tuloja merkitsemättä kirjanpitoon ja edistämällä ostajan mahdollisuutta havaita tällaista myyntiä."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TJii
Vast: Reiskan mopo keulii vaarallisesti, ei kuitilla hierota
Kaikki verojen kierto, tapahtui se sitten veroparatiisien tai kuittikeplottelun kautta pitäisi estää tai käyttipä sitä ay-liike tai poroporvari. Se, ettei kuittia edes pyydettäessä anneta, viittaa kyllä veron kiertoon. Toivon mukaan ihmiset käyttäisivät yhä enemmän korttimaksutapaa, silloin kassalla huijaamisen ei luulisi olevan niin helppoa kuin Julle valistaa. Korttimaksu kilahtaa yrityksen tilin tulopuolelle ja viimeistään verotarkastus saa selville, jos tililtä häviää epämääräisesti rahaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Lukekaa tarkasti laki kuitinantovelvollisuudesta
Kun toiminta on pienimuotoista eli alle 10t€/anno myös torikauppa ja siihen rinnastettava ei ole kuitinantovelvollisuutta mutta kirjanpitovelvollisuus on eli tulot pitää aina ilmottaa verottajalle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Lukekaa tarkasti laki kuitinantovelvollisuudesta
Julle: "Kun toiminta on pienimuotoista eli alle 10t€/anno myös torikauppa ja siihen rinnastettava ei ole kuitinantovelvollisuutta..."

Reiska sanoi käyneensä ammattihierojalla. Aika erikoista että ammattimaisella hierojalla olisi alle 10 000 euron liikevaihto!

Eli missä siis mennään.
Lain perusteluissa mainitaan selvästi että tarkoitus on suitsia harmaata taloutta. Näköjään eduskunnalla on siis kovin erilainen käsitys harmaan talouden yleisyydestä kuin Jullella.
Ja sekin on vielä epäselvää että miksi Julle käytti niin kovaa tekstiä Reiskasta. Ei se ole mitenkään kohtuutonta jos asiakas pyytää kuittia. Asiakas voi tarvita sitä omien menojensa seuraamiseen tai vaikka tositteeksi johonkin vakuutukseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Ennoo lukenu lakia
Mutta yksinkertainen jakolasku (10 000€ : 45€/h) saa aikaiseksi n. 222 hierontaa vuodessa. En usko, että yhdelläkään ammattihierojalla kävisi vain alle yksi asiakas per työpäivä.
Kävin minäkin joku vuosi sitten, vieläpä tutulla hierojalla, kuitin lykkäsi käteen vaikka sanoin, etten minä tarvitse sitä - laita vaikka roskikseen. Johon hän sanoi, että kuitti tulee, teet sille mitä hyvänsä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mummeli
Vast: Ennoo lukenu lakia
MIKSI?
Kun kuittia tarjotaan, ainakin ruokakaupassa joka kerta useampi asiakas ehättää vastaamaan " en tarvitse"!
Olen huomannut että kuittia tarkastaessani tarjoushintoja ei olekaan vaan maksoin täyden! Varsinkin Lidlissä usein!
Tietysti huomautat joka kerta asiasta ja kuittia on siitä todiste. Otan sen, vaadin aina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »