Lukijalta: EU:n tuettava Suomen alueiden kehitystä tasapuolisesti

Tuoreessa hallitusohjelmassaan Antti Rinteen hallitus lupaa huolehtia elämisen ja yrittämisen edellytyksistä koko Suomessa.

Suomessa ollaan valmistelemassa päätöstä EU:n aluetukien käytöstä vuosina 2021–2027. Kyse on 4–5 miljardin kehittämishankkeista, joten ei ole yhdentekevää, miten rahat suunnataan. Koko Suomen etu on asetettava tärkeimmäksi tätä päätöstä tehtäessä.

Kuva Suomen alueiden kehittyneisyydestä on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Mielikuva köyhästä ja kurjasta pohjoisesta tai vauraasta etelästä ei enää pidä paikkaansa. Alueiden sisällä ja välillä on tapahtunut kehitystä moneen suuntaan. Itä- ja Pohjois-Suomi suuralueena on kuronut kiinni kehittyneisyyseroa muuhun Suomeen. Aluepolitiikalla on siis ollut hyviä ja haluttuja vaikutuksia.

Samaan aikaan erot eteläisten ja läntisten maakuntien sisällä ovat kasvaneet, hyvin haasteellisia alueita löytyy nyt ympäri Suomea.

Euroopan unionin aluepolitiikka on keskeisin väline alueiden kehityksen tukemiseksi. EU:n aluepolitiikan tarkoituksena on tukea heikoimpien alueiden kehitystä kohti eurooppalaista tasoa. Tällaisia alueita Suomessa ei ole.

Toisaalta EU haluaa lisätä kasvua, työllisyyttä ja koulutusta koko unionin alueella. Suomen liittymissopimuksessa on tunnistettu pohjoisten, harvaan asuttujen alueiden pysyvät haitat ja niiden lieventämiseen on varattu oma tukensa, joka on tällä hetkellä 30 euroa asukasta kohden vuodessa. Tuki on käytettävissä Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Muutoin Suomi on EU:n näkökulmasta yhdenvertaista aluetta, vain Helsinki-Uusimaa ja Ahvenanmaa ovat kehittyneempiä alueita.

Tässä tilanteessa EU:n uuden aluepoliittisen kauden 2021–2027 toiminnan tulee tukea vahvasti koko Suomen kasvua ja kehitystä. Tarvitsemme alhaalta ylös suuntautuvaa aluekehitystä, joka perustuu nykyistä enemmän alueiden omiin vahvuuksiin ja voimavaroihin, tarpeisiin, sisältöihin ja useampia alueita yhdistäviin teemoihin.

EU:n aluepolitiikan tulee täydentää kasvuun, kilpailukykyyn, osaamiseen, saavutettavuuteen ja uusiutumiseen liittyviä kansallisia tavoitteita, kuten 75 % työllisyysastetta, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan lisäämistä sekä pk-yritystoiminnan kansainvälistymistä. Työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn tulee myös kiinnittää huomiota.

Suomi saa aluepoliittisen tukensa EU:n kriteerien mukaan. Niissä painottuvat esimerkiksi bruttokansantuote, työttömyys ja harva asutus.

Päätös siitä, miten Suomi käyttää nuo varat, on kuitenkin täysin omissa käsissämme. Päätöksenteossa on ajateltava koko Suomen etua. Kuitenkin nykyisellään huomattava osa EU:n kautta saatavasta tuesta on ohjautunut Itä- ja Pohjois-Suomeen pohjoisten, harvaan asuttujen alueiden tuen kautta.

Suomessa harjoitettu, EU:n tukema aluepolitiikka on ollut ”suuri tulonsiirto” Itä- ja Pohjois-Suomelle, kertyyhän Suomen maksama EU-jäsenmaksu pääosin Etelä- ja Länsi-Suomesta. Nyt olisikin aika tarkastella asiaa uudestaan. Politiikan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden kannalta on perusteltua siirtää rahoituksen painopistettä tasaisemmin koko Suomeen, kun erot suuralueiden välillä ovat tasoittuneet.

Jatkossa aluekehityksen kannalta on merkityksellistä, että alueiden kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista voidaan tukea korostamalla toimenpiteiden vaikuttavuutta, tuloksellisuutta ja leviämisvaikutuksia kaikilla alueilla mahdollistavasta eikä poissulkevasta näkökulmasta.

Alueiden kehitystä tulee tarkastella muutamaa suuraluetta hienojakoisemmalla tasolla. Siten voidaan paremmin huomioida sekä alueelliset erityispiirteet että alueiden erilaiset kehittämistarpeet. Tärkeää on myös käsitellä samaan kehittyneisyysluokkaan kuuluvia alueita tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Eteläisen ja läntisen Suomen maakunnat esittävät, että tulevalla EU:n aluepolitiikan kaudella Suomi jakaa kehittämisvarat yhden koko maata koskevan ohjelman kautta nykyistä tasaisemmin koko maahan. Aluepolitiikassa tulee korostaa koko Suomen etua ja alueiden kehittämisen kansallisia tavoitteita.

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelman mukaisesti elinvoimaa ja toimintakykyä on vaalittava koko Suomessa hyödyntäen mahdollisimman tehokkaasti EU:n rahoitusmuotoja. EU:n alue- ja rakennepolitiikan tehokas toteutus Suomessa edellyttää varojen merkittävää kohdentumista Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Kari Häkämies

maakuntajohtaja

Varsinais-Suomen liitto

Risto Timonen

ylijohtaja

Varsinais-Suomen Ely-keskus

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.