Lukijalta: Oppivelvollisuus ei merkitse oppimista

Hallitusneuvotteluissa on päätetty, että oppivelvollisuus pitenee toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Tämä merkinnee, että kaikkien kouluikäisten on suoritettava ylioppilastutkinto tai ammattiopinnot.

Tämä vaatimus ei ole realistinen. Lailla voidaan määrätä opiskelemaan, muttei oppimaan. Nykyään vuosittain peruskoulun päättävät sadat oppilaat, jotka eivät osaa lukea eivätkä laskea. Miten voi suorittaa toisen asteen opintoja ilman näitä taitoja?

Koulujen rehtorit kertoivat hiljan tv-haastattelussa oppivelvollisista, joilla saattaa olla jopa 100 poissaolopäivää koulusta lukuvuodessa, eivätkä opettajat voi tälle asialle mitään. Ohjelmaan haastateltiin myös yhtä pinnaria, joka mukaan syynä on, ettei ”koulussa ole mitään kivaa”.

Jos oppivelvollisuus pidennetään, niin kouluhaluttomat pinnarit lisääntyvät ja opettajat turhautuvat entisestään.

Lakiin pitää saada myös sanktiot: Pinnauspäivistä vanhemmat maksavat poissaolomaksua esimerkiksi 5 euroa päivästä aivan samoin kuin terveyskeskus veloittaa käyttämättä jääneestä vastaanottoajasta. Koulun kohdalla maksu on annetusta opetuksesta, jota oppilas ei ole vastaanottanut luokassa.

Oppivelvollisen tulee olla läsnä ainakin fyysisesti, aivan samoin kuin asevelvollisten tulee olla rivissä, vaikka ei osaa tai halua ampua.

Ovatkohan hallitusneuvottelijat miettineet, mitä tehdään niille oppilaille, jotka eivät suorita toisen asteen tutkintoa?

Koulun pitäisi myös muuttua vaativammaksi ja opettaa lapset tekemään työtä (läksyjä) oppimisen eteen. Peruskoulua ei pitäisi voida läpäistä oppimatta lukemaan ja laskemaan. Lukutaidoton syrjäytyy yhteiskunnasta väistämättä.

Ehdot ja luokalle jäämiset otetaan jälleen käyttöön. Opettajien tulee ymmärtää vastuunsa eikä vain yrittää päästä hankalista oppilaista eroon antamalla hyväksyviä arvioita ilman osoitettuja tietoja ja taitoja.

Matti Seppälä

Iittala/Hämeenlinna

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.