Lukijalta: Lukioiden ja ammattikoulujen raja-aitoja on madallettava

Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten raja-aitoja on madallettava samalla, kun oppivelvollisuutta jatketaan kahdeksaantoista ikävuoteen saakka.

Tällä hetkellä 15-vuotias yläkoululainen joutuu tekemään yhden elämänsä suurimmista valinnoista lukion ja ammattikoulun välillä. Valinta betonoi lapsen tulevaisuutta, erottelee lapset kahteen porukkaan ja luo haitallisia pussinperiä.

Ammatillinen tutkinto jää liian usein opiskelijan viimeiseksi opintosuoritukseksi. Vain reilu prosentti ammatillisen koulutuksen opiskelijoista jatkaa tutkinnon jälkeen opintojaan ylempään korkeakoulututkintoon tähtäävään koulutukseen. He eivät ponnista lukiolaisten kanssa samalta lankulta eteenpäin elämässään.

Lukiolaisista puolestaan vain joka viides tietää, mitä haluaa tehdä lukion jälkeen. Kaikki nämä faktat puhuvat liian aikaista erikoistumista vastaan.

Lukion ja ammattikoulun rajan rikkominen turvaisi koko ikäluokalle yhtäläisen sivistyksen ja mahdollisuuden kehittää itseään laaja-alaisesti.

Monipuoliset tiedot ja taidot ovat sekä hyvän elämän edellytys että tarpeen muuttuvassa työelämässä ja jatko-opinnoissa alasta riippumatta. Yleissivistys kuuluu kaikille.

Yhteinen toinen aste tarkoittaisi enemmän aikaa, rauhaa ja jatkuvuutta nuorten henkiselle kehitykselle ja kasvulle. Nuorilla olisi mahdollisuus kokeilla ja tutkia kiinnostuksen kohteitaan monipuolisesti sekä muodostaa omaa identiteettiään ennen ison panoksen valintoja.

15-vuotiaana tehdyt väärät valinnat vähenisivät, mikä lyhentäisi opintoaikoja. Samalla ehkäistään väliinputoamista, kun koko ikäluokalle luvataan ehjä ja yhteisöllinen opintie.

Elinikäiseen oppimiseen suuntautunut ikäluokka olisi lisäksi nykyistä valmiimpi uudelleenkouluttautumaan yhteiskunnan muuttuessa.

Koulutuksen ja työelämän sukupuolittuminen vähenisi, kun lukiot eivät enää naisistuisi ja ammattikoulut miehistyisi. Pinttyneitä klikkejä, kuplia ja yhteiskuntaluokkien rajoja ravisteltaisiin.

Erottelua ammattikoulun ja lukion välillä voidaan verrata 1960-luvun muuriin kansalais- ja oppikoulun välillä. Tuolloin muuri ylitettiin tasa-arvoistavalla peruskoulu-uudistuksella.

Nyt on aika rakentaa silta ammattikoulun ja lukion välisen muurin yli.

Jaakko Lindfors

OKM:n lukiouudistuksen seurantaryhmän jäsen

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.