Pekka Paatero otti mielestäni kirjoituksessaan (TS 31.5.) esiin tärkeän näkökulman hoivakeskusteluun; näkökulman, joka poliitikkojen ja median keskustelussa on yleensä ohitettu.

Hän kertoi, minkä kokoinen vanhusväestö Suomessa on, paljonko siinä väestössä on yli 85-vuotiaita ja mikä määrä vanhuksia on laitosmaisessa hoivassa olevia.

Lukumäärät ovat mielestäni tärkeitä, koska useimmiten vanhojen hoivasta keskusteltaessa korostetaan sitä, että hoivan tarve, siis hoidettavien määrä, tulee kasvamaan. Olisi hienoa, jos vanhojen hoitotarvetta koskevissa jutuissa otettaisiin aina esiin lukumäärät. Me kun emme vain lisäänny, vaan olemme kuolevaisia, myös.

Kun Paatero kirjoittaa, että hoivan käsitteet ovat sekaisin, hän puuttuu tärkeään asiaan. Siksi tilastokysymys: paljonko vanhoja on kunnallisessa tai kunnan yrityksiltä ostamassa tai vanhan itse ostamassa  kotihoidossa? Verrattuna laitoshoidossa oleviin.

Eduskuntavaalikeskustelussa lähes kaikilla puolueilla oli esittää tavoite 0,7 hoitajaa per hoidettava. En muista, että olisi juurikaan tullut esiin puolueiden tavoitteet kotihoidossa olevien hoitajamitoituksesta, vaikka kaikki varmaan tietävät, että kotihoidossa on paljon vanhoja alle "0,7 hoidon" varassa.

Vanhan ihmisen hoidon tarve on vaikea mitattava, mutta ajattelen, että se on silti hoivakeskustelussa keskeinen asia. Enkä muista, että missään vaiheessa olisi tehty mitään mitoitusvertailuja laitoshoidon ja kotihoidon välillä, vaikka laitoshoidon hoitajamitoitusta usein moititaan. Ei siis hoitoaikamitoituksen eikä kustannusten osalta. Kotona asuvahan maksaa ison osan elämisestään itse verrattuna laitoksessa asuvan saamiin palveluihin.

Olisi siis hienoa, jos saisi jotain vertailuja kotihoidon ja laitoshoidon hoitajamitoituksen ja (oma)kustannusten välillä, kun vanhojen palveluista kirjoitetaan.

Yllä oleva olisi mielestäni tärkeää senkin vuoksi, että meillä on monia "universaalipalveluita", jotka yhteiskunta tarjoaa varallisuudesta riippumatta.

Harvoin poliitikkojen puheissa tulee esiin vertailuja niiden asukasryhmien välillä, joista jotkut saavat melko yhdenvertaisesti tukea elämäntilanteeseensa (muun muassa koululaiset, opiskelijat) ja niiden, joiden terveydenhoito riippuu opiskelu- tai työsuhteesta, tai vanhan saama hoito asuinkunnasta.

Tekee mieli vielä ottaa esille vammaisia koskeva lainsäädäntö. Se on tavalliselle ihmiselle aika tuntematon maailma. Mutta oma maalaisjärki sanoo, että moni vanha on tietyssä ikävaiheessaan samassa asemassa kuin nuoresta saakka vammainen.

Olisi yhdenvertaisuuden kannalta hienoa saada samalle tasolle vanhan yksin asuvan ja yksin asuvan vammaisen palvelut.

Vanha on toki saanut elää pitkän, itsekseen toimeentulevan elämän, mutta silti olisi hienoa, jos hoivan tarpeessa olevien palveluista, saatavuudesta ja tasosta, olisi edes vertailukelpoista tietoa ja tietoa myös lainsäädännön osalta ja kuntien palvelutarjonnan tasolta. Siis riippumatta hoivan tarpeen syystä.

MJ

77 v, Turku