Lukijalta: Kirkolla ongelmallinen kaksoisrooli

Haluan kommentoida artikkelia "Jäsenetuja vain veronsa maksaneille?" (TS 26.5., toimittaja Minna Akimo).

Kirkon kaksoisrooli yleisenä hautajais"viranomaisena" ja toisaalta uskontonsa puolustajana on ongelmallinen.

Nykykäytännön mukainen tapa järjestää kirkolliset hautajaiset kirkkoon kuulumattomille, mikäli vainajan omaiset niin toivovat, on hautaustoimilain vastainen tapa. Erikoista on Turussa myös se, että käsittääkseni noin puolet kirkkoon kuulumattomista haudataan kirkollisesti, kun taas kirkon jäsenistä kukaan ei saa siviilihautausta?

Hautaustoimilain 2. pykälä velvoittaa, että vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla.Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Laki mainitsee siis vainajan katsomuksen ja toivomukset. Se ei mainitse kirkon tai omaisten toivomuksia. Se, ettei vainaja ollut kirkon jäsen, on tietoinen valinta ja selkeä osoitus siitä, ettei hän toivonut kirkollista hautaamista.

Toki myös kirkkoon kuulumaton saattaa eri syistä haluta kirkollisen hautauksen. Tämän toivomuksen pitäisi silloin olla dokumentoitu esimerkiksi hautaustestamentin muodossa.

Sama pätee myös toisin päin. Kirkon jäsen saattaa olla uskonnoton tai muuten vastustaa kirkollista hautausta. Tällainen toivomus pitää kuitenkin dokumentoida.

Hautaustestamentti on syytä tehdä ajoissa kuten mahdollinen testamentti omaisuuden jaostakin. Moni testamenttiriita pohjautuu siihen, ettei sen tekijä ole sitä allekirjoittaessaan enää oikeuskelpoinen.

Hautaustestamentin yhtenä tärkeänä tarkoituksena on myös helpottaa omaisten järjestelytyötä. Se voi olla hyvinkin yksityiskohtainen. Testamenttimalleja löytyy internetistä.

Tänään suomalaisista noin kolmasosa on uskonnottomia, eivätkä kirkon piirissä. Samoin noin kolmasosa on selkeästi uskonnollisia, ja uskovat ainakin joihinkin kirkon keskeisiin oppeihin. Väliin mahtuva kolmasosa kuuluu kirkkoon, mutta uskominen vaihtelee agnostikosta ateismiin asti.

Helsingissä noin kolmasosa lapsista kastetaan. Kirkollinen vihkiminen on samaa suuruusluokkaa. Turku seuraa Helsinkiä joidenkin vuosien viiveellä.

Turun krematorio on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallinnoima. Se on teknisesti vanhentunut ja sitä ollaan uusimassa. Suunnittelutyössä on syytä katsoa kehitystrendejä. Yli 80 prosenttia tuhkataan tänä päivänä.

Uuden krematorion tulisi olla neutraalin toimijan johtama ja sijoittua neutraaliin ympäristöön. Sen tulisi palvella uskonnottomia, evankelisluterilaisia seurakuntia ja muitakin uskontoja. Sopiva toimija voisi olla Turun kaupunki tai vaikkapa sote-maakunta.

Stig-Göran Lindqvist

puheenjohtaja

Turun vapaa-ajattelijat r.y.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Ilkka Reinne
Krematorio neutraaliin ympäristöön
Samaan aikaan meillä keskussairaaloihin päätyy entistä huonokuntoisempia potilaita joista yhä useammalla ei ole lähisukulaisia.

Tällöin neutraalina ympäristönä krematorioille voisi toimia keskussairaalat, jossa jo nyt on tarvittavat kaasujakelujärjestelmät, ja samaan yhteyteen olisi helppo toteuttaa tunnukseton muistotila!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Lehmuspelto
Vast: Krematorio neutraaliin ympäristöön
Kyllä hautausmaa on krematoriolle kaikella tavoin soveliaampi ympäristö kuin sairaala.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »