Lukijalta: Syöpäpotilaat ja muut palliatiiviset potilaat tarvitsevat opioideja kivun hoitoon

Turun Sanomat uutisoi 30.5. Kelan paimenkirjeestä lääkäreille opioidien eli vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä, koska näiden – erityisesti oksikodonin ja fentanyylin – käyttö on viime aikoina lisääntynyt merkittävästi.

Opioidien valintaan palautteen aiheeksi on vaikuttanut Kelan mukaan Yhdysvaltojen ns. opioidikriisi. Vahvaa kipulääkettä, etenkin oksikodonia on markkinoitu harhaanjohtavasti turvallisena ihmelääkkeenä ja lääkärit ovat määränneet sitä krooniseen kipuun "lepsuin perustein".

Palautteen tarkoitus on saada lääkärit ja hammaslääkärit määräämään vahvoja opioideja "vain harkitusti" – ikään kuin tällä hetkellä harkintaa ei käytettäisi.

Hyvän oirehoidon kulmakivi on riittävä kivunhoito.

Monella potilaalla esiintyy kipulääkevastaisuutta, joka johtuu muun muassa pelosta kipulääkkeiden haittoja kohtaan. Elämän loppuvaiheessa tarvitaan kuitenkin kivunhoitoon lähes kaikilla potilailla vahvoja kipulääkkeitä, ja osaavissa käsissä myös näiden haittavaikutuksia pystytään hallitsemaan.

Tästä näkökulmasta on hyvä, että kipulääkkeiden määrääminen Suomessa on lisääntynyt, sillä aiemmin kipua on selkeästi alihoidettu. Euroopan maiden vertailussa vuodelta 2017 opioidien käyttö Suomessa on esimerkiksi Pohjoismaista vähäisintä.

Niissä maissa, joissa opioidien käyttö on olematonta (muun muassa Armenia, Azerbaidzan, Kazakhstan, Ukraina), syy löytyy matalasta elintasosta ja kipulääkkeiden huonosta saatavuudesta.

Syöpälääkärinä ja palliatiivisen eli oirehoidon lääkärinä toivon, että asiasta uutisoitaisiin vähemmän sensaatiohakuisesti.

Kela on lähettänyt palautekirjeen niille lääkäreille, jotka ovat määränneet vahvoja opioideja muille kuin syöpää sairastaville potilaille vähintään kolmeksi kuukaudeksi.

Tässäkin on kriittisen harkinnan paikka: kivunhoidon tarve on diagnoosista riippumatonta; esimerkiksi muistisairautta, sydämen vajaatoimintaa ja keuhkoahtaumatautia sairastavat tarvitsevat myös kivun lievitystä ja elämän loppuvaiheessa usein opioideja, myös pidemmäksi ajaksi kuin kolmeksi kuukaudeksi.

Myös osa kroonista kipua sairastavista potilaista tarvitsee vahvoja kipulääkkeitä. Riippuvuutta aiheuttavia vahvoja kipulääkkeitä määrätessä on tärkeää, että potilasta hoitaa yksi ja sama lääkäri, joka tuntee potilaan oireiden kokonaisuuden ja voi seurata aloitetun lääkkeen vastetta ja vaikutusta kokonaisvointiin.

Tällä potilasryhmällä päivystyspoliklinikka ei ole oikea paikka vahvan opioidin aloitukselle tai pitkäaikaisen reseptin määräämiselle.

En kritisoi Kelan ratkaisua lähettää palautetta lääkäreille opioidien käytöstä. Sen sijaan kritisoin asiasta uutisointia, joka puutteellisin tiedoin vähentää opioideja todella tarvitsevien potilaiden hoitomyöntyvyyttä laadukkaaseen ja riittävään kivunhoitoon.

Näen itse työssäni, kuinka opioidien käyttöä suitsevat uutiset herättävät potilailla pelkoa lääkkeitä kohtaan ja välillä jopa vastustusta lääketieteellisesti aiheellisen hoidon aloitukseen. Tämä puolestaan vähentää hyvän oirehoidon ja saattohoidon onnistumista.

Lääkäreiden perusopetuksessa kyllä painotetaan vastuullisuutta ja harkintaa opioidien määräämiseen, jopa siinä määrin, että palliatiivista ja saattohoitoa opetettaessa täytyy erikseen kannustaa tulevia lääkäreitä vahvan opioidin aloitukseen potilaan kivun tätä vaatiessa.

Tällaisessa tilanteessa on lääkärin etiikan vastaista jättää potilas ilman asianmukaista kipulääkettä peläten lääkkeen aiheuttamaa riippuvuutta tai syytöksiä harkitsemattomasta lääkkeen määräämisestä. Tässä elämänvaiheessa potilailla ei ole riskiä kehittää opioidiriippuvuutta, vaan tehokas kivunhoito potilaan vointia säännöllisesti seuraten on oleellinen osa hyvää hoitoa.

Outi Hirvonen

LT, syöpälääkäri, palliatiivisen lääketieteen ja lääkärikouluttajan erityispätevyys

Tyks, syöpäklinikka ja TY, kliininen syöpätautioppi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
VarmaNiuho
Kiitos asiantuntijalle kirjoituksesta !
Hiljattain lähiomaiseni menehtyi rajuun syöpään ,jonka aiheuttamat jatkuvat kivut olivat sietämättömiä. Ilman näitä Kelan "paheksumia" voimakkaita kipulääkkeitä tilanne olisi ollut kidutusta. En suostu uskomaan, että suomalaisessa lääkärikunnassa olisi "huumelääkäreitä", toisin kuin USA:ssa, jossa epäeettisten lääkäreiden toiminta on ollut pelkkää reseptinmyyntibisnestä. Pikemminkin asia on juuri niin, kuin tri Hirvonen kuvaa, lääkärit ovat olleet ylivarovaisia vaikeaa kipua sairastavien lääkehoidossa, ja potilaat siis kärsineet suunnattomasti. Toivottavasti paremman kivunhoidon käytäntö jatkuu, ja KELAkin näkee asiassa muun kuin sairausvakuutuksellisen puolen. Tässähän on kyse KELAn maksajan roolista, josta käsin paheksutaan kuluja aiheuttavan melkein minkä tahansa lääkkeen määräämistä. Syöpälääkkeiden kustannusten kasvua ei KELA ole sentään vielä alkanut hillitä paheksumalla vaikkapa uusien, tehokkaampien lääkkeiden määräämiskäytäntöä. Ehkäpä sellainenkin päivä vielä nähdään.Siinä käytännössä yksi tapa elegantisti rajata lääkehoidon kustannukset olisi potilaan "henkilökohtainen tili ", jolloin liian kalliiksi käyvän henkilön katto tulisi vastaan, ja siitä eteenpäin maksuvastuu lankeaisi potilaalle, tai kunnalle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »