Televisiodokumentissa esitettiin vastikään, kuinka kylän liepeille (ei Suomessa) uskaltautunut suden näköinen ja kokoinen peto oli herkutellut kylän naisella.

Tiedemiesten mukaan pedolle luontaiset vaistot olivat päässeet valloilleen, koska seudun kulttuuri oli muuttunut niin, ettei pedon enää tarvinnut pelätä ihmistä. Pedon nälkä voitiin tyydyttää helpoimmalla mahdollisella tavalla ilman uhkaa omasta turvallisuudesta.

Meillä Suomessa kasvatetaan susikantaa ja otetaan rajoituksetta vastaan vastaavia, suttakin vaarallisempia petoja ilman, että niiden tarvitsisi pelätä ihmistä. Metsästäjien pyytämää riistaa niistä ei saa tehdä. Niitä suojellaan ihmiseltä.

Tervetuloa vaan esteettä myös nätti, mutta raateleva kultasakaali.

Suomeen on perustettu virallinen elin, jonka tarkoitus on tasoittaa sudelle ja muille pedoille turvallista tietä vaeltamaan, lisääntymään ja pesimään myös asutuksen liepeillä, perinteisellä ihmisen reviirillä.

Ihminen ja susi koulutetaan hyväksymään toisensa asuinkumppanikseen. Käsketään unohtamaan totuus, että susi kaltaisineen on ja pysyy lihaa syövänä petona. Silti kumpikaan ei saa enää edes toistaan pelätä.

Salakavalaa, vaarallista.

Alussa mainittua televisiodokumenttia ei tarvita, terve järki riittää. Tasa-arvoiseen Euroopan unioniin ei voine sisältyä tavoite, että vain Suomesta tehdään ihmisille turvaton petotarha.

Rohkenen toiveikkaana ennustaa, että myrkynvihreätkin kääntävät nykyisen petopolitiikkansa ihmistä suojelevampaan suuntaan. Toivoa sopii järjen voittavan ennen ensimmäistäkään vahinkoa.

Mutta ei hätää: Kaikkien puolueiden vaalilupaukset sisälsivät maaseudunkin menestymisen ja turvallisuuden.

Esko Eela

teollisuusneuvos