Lukijalta: Kohtaamattomuus on kallista

Soteuudistuksen uusin kierros käynnistyy tänä kesänä. Uudistuksille on asetettu tärkeitä tavoitteita vaikuttavuudesta saatavuuden paranemiseen ja tasavertaisista palveluista talouden tasapainottamiseen.

Turun Sanomat kirjoitti 26.5. neuvoloiden palveluista, joiden on koettu olevan liikaa lomakkeiden täyttöä, punnituksia ja mittauksia, kun vanhempien henkinen tukeminen, keskustelu ja ylipäätään kohtaaminen jäävät käynneillä väliin tai vähiin.

Kouluihin on lisätty vuosien saatossa merkittävästi kuraattoreiden ja koulupsykologien palveluita sekä pienryhmäopetusta erityistä tukea vaativille oppilaille. Silti lapsia ja nuoria syrjäytyy kiihtyvällä tahdilla.

Kevään aikana käytiin kiihkeää keskustelua vanhustenhoidon laadusta. Sen sijaan, että olisimme todella puhuneet laadusta – mitä on vanhusten hyvä hoito ja mikä kuuluu yhteiskunnan vastuulle – keskustelu typistyi määrään. "Laatua" keskustelussa määritti yksinkertaistetusti vain se, paljonko hoitajia tarvitaan per hoidettava.

Arkikokemukset eri palveluissa ja niissä ilmenevissä ongelmissa tiivistyvät yhteen sanaan: kohtaamattomuus.

Me selvitämme, tutkimme, diagnosoimme, mitoitamme ja koordinoimme, mutta aito kohtaaminen jää siinä hötäkässä prosessien, standardien, lakien, suositusten ja byrokratian jalkoihin.

Samaan aikaan tutkittu tosiasia on, että esimerkiksi lapsella tai nuorella jo yksi turvallinen aikuinen auttaa tasapainoisen mielen rakentumiseen.

Mielenterveyden suojatekijät ehkäisevät mielenterveyden ongelmia, sen kautta esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttöä ja lopulta myös syrjäytymistä.

Ikääntyneet taas kokevat yksinäisyyttä, jonka johdosta muisti, mielenterveys ja fyysinen toimintakyky heikkenevät. 

Patenttiratkaisuksi lähes kaikkiin ongelmiin esitetään resurssien lisäämistä.

Uskallan kuitenkin väittää, että resurssien lisääminen kategorisesti kaikkialle ei ole ratkaisu nyt esillä olevaan ongelmaan. Ratkaisu on ihmisten nostaminen palveluiden keskipisteeksi kohtaamalla. Kohtaaminen taas edellyttää työyhteisöiltä uudenlaista kulttuuria ja uudenlainen kulttuuri muutosjohtajuutta.

Jo pelkästään tällä kohtaamiseen panostavalla kulttuurin muutoksella on mahdollista saavuttaa viime hallituskaudella asetetut tavoitteet saatavuuden parantamisesta kustannusten kasvun pysäyttämiseen sotepalveluissa.

Kysymys kuuluu, uskallammeko me kohdata vai laadimmeko jälleen uuden hallintorakenteen kohtaamisen välttämiseksi?

Sanna Vauranoja

kaupunginhallituksen jäsen (kok)

Kaarina

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Bongou
Riittävät resurssit auttavat kohtaamaan
Kyllä juurikin riittävä määrä hoitajia auttaa tuohon kohtaamisongelmaankin. Annampa esimerkin. Osastolla on 15 potilasta, joista puolet täysin autettavia eli ts. Pukemisesta lähtien suihkuapuun, syöttämiset. Aamun lääkärinkierto alkaa klo 9, silloin kaikki potilaat on oltava autettuna ja itse vielä tehnyt kirjaukset. Aikaa aamuraportin jälkeen 1,5 tuntia. Hoitajia on 5 joista 1 vastaa lääkehoidosta. Osa potilaista tarvitsee 2 hoitajaa avuksi. Yllätyksenä kahdella potilalla on tullut ripulitauti, joka tarkoittaa että heidät on eristettävä. Siihen menee aikansa. Kaksi pitäisi viedä röntgenkuville toiseen kerrokseen. Kipupotilaita ei päöstä auttamaan ennen kuin kipulääke on auttanut. Omaiset soittavat ja yksi hoitaja on muutenkim kiinni pihelimessa. Pitää tavoittaa kunnan kotihoitoa, sosiaalityöntekijää, fysioterapeuttia jne. Voin kertoa että tuo on ihan arkea. Potilasta kohden aika jää pieneksi. Voi miten mielellään jäisi istumaan vierelle. Kohtaamisia toki tapahtuu mutta kiireen painaessa koko ajan aidolle läsnäololle ei ole aikaa. Hoitajat ovat hiestä märkiä, eivät ehdi vessaan, stressi koko ajan. Auttaisiko se lisähoitaja? Kyllä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »