Lukijalta: Piristysruiske keskustaan

Turun kauppahallin vieressä on pitkä kuja tyhjän panttina, siitä kuljetaan läpi ja vierestä löytyy tyhjillään liiketilaa. Paikkaan sopisi mainiosti kauppakuja.

Jotkut taideopiskelijat voisivat suunnitella vaikka katoksen, maailmalla on ainakin sateenvarjoja käytetty koristeina, mikä olisi turkulaisten vastaus siihen.

Torikauppiailla saisi elämää lisää kauppahallin kortteliin, kun kaikki keskittyisi samaan paikkaan. Nykyiselle torille ei paljon huvita mennä metelin ja pölyn takia.

Viereiseen liiketilaan saisi pop-up -tapahtumia, kahvilan jne. Kauppahalliin voisi myös miettiä myös verkkokauppojen noutopisteitä tai levykauppaa (vaikka Svart Records tai yhteiset tapahtumatilat eri levykaupoille). Jotain uudentyyppistä, kun vaikkapa juustoja saa riittävästi omasta lähikaupasta. Sen sijaan on ollut vaikea saada vaikkapa kotimaista luomumansikkaa Turun keskustasta, joku yhteinen pop-up -luomumarjamyymälä olisi toivottava.

Syötäviä kukkia, niiden siemeniä ja versoja, kenties jopa hortaa, voikukanlehtiä, variksenmarjaa jne. et saa mistään näillä kulmilla. Voisikin olla pop-up -tila, johon voisit tulla myymään vaikka päiväksi tuotteitasi (ilman että sinulla on yritys), liiketilassa voisi olla tähän kylmälaitteet. Viljatonta, ketogeenistä leipää voisi kokeilla, miten menee kaupaksi.

Pöly, meteli sekä 5G vaikuttavat keskustassa käyntiin. Omat kauppareissuni ovat suuntautuneet nykyään fillarimatkan päähän keskustasta poispäin.

Taina Salonen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.