Lukijalta: Turku on loistava kasvupaikka startup-yritykselle

Ei Turku sattumalta ole yksi Suomen suurimmista startup-keskittymistä. Turku on nimittäin loistava paikka perustaa startup-yritys. Tähän on monia syitä.

Turun alueen koulutustarjonta antaa hyvät eväät monialaiselle osaamiselle. Niin Turun yliopiston opiskelijoita kuin henkilökuntaa kannustetaan yrittäjyyteen. Turun yliopisto onkin linjannut olevansa yrittäjyysyliopisto.

Oppilaitokset kannustavat myös poikkitieteelliseen toimintaan. Tästä hyvä esimerkki on Turussakin järjestettävä startup-kurssi, joka on osa valtakunnallista NY Start Up -ohjelmaa. Kurssilla eri alojen korkeakouluopiskelijat pääsevät testaamaan ideoiden kehittämistä liiketoiminnaksi. Näin oma yrityksenikin sai alkunsa.

Menin kurssille avoimin mielin tuntematta ketään ja onnekkaana satuin kohtaamaan neljä huipputyyppiä, jotka kaikki olivat eri alojen opiskelijoita. Erittäin tärkeä asia oli myös se, että kaikilla meillä oli sama lähtökohta: emme tulleet kurssille vain opintopisteiden toivossa, vaan oikeasti perustamaan kannattavaa yritystä.

Näin syntyi Cuitu, joka toimii kestävämmän tekstiiliteollisuuden puolesta luoden design-tuotteita kuluttajille ja kaupallistamispalveluja materiaaleja tuottaville yrityksille. Sana "Cuitu" on latinaa ja tarkoittaa kiertotietä. Tämä kiteyttää ajatuksemme siitä, että haluamme olla luomassa kiertotietä kestävämpään kulutukseen.

Kevään aikana yrityksemme valikoitui startup-kurssin valtakunnalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin, joka järjestettiin Helsingissä 8.–9.5. Osana finaalia NY-yritykset pääsivät esittelemään toimintaansa Kampissa järjestetyssä messutapahtumassa.

Myös meidän yrityksellämme oli tapahtumassa esittelypiste. Mieleeni jäi erityisesti yksi kohtaaminen. Pitchasin ideaani päivän mittaan kymmenille ihmisille ja usein keskusteluissa nousi esille myös moniosaava tiimimme. Tiimistämme kuultuaan eräs nainen tokaisi: ”Olette siis Turusta”. En ollut ehtinyt esitellä yrityksemme kotikaupunkia, joten hämmästyneenä kysyin, mistä hän tiesi meidän olevan Turusta.

Kyseessä oli opettaja Haaga-Heliasta, joka on seurannut kilpailua jo useamman vuoden. Hän kertoi, että vuosi toisensa jälkeen on huomattavissa, että Turusta tulee todella moniosaavia tiimejä, mikä näkyy myös Turun kilpailumenestyksessä: korkeakoulusarjan voitto on mennyt kymmenen vuoden aikana lähes joka kerta Turkuun.

Ei ole uusi asia todeta, että monipuolinen osaaminen ja monikulttuurisuus tuovat useita etuja liike-elämässä. Tästä syystä on tärkeää turvata monimuotoisuus Turun alueella ja kehittää muun muassa koulutustarjontaa vielä pidemmälle.

Tällä hetkellä alueella on esimerkiksi kova pula tekniikan alan huippuosaajista kuten koodareista ja diplomi-insinööreistä. Myös työperäinen maahanmuutto tuo uusia mahdollisuuksia.

Turussa on useita startup-yrityksiä tukevia yhteisöjä kuten Boost Turku, SparkUp ja Potkuri, unohtamatta SHIFT-tapahtumaa, joka on Suomen suurimpia startup-tapahtumia. Paikallinen aktiivinen toiminta sekä yhteisöjen järjestämät tapahtumat varmasti inspiroivat aina useampia yrittäjämielisiä ihmisiä ottamaan sen ensimmäisen askeleen ideansa kaupallistamisessa.

On tärkeää luoda puitteet monenlaisille kohtaamisille, jotta mahdollisimman monet ideat tulevat kuulluksi ja mikä tärkeintä, jalostuvat vielä paremmiksi ja saavat ympärilleen innokkaan tiimin, joka on valmis työskentelemään yhteisen päämäärän vuoksi.

Turku on myös oivallinen paikka ponnahtaa maailmalle. Olen kuullut jopa vaihto-opiskelijoiden kertoneen, että osasyy heidän vaihtokohteensa valintaan oli nimenomaan paikallinen startup-ympäristö.

Anna Kytövuori

Partner, Cuitu

Asiakirja- ja palveluassistentti, Turun kauppakamari

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.