Lukijalta: Pitääkö olla huolissaan Turun seudun juniorijääkiekosta?

Julkisuudessa on puhuttu Turun seudun juniorijääkiekosta ja kysytty, miten Turun seudun juniorituotanto saataisiin entistä laadukkaammaksi.

On puhuttu olosuhteista. Erityisesti on nostettu esille Turun tilanne.

Vaikka takapeiliin ei ole katsomista, pari huomiota.

Turussa jostain syystä jääurheiluseurat (ei vain jääkiekko) eivät ole itse pystyneet rakennuttamaan jääratoja, kuten esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella. Voidaan kysyä, onko tällaista valmiutta tänä päivänä Turussa? Epäilemme.

Onneksi Turun lisäksi Turun seudulla eri toimijoiden toimesta on rakennettu kymmenkunta jäähallia. Turussa on uskottu aikaisemmin vain yhteiskunnan rooliin, tänä päivä yksityisen yrityselämän rooli on kasvanut. Esimerkkinä tästä Ratapiha-hanke. Siksi on vaikea ymmärtää eduskuntavaalien alla viritettyä keskustelua siitä, onko liikuntapaikat pakko yksityistää.

Ei tietenkään, sillä yhtiöt eivät täytä mitään tyhjiötä, vaan hankkeet syntyvät yhteistyössä valtion, kuntien ja yhtiöiden kanssa. On kaukaa haettua, että valtio ja kunnat pesisivät käsiään tässä asiassa.

On myös syytä tunnustaa, että muidenkin kuin jääurheilulajien osalta tämän päivän palloilulajien toimivuuden laatutarpeita ei saada koulujen yhteyteen rakennettavissa liikuntahalleissa toteutettua. Ei ainakaan suurilla paikkakunnilla.

Tämän seudun talviolosuhteet huomioiden on muistutettu myös ulkotekojäiden ilmeisestä lisätarpeesta. On puhuttu neljästä radasta.

Pelkkä keskustelu ei riitä. Nyt tarvitaan samanlaisia rohkeita päättäjiä, joita aikoinaan oli Turun kaupungin liikuntalautakunnassa. He ideoivat ja vaikuttivat, että Turussa on Parkin ulkotekojäärata ja Kupittaan luistelumato.

Ulkojäät ovat hyvä ”sijoitus” kaupungille. Ne palvelevat koululiikuntaa, omaehtoista hyvän olon tunnetta synnyttävää liikuntaa ilman ikärajoja ja niistä hyötyvät myös jääurheiluseurat.

Asia tulee varmasti keskusteluun lähiaikoina ainakin siltä osin, kun päätetään Parkin kentän remontista ja sen johdosta korvaavan tekojääradan rakentamisesta ja sen pysyväksi jäämisestä.

On puhuttu myös seurojen organisaatioiden tehtävistä ja velvoitteista. Tänä päivänä erityisesti kysytään, tarjotaanko kaikille harrastus- ja kilpailumahdollisuus. On annettu ymmärtää, että tilanne ei ole paras mahdollinen.

Kun keskustellaan harrastusten korkeista kustannuksista, on syytä muistaa, että Turussa nuorilta ei peritä jäähallien käytöstä käyttömaksuja. Tällainen malli on Suomessa lähes ainutlaatuinen. Toivoa sopii, että Turussa myös tulevina vuosina välillisesti avustetaan seuroja tällä tapaa. Näin vältytään maksujen korotuksilta.

Ohjeeksi on esitetty, että kääritään hihat ja ryhdytään töihin. Hyvä neuvo. Mutta mitä se edellyttää? Vähintään että seurat pohtisivat, miten asioita voidaan tehdä yhdessä ja kumppanuudella kaupungin ja yritysmaailman kanssa.

Tämän ei pitäisi olla vierasta ainakaan Turussa. Täällä on jo useamman vuosikymmenen aikana toiminut turkulaisten jääkiekkoseurojen yhteenliittymä, Turun Nuorisokiekko. Hyvänä esimerkkinä yhteistyöstä tänä päivänä on perinteinen, jo ikoniksi muodostunut Turku-turnaus. Turnauksen perustaminen oli aikoinaan uranuurtavaa. Jatkossa on kyse sen kehittämisestä.

Mutta maailma on muuttunut. Yhteiskunta on muuttunut. Siksi toivomme, että Turun Nuorisokiekolla voisi olla tässä päivässä yhteiskunnallisesti vahvempi sosiaalinen omatunto.

Kun puhutaan lasten- ja nuorten harrastusten kalleudesta, on kysytty, menetetäänkö lahjakkuuksia, jos harrastuksen kalleus estää harrastuksen aloittamisen tai sen parissa jatkamisen. Kysymys on paikallaan, sillä on tärkeää, että nuoret lahjakkuudet pääsevät eteenpäin kaikissa olosuhteissa. Tarvitaan turvaverkostoja.

On myös puhuttu siitä, että 20-vuotiaiden vuoden 2019 MM-kultajoukkueessa pelasi vain kaksi varsinaissuomalaisen seuran kasvattia: Kaapo Kakko ja Santeri Virtanen. Ja että Turun seudun pelaajat ovat olleet aliedustettuina viime vuosina vanhempien juniori-ikäisten maajoukkueissa.

On totta, että vuosien 2014–2019 nuorten kisoista muistamme aika harvan Turun seudun maailmanmestarin nimen, onneksi kuitenkin muutaman: Rasmus Ristolainen, Mikko Lehtonen, Mikko Rantanen, Miro Keskitalo, Markus Nurmi ja Kaapo Kakko.

Mutta saadaksemme oikean kuvan tilanteesta on syytä todeta, että vuoden 2019 kultajoukkueen leireillä Kakon ja Virtasen lisäksi ovat olleet Aleksi Anttalainen, Olli Kaskinen ja Sampo Ranta. He olivat mukana vielä Kanadan leirillä ennen kisoja, mutta heidän kisapassiansa ei leimattu. Anttalainen ja Ranta pelasivat tällä pelikaudella valtameren takana USA:n ja Kanadan yliopisto- ja juniorisarjoissa. Kotimaan leirivahvuudessa oli myös Bernard Isiguzo.

Toisaalta tilannekuva ei ole oleellisesti muuttunut, sillä U20 viiden maan turnauksessa täällä Turussa vuoden alussa seudultamme oli vain yksi pelaaja, Arttu Nevasaari, ja hänkin tuli Turkuun tällä pelikaudella Oulusta.

Kun tähän lisätään tämän vuoden U16-, U17- ja U18-ikästen maajoukkuevalinnat – U16 ei yhtään pelaajaa, U17 4 pelaajaa, U18 2 pelaajaa – voidaan todeta, että tilanne ei ole paras mahdollinen.

Eikä tilannetta muuta oleellisesti parempaan suuntaan tiedot, että tämän vuoden Pohjola-leirille valituista 102 pelaajasta Turun seudulta valittiin 6 pelaajaa. Leirin jälkeen ko. ikäluokan testileirille valittiin 44 pelaajaa ja em. kuudesta pelaajasta kaksi tältä seudulta.

Voidaan siis perustellusti kysyä, pitääkö meidän olla huolestuneita ja tehdä jatkokysymys: onko tehty johtopäätös oikea, kun on todettu, että Turun ja naapurikuntien väkimäärä ja hyvät olosuhteet huomioiden pitäisi juniorimaajoukkueissa tältä seudulta olla suurempi edustus?

Ei pitäisi olla epäselvää. Vai onko?

Rainer Grannas

Pertti Perko

Turun Nuorisokiekko ry:n entisiä toimijoita