Lukijalta: Viittomakieletkö yhä stigman varjossa?

Sisäkorvaistutelasten valtakunnallisen yhdistyksen, LapCI ry:n, toiminnanjohtaja Janet Grundström ja hallitus kirjoittivat (TS 27.4.), ettei viittomakieli ole enää välttämätön istutteilla kuulevan lapsen kielen ja identiteetin kehittymiselle.

He viittasivat mielipidekirjoitukseeni "Jokaisella on oikeus viittomakieleen" (TS 24.4.) todeten: "On harhaanjohtavaa esittää, että viittomakielen opetus olisi ratkaisu kielenkehityksen vaikeuksiin."

Peräänkuulutin kirjoituksessani perheille oikeutta halutessaan opiskella viittomakieltä, jotta lapsen olisi mahdollista kehittyä tasapainoisesti kaksikieliseksi, sekä viitottua että puhuttua ja/tai kirjoitettua kieltä käyttäväksi.

Hallituksen kielilainsäädännön soveltamisesta antamassa kertomuksessa (2017) todetaan sisäkorvaistutteen saaneen lapsen kuntoutuksessa perhettä kehotetun jopa lopettamaan viittominen.

En ymmärrä, miksi puhuttu kieli nähdään ainoana vaihtoehtona – esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja vammaissopimus edellyttävät maksimaalista tukea lapselle.

Huonokuuloisen tai kuuron vauvan vanhemmista 90–95 prosenttia on kuulevia, joille viittomakieli on vieras kieli. Vanhemmat tarvitsevat puolueetonta tietoa viittomakielen ja kaksikielisyyden hyödyistä. Lapsen parhaaksi tehtävien valintojen perustana ei saisi olla tiedon tai voimavarojen puute.

Monet tutkimukset osoittavat kaksikielisyyden kehittävän metalingvististä tietoisuutta, sanaston hallintaa, luku- ja kirjoitustaitoa sekä kognitiivista ajattelua.

Edelleen tutkimusten mukaan viittomakielen käyttö vaikuttaa kiistatta myönteisesti niin kuuron, huonokuuloisen kuin kuulevankin lapsen kielenkehitykseen.

Erään sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren ja hänen vanhempiensa kokemuksia kuvaava upea kirjoitus (KSML 30.4.) "Viittomakielen taito antaa nuorelle kuurolle valinnan mahdollisuuksia" täydentää näitä ajatuksia.

Viittomakielistä yhteisöä voitaneen verrata Harry Potterin Tylypahkaan, jota kohtaan esiintyy ennakkoluuloja ja pelkoja. Kyseisessä koulussa Potter kuitenkin voimaantuu ja löytää identiteettinsä.

Viittomakielen opiskelussa ei tarvita taikaloitsuja. Vaikkei taidoissaan yltäisi äidinkielen tasolle, niin alkeet kantavat jo pitkälle.

Tutkimukset osoittavat myös kuulevien vanhempien viittomisesta olevan hyötyä sekä viitotun että puhutun kielen kehitykselle.

Lapsi tarvitsee roolimalleja ja hyväksyntää sille, että hän voi rakentaa monikielisen ja eheän identiteetin. Löysin itse vasta yli 20-vuotiaana tieni viittomakieliseen Tylypahkaan. Itsetuntoni ja sosioemotionaaliset taitoni lähtivät siitä suorastaan lentoon.

Olisiko jo korkea aika siirtyä joko tai -ajattelumallista kaksi- ja monikielisyyden yya-sopimukseen? Pirstaloitunut kenttä, jossa kilpaillaan tutkimustuloksilla ja aikuisten mielipiteillä, ei edistä lapsen etua.

Vanhempien oikeutta tehdä päätöksiä lapsensa parhaaksi on kunnioitettava – unohtamatta myöskään lapsen oikeuksia.

Juhana Salonen

kirjailija ja projektitutkija

Jyväskylä