Lukijalta: Työpaikkoja tarvitaan myös kouluttamattomille

Työnantajien valitus työntekijäpulasta johtuu kahdesta syystä. Heidän vaatimustasoonsa tarpeeksi osaavia ei ole, ja palkanmaksuhalukkuudessa on puutteita.

Kyllä työhaluisia on, mutta motivoitumista laskee tehokkaasti se, että kokopäivätyöläisenäkin olet erilaisten avustusten varassa. Asuen halpalähiön vuokra-asunnossa, joka ei ole neliöiltään ylimitoitettu.

Ihminen haluaa elää ja elättää perheensä omilla työansioillaan. Siinä on se pointti.

Muinoin oli paljon tehtaita, tehdastyöläisiä ja muitakin aloja, jotka eivät vaatineet koulutuksia. Näissä töissä olevat kuitenkin aivan ylpeinä tienasivat elantonsa, perustivat perheensä ja jopa maksoivat omistusasuntoaan.

Maailma on muuttunut, mutta ei niin paljon, että kaikki kykenisivät opiskelemaan jonkun ammatin saadakseen. Pakolla et ihmiseen oppia eikä motivaatiota saa. Samat ihmiset voivat silti olla hyvinkin tuotteliaita työntekijöitä. 

Olisi nyt jollain konstilla saatava työpaikkoja näillekin ihmisille ja saatava lisää verotuloja sitäkin kautta.

Ei ongelma ole se, että tuet ovat liian suuret ja halutaan vain maata kotona. On selkeästi työpaikkojen puute matalasti tai ei lainkaan koulutetuille – pula töistä, joista maksetaan sentään korvausta, jota palkaksi voi sanoa.

Työkokeilut ynnä muut tukityöt ilman palkkaa eivät ole ratkaisu kouluttamattomille. 

Kaiken lisäksi pienelläkin palkalla pärjäämistä ilman tukiviidakkoa tässä yhteiskunnassa vaikeuttavat lisääntyvässä määrin vuokra-asuntojen huimat hinnat. Eikö kukaan saa siihenkään tolkkua? Järjetöntä lisätä asumistukia ylisuurien vuokrien myötä.

Aktivointilait eivät tässä nyt auta, vaan tarvitaan selkeästi työpaikkoja lisää erilaisille ihmisille, myös kouluttamattomille, työstä palkkaa, asumiskustannukset kohtuullisiksi, siinä apua työllisyyden kasvuun ja veronmaksuun.

Näissä asioissa jos missä on se todellinen kohtaanto-ongelma.

Ahkeria veronmaksajia tarjolla

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Hmm..
Asumistuki
nostaa vuokrien hintoja ja tekee pienipalkkaisen elämästä tukalaa jos hän tippuu tuen ulkopuolelle. Kalliit vuokrat taas nostavat asuntojen hintoja. Ei ole kauaa siitä kun viimeksi vasemmistosta asia kiellettiin mutta näin se vaan menee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joo-o
Ne
ajat ovat ohi jolloin pärjäsi jos oli kaksi kättä ja k. Ei koulutetuilekaan paljoa makseta, joten ei se kouluttamattoman rooli tule ikinä olemaan häävi. Maailma kun on täynnä kouluttamattomia joiden kanssa kilpailla alimmasta palkasta.
Ehkä se kirjoittajan ohimennen mainitsema motivaatio löytyy heille vanhemmalla iällä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hesus
Niinpä.
Yhteiskunnan pitäisi tehdä olot yritystoiminnalle mahdollisimman hyviksi, ei liikaa byrokratiaa tahi veroja niin kuin suomessa on tapana. Mutta ei tähän koskaan muutosta tule joten työpaikkoja ei jatkossakaan riitä kaikille, sen lisäksi maahan otetaan koko ajan lisää porukkaa joilla koulutusta ei paljoa ole joten halpatyöläisten ansiot sen kuin pienenee lisääntyvän työvoimatarjonnan takia.

Suomi lähtee tulevan hallituksen vedolla uuteen aikakauteen, siihen kuuluu entisestään yritysten toimintaedellytysten hankaloittaminen, varsinkin ilmastonmuutoksen varjolla. Joten kannattaa olla realisti ja varautua todennäköisimpään, työpaikat vähenee ja sitä kautta tuetkin mahdollisesti pienenee maksajien määrän vähentyessä.

Mars metsään, siellä ruokaa kyllä riittää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Entinen työkokeilija
Halvinta on kun on ilmaista
"Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä"

Näin uutisoi Seura-lehti 19.08.2018 Juttu löytyy netistä jos ketä kiinnostaa nykyajan orj...öh, suokaa anteeksi...siis modernien työmarkkinoiden toiminta.

Puoli miljoonaa kansalaista teki esim. vuonna 2017 työtä pelkällä työttömyysetuudella + 9€/pvä kulukorvauksella, "työkokeilussa", "työharjoittelussa" ja "kuntouttavassa työtoiminnassa". Työpaikoista ei siis välttämättä olekaan varsinaista pulaa...kunhan työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa työntekijöille.

Silmäni avautuivat kun olin työkokeilussa eräässä työttömiä ilmaisena työvoimana käyttävässä puljussa ja samaan aikaan minua jo kosiskeltiin toisaalle...mutta sinnekin tietysti vain työkokeiluun. Tästä seurasi omalla kohdallani se, että enää en koske minkäänlaisiin töihin pitkällä tikullakaan. Pitäkää tunkkinne!

Ilmaistyövoima on siis todella kysyttyä nykyaikana, kuuskymppisilläkään ahkerilla työntekijöillä ei ole minkäänlaisia vaikeuksia "työllistyä" ilman palkkavaatimusta. Olen omakohtaisesti kokenut, että heistä suorastaan kilpaillaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei orjuudelle
Vast: Halvinta on kun on ilmaista
Olen vannonut, että jos nyt kuuttakymppiä lähestyessäni joutuisin työttömäksi ja painostettaisiin orj... öh, suokaa anteeksi, palkattomaan työhön, tulen aiheuttamaan työnantajalle sen verran vahinkoa, että sen jälkeen ei minua kovin innokkaasti haluta minnekään. Ihan vahingossa tietenkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »